Pohdintaa sarjan vaihtumisen kynnyksellä

Kisakausi 2013 on taputeltu ja ura M45-sarjassa ohi. Berliinin kisasta kulunut aikaa kuukausi ja hyvin ehtinyt pohtia mennyttä kautta. Vuosi takaperin olin tilanteessa, jolloin takana oli onnistuneita kisoja ja uusia ennätyksiä puolikkaalla ja koko maratonilla. Muita matkoja en ollut juossut. Silloin pyöri mielessä ajatus, mistä saadaan vielä lisää vauhtia ja kestävyyttä. Ja ajatus siitä voiko kohta viiskymppinen ukko enää haaveilla kovin kummosista tulosparannuksista. Että oisko sittenki pitänyt aloittaa tämä juoksuhomma aiemmin? Vasta reilun vuoden juoksut oli takana viime syksynä. Kulunut kausi 2013 on osoittanut itselle sen, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tätä upeaa harrastusta.

Vuosi takaperin omaan harjoitteluun tuli lisämausteena mukaan Iin testijuoksut. Eka kympin kisa itsellä. Aika oli jotain 43min ja risat. Samoissa karkeloissa olin mukana myös marras- ja joulukuussa. Tammikuussa ensimmäinen hallikisa 5000m matkalla. Huhtikuussa juoksin vielä kerran Iin testijuoksuissa kympin kisan. Kesäkuun 2013 aikana olin juoksemassa neljä kertaa Illin vitosella. Loppukesän aikana juoksin pari muutakin kisaa lyhemmillä matkoilla. Jälkeenpäin ajateltuna kaikki nämä kisat ovat olleet todella olennainen osa omaa harjoittelua ja olennainen osa sitä, että tuloskehitys jatkui myös vuonna 2013. Kympin ennätys parani tuosta lokakuun 2012 ensimmäisestä kokeilusta noin 4 min kauden 2013 aikana. Puolikkaan ennätys parani 7 min ja koko maratonin 19 min.

Tämä hyväksi ja toimivaksi koettu harjoittelun osa tulee varmuudella säilymään harjoittelussa mukana myös tulevana talvena. Ja tätä harjoittelua on jo aloitettu, kun reilut viikko sitten olin juoksemassa jänisjuoksijana Cooperintesti-tapahtumassa Ouluhallissa. Ensimmäinen jänistely 2400m ryhmälle oli itselle hyvää alkuverkkaa ja kun se 12min sessio oli juostu, niin lähes välittömästi perään oli vuorossa toinen jänistely 3000m ryhmälle. Siinä juoksu oli todella mukavaa ja helpon tuntuista. Todella hyviä harjoituksia oli molemmat 12min sessiot. Jatkoa näille hallijuoksuille on tiedossa jo tulevan viikon torstaina, kun ensimmäistä kertaa juoksen 1500m matkan. Ja loppuvuoden aikana juostaan hallissa myös muitakin matkoja, jotka ovat kaikki itselle uusia (3000m, 800m ja 400m). Eli uusia ennätyksiä on tiedossa joka matkalla :) Joka kerta ajattelin lähtä juoksemaan ja tekemään hyvää harjoitusta mukavassa samanhenkisessä juoksuporukassa. Ajat on sitten mitä on. Niitä en mieti tässä vaiheessa yhtään. Pitää saada ensin pohjille jokin tulos, mitä voi lähtä sitten myöhemmissä juoksuissa parantamaan. Ja tämän viikon lauantaina alkaa myös Iin testijuoksujen sarja, mikä kestää kevääseen 2014 asti. Sielläkin ollaan juoksemassa.

Ja yhden kivan lisän näihin tuleviin kisoihin tuo se, että minulla vaihtuu nyt sarja. Eli jo nyt siirrytään juoksemaan M50-sarjaan, vaikka virallisesti tuo 50v tulee mittariin vasta huhtikuussa. Mahtava talvi on taas edessä!

Mutta jotta näitä kisoja pystyy juoksemaan nyt talvellakin, niin tärkein asia on huolehtia nyt pohjista. Niistä pohjista, joiden päälle rakennetaan sitä kisakuntoa sitten tulevana suvena. Talvikauden kisat ovat vain harjoituksia eikä niitä varten valmistauduta kuten "oikeeseen" kisaan. Suurin osa juoksusta tulevana talvena tulee olemaan pitkää hidasta peekoojuoksua. Se on se osa, missä itsellä on vielä paljon tekemistä. Loppukauden kaksi viimeistä kisaa (Ylivieska ja Berliini) osoittivat sen, että vaikka vauhdit onkin parantuneet paljon, niin kestävyyspohja ei ole vielä sitä, mitä vaaditaan, jotta tulosten kehittyminen voisi jatkua ensi kaudellakin.

Toki peruskunnon eteen töitä tehtiin viime talvenakin ja uskon sen olevan selitys sille, miten minulla löytyi vauhteja niin hyvin heti keväällä lumien sulettua. Maaliskuussa 2013 tein oman viikkokilsa ennätyksen, kun juoksin yhden viikon aikana 181km. Sen jälkeen juoksin vielä muutaman viikon ajan yli 100km viikkoja ja sitten aloin vähentää määriä ja pyöräteiden sulettua nostaa pikku hiljaa vauhteja. Kesällä kisakausi oli niin tiivistä ja yhtä hyvää peruskuntojaksoa en silloin enää saanut tehtyä. Tämä oli seikka mikä näkyi sitten loppukauden suorituksissa. Rakennettu peruskunto syötiin alku- ja keskikesän kisoissa. Ihan syksyyn asti se kunto ei riittänyt. Eli töitä riittää tällä saralla vielä.

Kuluneen lokakuun aikana olen juossut varmaan noin 95 % lenkeistä hitaasti. Kilomertrejä lokakuulle tulee noin 300km, mikä on ihan hyvä määrä ottaen huomioon sen, että syyskuun lopussa juoksin maratonin. Eli todella nopeasti pystyin palaamaan harjoitteluun ja kun tehot pysyneet alhaalla, kaikki lenkit on tehty ilman mitään ongelmia. Tällä tyylillä tullaan jatkamaan myös marras-joulukuu ja määrät tulevat vielä hieman kasvamaan tuosta. Mutta tehot pysyvät edelleen alhaalla. Revitellään näissä talvikauden kisoissa, mutta muuten keskitytään peruskunnon kehittämiseen.

Ohjelmaan tulee myös voimaharjoittelu. Jalkojen voiman kehittäminen, keskivartalotreenit ja yläkropan vahvistaminen punnerruksilla ja leuanvedoilla. Keväällä pitää mennä 20 leukaa vähintään.

Niin ja vielä yksi kiva lisämauste tulevaan syksyyn tiedossa marraskuussa. Veteraanien leiri! Tiedossa monipuolista treeniä (liikkuvuutta, tekniikkaa, voimaa, nopeutta, kehonhuoltoa, syvävenyttelyä yms.)

Addun kampetta päälle ja lenkille :)

Niin ja se mikä myös antaa virtaa talven treeneihin on tiedossa maaliskuun lopulla. Tämän eteen jaksaa lähtä lenkille, vaikka satais räntää tai ois pakkasta -30 astetta. :)

Berliinin maratonreissu

Takas kotona ollaan.  Takana hieno reissu Berliinissä. Upeassa juoksutapahtumassa ja kiinnostavassa kaupungissa. Valmistutuminen tälle reissulle alkoi jo vuosi sitten lokakuussa, kun ilmoittautumisen Berliinin maratonille jätin. Odottaminen oli hienoa ja jännittävää. Itse tapahtuma kokemus, minkä muistaa aina. Ja fiilikset reissun jälkeen kotona jo sellaset, että melkein tekis laittaa ilmoittautuminen sisään ensi vuoden kisaan myös :) Tällä kertaa juoksemaan pääseminen taitaa vaatia myös pientä arpaonnea. Mutta katsellaan....

Matka Berliiniin Sinni-vaimon kanssa alkoi perjantai-aamuna Oulusta ja perillä oltiin hieman ennen kuutta perjantai-illasta. Metrolla lähemmäs hotellia ja metrossa paikallinen herrasmies tuli heti kysymään, että tarvitaanko neuvoa apua matkalla hotellille. Katseli meikäläistä siinä ja kyseli mistä päin ollaan. Tuumasi, että olet juoksijan näköinen, "you look like Paavo Nurmi´s son". Keskusteltiin siitä, miten Paavo Nurmi oli aikoinaan hieno juoksija ja siitä, kun oma vaari juoksi joskus aikoinaan samassa ratakisassa Paavo Nurmen kanssa. Herrasmies jäi pois edellisellä asemalla ennen kuin me ja sanoi vielä siinä. "Alle 3 tuntia menee maraton sulla". Tiesin kyllä, ettei taida mennä, mutta kiittelin kovasti luottamuksesta. Jäätiin pois Friedrichstrassen asemalla ja otettiin siitä  taksi, jolla hurautettiin vielä hotellille. Taksikuski oli samalla tavalla todella ystävällinen. Heti ensimmäisestä päivästä jäi mieleen se, että saksalaiset ovat ystävällistä ja avuliasta porukkaa. Taksikuski loi kans tsemppiä mulle juoksuun ja totesi vielä  siinä hotellin edessä, että hän menee kohta kotiin ja kertoo illlalla vaimolle, että kuskasi juuri maratonin voittajan hotellille :)

Hotelliin sisään ja pikku alkusählinki, kun huomattiin huoneeseen mennessä, että meille oli laitettu tupakoivien huone. Tuhkakuppi pöydällä ja vahva tupakan haju kertoi siitä. Käytiin mainitsemassa tästä respassa ja bookkasi meidät toiseen huoneeseen. Ja saatiin tilalle todella tilava huone. Ei haittannu yhtään.

Reissatessa oli tullut nälkä, joten saman tien syömään. Hotellin lähellä oli tosi viihtyisä Italialainen ravintola. Sinne syömään. Pitsaa ja punkkua. Sen jälkeen hotellille ja unta palloon.

Lauantaina aamupalaa hotellilla. Todella hyvät aamupalat joka aamu, mutta yhtä asiaa kaipasin. Aamupuuro. Sitä ei saanut meidän hotellilla. Mutta muuten eväs kyllä sellaista, mikä sopi hyvin maratonille valmistautumiseen ja toki evääksi myös juoksun jälkeen. Meidän hotellilla majoittui todella paljon maratonporukkaa. Ja olikin kiva nähdä siellä ihmisiä ympäri maailmaa. Kaikki matkanneet sinne sunnuntaina juostavan maratonin takia. Mun silmään niin miellyttää iloiset urheilulliset ihmiset hotellin aamupalalla. Heti oli hieno fiilis aamusta. Aamupalan jälkeen startattiin liikkeelle kohti Tempelhofin lentoasemaa, joka on käytöstä poistettu lentoasema. Siellä sijaitsi maraton expo ja noudettiin numerolappu ja samalla shoppailtiin. Täytyy todeta, että oli se aika vaikuttava hetki olla siellä. Eipä ole vastaavassa väen määrässä tullu oltua aiemmissa juoksutapahtumissa. Ja se mikä minua tällä reissulla myös miellytti oli se, miten hyvin ohjattua ja järjestyksessä olevaa se toiminta tuolla expossa ja kaikkialla muuallakin juioksutapahtuman suhteen oli. Kaikki sujui ilman mitään moitteita :) Loppupäivä kevyttä käppäilyä ja pastaa naamaan kera punaviinin. Käytiin katsomassa valmiiksi paikat, minne maratonia varten pitää seurvaavana aamuna tulla. Samalla nähtiin, kun rullalauistelumaratonin kärki tuli maaliin. Ihan järkyttävä se vauhti, mitä menivät :) Ajoissa nukkumaan. Sunnuntaina on aikainen herätys.

Sunnuntai ja maratonpäivä. Herätys 5.30 ja aamupalaa ennen kuutta. Hirvee kuhina käy siellä aamupalalla. Kaikki niin keskittyneitä omaan suoritukseen. Muutama sana ja tervehdys vaihdetaan. Aamupalan jälkeen kamat päälle ja lähdin hölkkäämään kevyesti kohti maraton paikkaa. Meidän hotellista oli matkaa noin reilu kilsa siihen maratonpaikalle. Koko matka sinne kadut olivat täynnä kohti lähtöä matkaavia ihmisiä. Miehiä, naisia, nuoria, vanhoja...ympäri maailmaa. Ihanan raikas aurinkoinen aamu. Oli tulossa upea juoksupaivä. Omat fiilikset niin korkealla. Matkalla kohti vaatteiden jättöpaikkaa törmäsin tuttuun kaveriin. Muutama sana siinä Vesan kanssa vaihdettiin ja toivotettiin hyvät juoksut. Ja hienosti Vesalla oli mennytkin. Oma komee uus ennätys 3.20 risat! Ylimääräisten vaatteiden poisjätön jälkeen kohti maratonin starttia. Koska aamu oli aika viileä, niin jätin päälle yhden vanhan pitkähihaisen juoksupaidan, minkä sai sitten riisua roskiin pikkusen ennen lähtöä. Minun lähtöryhmä oli D ja sinne suuntasin läpi puistikon, missä pikkusen hölkkäsin alkuverkkaa ja tein pari rentoa herättävää kiihdytystä. Lähtökarsinaan päästyä olin ihan ryhmän kärjessä ja edessä oli ryhmät C, B ja A. Matkaa siitä kohti ihan sinne kärkeen ei ollut kuin vajaa 100metriä. Hieno tunne ajatella, että tuolla pikkusen edempänä starttaa ne todelliset menijät. Eliittijuoksijat! Ja pikkusen ennen starttia kuului kaiuttimista Haile Gebrselassien haastattelua. Haile totesi nähdesssään sen juoksuporukan, että haluisi olla itse sillä hetkellä myös lähtöviivalla muiden juoksijoiden kanssa. Sitten odotus alkoi tiivistyä....kohta mennään...

Lähtölaukaus 08.45. Ruuhka sellainen, että nyt kävellään  ensin. Mutta kun päästiin siihen lähtöviivan kohdalle, niin reitti aukeisi niin, että heti pystyi juoksemaan. Laitoin oman mittarin käyntiin. Ensimmäinen kilsa oli hieman sellaista varomista, ettei astu kenenkään jaloille ja ettei kukaan kamppaa sua. Silti ensimmäinen kilsa ihan hyvää vauhtia, 4.31 min/km. Toisesta kilsasta lähtien juoksu lähti kulkemaan kuin unelma. Siis se tunne, kun juoksu on helppoa ja tekis mieli kiristää vauhtia. Tuli heti tunne, että tänään kulkee. Kilsavauhdit 4.20 ja sen alle. 5km väliaika 21,52. Tämän jälkeen vauhti vaan nousi ja toiseen 5km pätkään meni aikaa 21.16. 10km väliaika 43.08. Lokakuussa 2012 juoksin omassa ensimmäisessä kympin kisassa loppuajaksi 43.15. Nyt meni maratonilla eka kymppi sitä kovempaa vauhtia. Kehitystä tapahtunut!

Tästä pätkästä jäi mieleen, kun noin 8-9km paikkeilla näin erään liikkeen edustalla kyltin "Ristorante Roma". Heti mielessä, että maaliskuussa juostaan sitten Roomassa. Ja siinä samalla tein päätöksen. Tuonne ravintolaan mennään ilallla syömään. Juu ruoka ja juomat oli jo tuossa vaiheessa mielessä :D Mutta palataan tähän ravintolaan myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Väli 10-15km vauhti vaan parani. Koko kisan nopein 5km pätkä aikaan 21.14. Voi että kun juoksu on nautintoa ja helppoa, mietin siinä. Sitten jossakin 16-17 km välillä kurvattiin tiukasti oikealle. Otin ihan sisäreunan ja astuin kadunreunuksen päälle ja kurvin jälkeen, kun tulin  siitä alas, niin olin hieman huolimaton. Oikea nilkka pyörähti pikkusen ympäri. Ensimmäiset askeleet ja ajatus, hitto ei kai tää tähän voi päättyä. Mite hitto mä juoksen tuollee. Päkiöillä pintakaasulla oli siihen asti menty. Muutama sata metriä piti varoa nilkkaa ja vähän askellus muuttui. Mutta kun matka jatkui unohdin koko asian mielestä. Eikä nilkka vaivannut enää mitenkään. En antanut sen tulla ajatuksiin. Väli 15-20km meni edelleen todella hyvää vauhtia ja tähän 5km pätkään meni aikaa 21.37.  Puolimatkan 21,1 km väliaika 1.30,39. Todella hyvässä vauhdissa oltiin. Minä olen juossut vain kaksi kertaa puolikkaan kovempaan aikaan. Ne on olleet puolikkaan kisoja ja varsinkin viimeisessä niistä Ylivieskan kisassa olin aika poikki maalissa. Nyt Berliinissä juoksu oli ollut todella helppoa puoliväliin asti ja edessä vielä toinen puolikas.

Välillä 20-25km vauhti säilyi edelleen hyvänä. Tähän 5km pätkään meni aikaa 21.49. Tässä vaiheessa oli kyllä jo täysin selvää, että kolmen tunnin alitus ei ole mahdollista, mutta mielessä laskeskelin, että sellanen 3.05 aika sieltä vähintään tulee. No ei tullu :) 25-30km pätkällä vauhti alkoi hieman tippua. Tähän 5km pätkään meni aikaa 22.34 eli noin minsan enempi kuin aiempiin. Mutta tämän vauhdin kun olisi voinut pitää, niin tulos olisi ollut loistava.

Kuten heti kisan jälkeen tuli todettua, maraton alkaa vasta 30km kohdalla. Ja sen sain nyt itse todella hyvin kokea ja oppia. Alkoi notkahtaminen. Välillä 30-35km olleesseen 5km pätkään meni aikaa jo 23.58. Yli 2,5 min enempi kuin alkumatkan 5km pätkiin. Se mikä siinä menossa oli ihmeellistä oli se, etten ollut hengästynyt. Sykemittarin syketiedot näköjään seonneet myös siinä hyytymisen aikana, joten niistäkään ei saa oikeen luotettavaa tietoa. Mutta tosiasia oli se, että hengityksen puolesta olisi ollut kapasiteettia jatkaa kovempaakin vauhtia. Mutta jalat ei vaan enää toimineet. Loppui voima ja se tarvittava oikea hermotus jaloista. Ja siinä tuli mieleen oma aiempi kirjoitus, missä analysoin oman peruskunnon heikkoutta. Ja se tosiasia ilmeni tuolla. Koko kesä menty sellasella kilpailutahdilla, että maratonia varten tarvittavat pitkät lenkit ovat jääneet riittävällä tavalla tekemättä. Näin myös jalkojen kestävyys pitkissä suorituksissa on jäänyt treenaamatta. Kun itsellä takana vasta reilut 2 vuotta juoksutreeniä, niin tosiasia on, että peruskunnon eteen täytyy tehdä vielä paljon töitä. Ja se työ alkaa nyt kisan jälkeen...

Väli 35-40km oli kisan vaikein. Vauhti tippui edelleen ja tähän 5km pätkään meni 26.01 eli lähes 5min enempi kuin mitä nopeimmalla 5km pätkällä. Uskomaton hyytyminen. Siis sehä tekee minuutin per kilsa. Mut tässä vaiheessa olin jo heittänyt haaveet paremmista ajoista ja nautiskelin siitä porukasta reitin varrella ja fiilistelin eteenpäin. No enkka tulee joka tapauksessa. Tässä pätkällä Potsdamer Platzin kohdalla oli Sinni-vaimo reitin varrella kannustamassa :)

Viimeinen reilu pari kilsaa ennen maalia. Jostain sai vielä pikkusen lisäpotkua ja vauhtia lisättyä, kun sitä pitkää suoraa kohti Brandenburgin porttia juostiin. Portilla oli 42km kohta ja oman kellon mukaan aika oli siinä  3.10 tasan. Vielä 195 metriä suoraa kohti maalia. Sen verran jäi vajaaksi oma keväällä asettama tavoite maraton ajan suhteen. 42 sekuntia meni siinä loppukiihdytyksessä ja maalissa loppuaika 3.10,42.

Berliinin maraton 29.9.2013

Maalissa todella onnellinen fiilis. Vaikka hyydyin niin pahasti toisella puolikkaalla, en antanut sen häiritä. Siis kaikki mitä sai kokea matkan aikana ja tunnelma maalissa. Se on jotain, mitä ei voi kertoa. Sen jokainen kokee, kun tuon matkan tekee. Hieno mitali kaulaan.

Tossut tuli juostua puhki tuossa kisassa. Nyt nämä hyvin palvelleet tossut voivat siirtyä nauttimaan eläkepäivistä.

Kohti vaatteiden säilytystä. Matkalla sinne tarjolla juotavaa vedestä alkoholittomaan olueen ja pikku purtavaa. Vaatteiden vaihdon jälkeen kahville Brandenburgin portin lähelle, missä Sinni oli vastassa. Sinni halus maistaa, mille maratonmitali maistuu :)

Hotellille suihkuun ja lepäämään. Ja alkuillasta lähdettiin kohti tätä ravintolaa, minkä olin nähnyt maratonreitin varrella. Mitään tietoa ei ollut paikan tasosta, mutta olin varma että illasta tulee onnistunut. ja sitä se todella oli. Shampanjaa, punaviiinä ja antipastia alkuun. Ruoka oli todella hyvää. Ja juomat myös.

Illan aikana muutamat italiankieliset lauseet ja sanat sai henkilökunnan lämpenee meille ihan totaalisesti. Ilmasta Limoncelloa kannettiin pöytään. Myös Grappaa tarjottiin, mutta jätettiin tällä kertaa väliin :) Kun muutaman tunnin ruokailusessio oli takana ja lasku maksettu sekä tipit annettu tehtiin lähtöä. Huomasin, miten meidän tarjoililija, italialainen mieshenkilö, seisoi asennossa siinä ulko-oven lähellä. Ja kun käveltiin siihen, halasi vaimoa poskisuudelmien kera "Bella Donna". Ja minut otti myös halaukseen ja jaettiin poskisuudelmat. Kätteli vielä mua ja totesi: "Il Capo" ja kumarsi. Italiassa nämä hommat osataan. Mahtava paikka, ruoka ja henkilökunta :)

Loppuloma Berlinissä keskityttiin katselemaan nähtävyyksiä ja shoppailuun. Mutta mistä tietää, että jossakin kaupungissa on ollut maratonjuoksu edellisenä päivänä? No siitä, kun kaupungilla näkee kulkemassa ihmisiä, perheitä. Vaimo ja lapset menevät edellä ja muutaman metrin perässä tulee perheen mies. Ja kävely on jotenkin sanoisinko kankeaa. Tai siitä kun metron portaissa näet miehen, joka yrittää epätoivoisesti päästä portaita alaspäin :) Katseet kohtaa ja ajatus, "minä tiedät mitä olet kokenut, minä tiedän ja tunnen sinun kivun". :) Ja se oli vaan jännää, kun suurin osa näistä vaikeasti kulkevista henkilöistä oli miehiä. Vain muutaman kinkkaavan naisen näin. Se oli hienoa huomata, missä tahansa liikuit, juoksijat jotenkin tunnistaa toisensa. Se kun tervehdit pitkin päivää ventovieraita ihmisiä ympäri maailmaa. Näet ja kuulet keskusteluissa, miten he ovat ylpeitä sinun suorituksesta ja sinä heidän. Se on upea tunne :)

Paljon olisi ollut nähtävää. Osa paikoista kertoi ikävästä historiasta. Siitä miten kaupunki on ollut aikoinaan jakautunut kahtia ja siitä, mitä "vääränrotuiset" joutuivat aikoinaan kokemaan. Todella surullista ja pysäyttävää historiaa.

Checkpoint Charlie. Se on länsipuolen antama nimitys eräälle Länsi- ja Itä-Berliinin väliselle rajanylityspaikalle. Paikka on yksi Berliinin muurin lisäksi yksi tärkeimpiä Berliinin jaon ja kylmän sodan symboleista.

Yksi hieno paikka oli Berliinin Radiotorni. 203 mertin korkeudesta pääsi näkemään jopa 40km päähän kaupungista joka suuntaan. Näkymät oli todella hienot.

Käytiin tutustumassa myös Itä-Saksan autoylpeyteen, Trabat-merkkiseen peliin. Jäi autokaupat tekemättä kuitenkin tällä kertaa :)

Mieluinen ja kiinnostava paikka oli myös Berliinin Olympiastadion. Seinällä kaiverrettu laatta kertoi Berliinin Olympialaisten voittajien nimet. Ratamatkoilla suomalainen voittaja monessa kohtaa. Maratonin voittaja Japanista. Aika 2.29,19. Huikee aika! Se mikä myös kiinnittää huomiota. Tuohon aikaan naiset ovat saaneet osallistua vain muutamaan lajiin. Pisin juoksumatka naisilla ollut 100m. Onneksi nykyään tilanne on toisin ja päästään nauttimaan naiskauneudesta aina maratonmatkoihin asti.

Itse stadion oli hienonnäköinen ja siniset juoksuradat ois houkutellut päästä testaamaan, mutta tällä kertaa radalle asti ei päässyt. Stadion on rakennettu vuoden 1936 olympialaisia varten ja saneerattu vuonna 2006 Saksassa pidettyihin jalkapallon MM-kisoihin. Silloin mestari oli tietenkin Italia ;)

Shoppailemassa tietenki myös käytiin. Pari hyvää liikettä jäi erityisesti mieleen :)

Ruoka oli hyvää se tuli huomattua, että saksalaiset syövät paljon pikaruokaa. Currywurst on yksi paikallisista herkuista ja tokihan sitä piti testata.

Hard Rock Cafe Berlin tarjosi myös todella herkullista ruokaa ja juomaa. Ystävällinen palvelu ja kiva rockhenkinen fiilis :)

Viimeisenä iltana käytiin fiilistelemässä Brandenburgin Portilla ja jättämässä hyvästejä Berliinille.

Auf Wiedersehen Berlin! Ich werde dich wieder sehen!

Rentoutta etsimässä matkalla Berliiiniin...

Läpi koko kesän kestänyt pitkä kisaputki päättyi reilut pari viikkoa sitten Ylivieskassa juostuun puolikkaan kisaan. Tullut laitettua 11 kertaa numerolappu juoksupaitaan kiinni toukokuussa juostun TerwaMaraton-kisan jälkeen. Ensimmäinen oikee "kisakausi" ollut kuluneen kesän aikana. Ja olen nauttinut suunnattomasti niistä elämyksistä, joita kukin koitos on antanut. Upeita ihmisiä, fiiliksiä, kokemuksia. Onnistumisen, kestävyyden, sitkeyden, ilon ja myös pettymyksen tunteita. Jos pitäsi, niin hankala olisi nimetä mitään kisaa kuluneen kesän ykköstapahtumaksi. Kaikissa on ollut oma viehätyksensä. Ja tuntuu, että jopa enempikin olisi voinut kiertää kuluneen kesän aikana ja nähdä uusia juoksutapahtumia, paikkoja ja ihmisiä. Mutta ehtiihän tässä vielä kiertää. "Uran" alussa vasta ollaan. Juoksuvuosia edessä vielä kymmeniä :)

Kisaputken päätyttyä Ylivieskan puolikaalle olo oli samalla aika tyhjä. Kroppa oli aika tyhjä. Tunne, että eväät on syöty ja voisi pakata kamat ja alkaa keskityä seuraavaan kisakauteen. Mutta. Munha pitäs juosta kokonainen maraton numerolappu rinnassa 29.9. Berliinissä. Se kisahan on ollut mulla isolla fontilla kisakalenterissa viime syksystä lähtien.

Kuluneen kesän 2013 aikana juostut kisat ovat tulleet matkan varrella juoksukalenteriin. Ylivieskan puolikkaan jälkeen olen yrittänyt keventää harjoittelua, pitänyt enempi lepopäiviä. Mutta väsymys kropassa on vaan jääny päälle. Reilut viikko sitten yritin löytää rentoutta maratonvauhtiseen juoksuun. Ei löytynyt. Lisää keventelyä ja lepopäiviä juoksusta. Pyöräilyä ja ajatuksia välillä muualle juoksusta.

Tänä viikonloppuna on ollut hienoa seurata muiden juoksijoiden onnistumisia ympäri Suomea. Jotkut olleet matkassa ensimmäistä kertaa. Jotkut tehneet hienoja uusia ennätyksiä. Mutta ennen kaikkea jokainen on omalla tavallaan voittaja, kun on päässyt kokemaan ja nauttimaan hienosta juoksutapahtumasta samanhenkisessä porukassa.

Eilen lauantaina juoksin reipasvauhtisen lenkin ja mielessä, miten muualla juostaan hienosti samaan aikaan oman lenkin kanssa. Rentous alkoi löytyä. Juoksu oli paljon parempaa kuin viikko sitten. Niissä mietteissä huomasin, miten omatkin juoksut lähti aikoinaan siitä, kun osallistuin ensimmäisen kerran juoksutapahtumaan, ja koukkuun jäin heti. Joka kerta jokainen juoksu on jäänyt hyvällä mieleen. Vaikka heti juoksun jälkeen ois muulle tuntunut. Eli mitä minä ressaan tuon Berliinin suhteen. Kesän kisakausi on mennyt niin nappiin kuin voi mennä. Enempi kuin nappiin. Ihan turha tässä on surkutella ja miettiä sitä, että tuleeko Berliinissä enkkaa vai ei. Lähtään nauttimaan hienosta juoksutapahtumasta tuonne Berliiniin. Otetaan vastaan mitä tulee hymy huulilla :)

Omat maratonjuoksut alkoi Kiimingistä syksyllä 2011. Takana vasta 4 koko matkan kisaa. Alla juostut koko maratonit järjestyksessä. 

- Kiiminki-Maraton 25.9.2011 aikaan 4.00,08

- Terwamaraton, Oulu, 26.5.2012 aikaan 3.42,53

- Finlandia-maraton, Jyväskylä, 8.9.2012 aikaan 3.29,23

- Veteraanien SM-maraton, Terwamaraton, Oulu, 25.5.2013 aikaan 3.14,37

Ja viikon päästä edessä...tai siis jo juostuna tähän kellon aikaan...

- Berliinin Maraton 29.9.2013 aikaan.....no sen näkee sitte siellä kisan jälkeen :)

Berliinin kisa-asu on jo testattu ja rennolla paineettomalla fiiliksellä mennään. Laitellaan sitte tuloksia ja rapsaa tulemaan, jahka sen aika koittaa. Ensin pitää käydä juoksemassa....

Peruskunto

Kuluneen viikon juoksuvalmistelut tähtäsi lauantaina juostavaan puolikkaan kisaan Ylivieskassa. Ajatuksissa oli lähtä tekemään oma viimeinen kova treeni ennen Berliinin kisaa ja samalla yrittää petrata hieman Kempeleen aikaa. Viikon aikana juoksin kaikki lenkit uusilla Adidas Adizero Adios Boost kengillä. Todella hienoa kyytiä antoivat joka kerta, mutta siltikin arvoin viimeiseen asti juoksenko niillä vai tutuilla Adizero Hagio kengillä tuon kisan. Ja valinta päätyi lopulta tuohon samaan tuttuun tossuun, jolla juoksin Kempeleessä oman ennätyksen. Joku taisi kysellä valintaperustetta  ja tuossa se tuli sanottua. Tuttu, nopea ja aiemmin hyväksi todettu kenkä jalkaan kisaan. Boostien kisakorkkaus tulee sitten Berliinissä.

Lauantaina aamupäivästä siirtyminen Oulusta Ylivieskaan. Heti paikan päälle päästyä ja autosta ylös noustua törmäsin Sannaan ja Saaraan. Siinä kisafiiliskuulumisia vaihdettiin. Numerolapunhaku ja siinä törmäsin Seijaan, joka oli hakemassa omaa numerolappua. Pukukopeille kamppeiden vaihtoon. Hieman piti tarkempaan katsoo, että kumpaan koppiin menee ja Sanna ja Saara tais tuumata jotain, että "meinasikko naisten koppiin mennä pukemaan":) Merkinnät oli huonot, en minä muuten.

Verkkalenkille ja muutama avaava veto siinä urheilukentän vieressä olleella nurmikentällä. Hyvät tuntemukset. Tänään vois kulkea. Siinä tuli samalla juteltua naisten puolikkaan kakkosen Riikan kanssa juoksukuulumisia. Ennen lähtöä näin vielä Lottaa ja morjestettiin. Lähtöviivalla naisten puolikkaan voittajan Veeran kanssa morjestukset ja sitte ootettiin lähtölaukausta.

Eli tuosta vois luulla, että Auran mies oli lähteny Ylivieskaan naisiin, mutta kyllä siellä sitte kuitenki oltiin vaan sen juoksun takia. Mutta eihä se haittaa, jos siinä samalla tapaa mukavaa juoksuseuraa:)

Lähtö oli urheilukentältä noin 150metrin kohdalta ennen maaliviivaa. Paukusta kärkeen. Niin se meni tällä kertaa, niinkuin joskus aikoinaan yhdessä juoksukisassa josta kerroin aiemmassa kirjoituksessa omista ratajuoksuista. Vauhti oli just sitä,  mitä piti ollakin ja ihmettelin kyllä, missä ne oikeet kovat juoksijat ovat. Ennakkoonilmoittautuneiden listalla oli ainakin yksi 1.13 menijä. Ei tainnu olla sitte juoksemassa. No mennään sitte käressä tuumasin ja annoin vauhdin viedä mennessään Auran juoksijaa, vaikka kuuluttaja kovasti yrittiki väittää, että Reisjärven Pilkkeen oma poika siellä käressä painaa. Kierrettiin kierros sitä juoksurataa, jonka jälkeen siirryttiin itse maratonreitille. Eka kilsa 3.50 vauhtia  eli just sopiva tahti eikä liian kova aloitus. Rinnalle juoksi toinen kaveri ja kyseli heti, että onko 1.25 aika mielessä. Totesin, että semmoset olis suunnitelmat. Kärjessä juoksin koko ajan ja kaveri vierellä vaihtui aina välillä. Matkavauhti oli tasasen tappavaa neljän minsan vauhtia. Mitään tietoa ei ollut paljonko oli juoksijoita mukana siinä samassa vauhdissa. Reitti oli mun makuun turhan mutkitteleva. Aivan liian paljon tiukkoja 90 asteen käännöksiä, joihin vauhtia piti aina pikkusen tiputtaa ja sitten taas käännöksen jälkeen hakea oikea matkavauhti päälle. Käännöksistä oli toki se höyty, että kääntyessä pysty aina kurkkaa, että minkä verran on porukkaa kyydissä mukana. Ja joka käännöksellä huomas, että pikku hiljaa se seuraajien määrä väheni.

Sitten oli erikoinen kohta reitillä. Siinä oli kyltit 10km ja Puolimaraton vierekkäin. Kympin juoksijoiden piti jatkaa kylttien mukaan suoraan ja puolikkaan juoksijoiden kurvata oikeelle. Pikkusen ennen kurvia toimitsija alko huutaa "kympin juoksijat menkää suoraan" ja kun käännyin sinne puolikkaan reitillle, huusi vielä perään "ei sinne...kympin juoksijat tänne suoraan". Melkeen pysäytettiin vauhti ja siinä vaiheessa huomasin, että meitä on vaan 4 puolikkaan juoksijaa mukana ryhmässä. Tämä toimitsijan sekaannus johtui varmaan siitä, että kympin juoksijat lähti samaan aikaan kuin me puolikkkaan juoksijat eikä eri matkojen juoksijoita ollut mitenkään erotettavissa numerolappujen värityksen perusteella.

Tuon pikku sählingin jälkeen kiihdytys takas matkavauhtiin. Juottopaikan kohdalla nopea hörppy vettä ja loput kaadoin päälle. Takas vauhtiin ja pikkusen nostin vauhtia. Hetken päästä yksi juoksija puuskutti vierelle. Ja seuraavassa kurvissa huomasin, että nyt on muut juoksjat tippunu vauhdista. Jatkettiin tämän toisen juoksijan kanssa matkaa ja alkoi tosi ikävä peltoaukea osuus. Vastatuuli puski kunnolla vastaan. Tuli Kempeleen kisa mieleen ja ajattelin, että nyt ei anneta periksi. Muutama sana vaihdettiin tämän toisen juoksijan kanssa. Enempi hiihtomiehiä kuulemma oli ja kestävyyslajeja harrastanut pitempäänkin. Siinä suoralla autotiellä tuli rinnalle musta Volovo ja vänkärin ikkunasta poika huuteli "hyvä iskä!". Kaveri tuumas, että vaimo ja poika lähteny kannustaa. Naapurikylän miehiä tais olla. Vastatuuliosuuden päätyttyä käännyttiin ja lähtiin juoksemaan Kalajoen toista puolta takasinpäin kohti maalia. Tuuli kääntyi myötäiseksi varmaan tässä  vaiheessa, mutta tällä kertaa siitä  ei ollut apua. Noin 14km kohdalla huomasin, että nyt tulee vaikeeta kisan lopusta. Ukko alkoi hyytyä ja tämä matkaseuralainen alkoi pikkuhiljaa jättää mua. Maalissa meidän ero oli 27 sekuntia. Kaikkeni yritin, mutta vauhti ei vaan enää säilynyt siinä, mitä oli ollut. Jossakin vaiheessa alkoi kuulua puuskutusta ja askeleita takaa. Hyvävoimainen juoksija tuli rinnalle, meni ohi ja jätti heti. Alkoi saavuttaa myös mun edellä juossutta kaveria ja meni hänenkin ohi. Tää takaa tullut kaveri voitti koko puolikkaan kisan ja oli myös mun sarjan ykkönen. Palkintopallilla onnittelin häntä ja hän tuumas mulle, että tällä kertaa näin. Oli nähnyt mut juoksemassa Kempeleessä ja hävis siellä mulle 3 minuuttia. Nyt voitti minut yli kahdella minuutilla. Semmonen jännä pilke oli kaverilla siinä ykköspalilla. Voitinpa sut:) Mut niihä se pitää ollakkin. Kuuluisa päivän kunto oli vaan tällä kertaa tällänen.

Sitten yks omasta mielestä negatiivinen asia. Siinä meidän ryhmässä juoksi yks juoksija, jolla oli koko reitin varrella oma huoltojoukko mukana. Tää huoltoauto ajoi koko ajan aina kilsan pari eteenpäin ja huoltaja tuli työntelemään juomapulloa muiden juoksijoiden sekaan. Varsinkin alkumatkasta joku mainitsi siitä. Otti hirveen spurtin yhden "huoltopisteen" kohdalla. Sanoinki hälle, että meinasikko tehä irtiottoa, niin tuumas, että kiristi sen takia, että saavat ojennettua juomapulloa tälle yhelle juoksjalle. Ei oikee mun makuun tuo touhu. Ja niinhä siinä kävi, että tää kaveri oli myös saavuttanut mua lopussa. Huolto pelas ja lähellä maalia jäähallin kulmilla saavutti mua kunnolla. Huoltaja rääky siinä "mee ohi...loppukiri". Kiristin itsekin tahtia ja kun käännyttiin juoksuradalle ja maalisuoralle, niin tää kaveri meni ohi. Ajattelin, että pitäkää tunkkinne ja hölkkäsin loppusuoran maaliin. Kävin onnittelee ohi mennyttä kaveria, joka voitti tuon yleisen sarjan.

Olikoha se enne, kun se kuuluttaja kuulutti alkuun, että Reisjärven Pilkkeen mies painaa käressä. Tää kaveri oli Reisjärven Pilkkeen juoksjoita:)

Maalissa ensimmäinen fiilis pettymys. Mite mä tällee hyydyin. Ukko pehmeni ihan kokonaan. Kuhan ei nyt ois kuntokäyrä kääntyny alaspäin. Vielä ois yks tärkee, kauden tärkein koitos edessä. Juoksun tietoja katsoessa huomasin, että ei ole saanut sykkeitä  ylös. Keskisyke 173 ja maksimi vain 180. Enempi pitäs saada itsestä irti.

Ja näin päästään tuohon otsikkoon. Peruskunto petti eilen. Se ei riitä vielä tällä hetkellä. Tuntemukset samat kuin aiemmin kesällä tiheän kisatahdin jälkeen. Nyt tuli juostua 3 viikon aikana kaksi puolikkaan kisaa ja yksi kympin kisa. Ei mun peruskunto riitä vielä tälläseen kisatahtiin. Se on pakko hyväksyä. Onneksi tähän "tautiin" on olemassa lääke. Eli kunhan Berliinin kisa on takana, niin sitte aletaan panostaa kunnolla peruskunnon kehittämiseen. Ensi kesänä en hyydy enää tuolla tavoin kuin eilen. Ensi kesänä jaksetaan maaliin asti...

Nyt aikaa 3 viikkoa Berliinin starttiin. Levon ja kevyen hölkkäilyn kautta lähtään hakemaan kisakuntoa kohdilleen. Revittelyt on nyt tehty....

Älä syö sitä karkkia!

Kempeleen puolikkaan jälkeen työreissut vei pitkin Suomea Varsinais-Suomen ja Koilismaan suunnalla. Ajatuksissa oli, että kun juoksut jää vähiin, niin ehtii hyvin palautua tuosta puolikkaan kisasta. Ajatuksissa oli juosta seuraavana viikonloppuna 10km kisa OuluJuoksu-tapahtumassa. Toisaalta ei ole ihan optimaalista juoksuhomman kannalta tuo, kun istut auton ratissa pitkiä päiviä. Viikon aikana kilsoja mittariin tuli yli 2000, siis auton mittariin, ei Garminiin. Vetää kyllä paikkoja jumiin tuo istuminen. Sen vuoksi reissulla mukana myös juoksukamppeet, jotta pääsi edes vähän jaloittelemaan autolla ajelun lomassa. Harmittavan vähän ehti olla juoksukamppeet päällä tuon viikon aikana. Enempi taisi olla tämän vanhan ja kurttusen juoksijan lookki tollanen suht virallinen.

Loppuviikosta pääsi sitten palaamaan kunnolla takas leimikon laitaan eli juoksun pariin. Tuntemukset, että viikonloppuna vois kulkea juoksu tosi hyvin. Jotenkin todella luottavainen fiilis oman kunnon suhteen. Viikolla oli työreissulla tankattu evästä, kuten yhdessä kommentissa mainitsin juoksufoorumin puolella. Burgeria ja bisseä. Muistelen, että moni kertoi käyttävänsä samoja tuotteita. Voi olla, että muistan väärin. Ikää on ja muisti tekee välillä tepposia.

Lauantai-aamu ja edessä normit kisa-aamun valmistelut. Hyvissä ajoin paikalle samaan paikkaan, missä juostiin toukokuussa vähän pidempää matkaa.

Heti paikalle päästyä tuli tehtyä sama havainto kuin edellisenä viikonloppuna Kempeleen puolikkaalla. Meren rannalla kun ollaan, niin täällähä tuulee. Mutta tuuli ei ollut reitin kannalta, niin ratkaiseva kuin edellisenä viikonloppuna Kempeleessä. Toinen merkittävä seikka toukokuussa Oulussa juosseiden kannalta oli se pyörätien pätkä, kun tullaan tuon Edenin takaa kohti maalia. Se karkea sepeli on vaihtunut uuteen sileään asfalttiin. Hyvä sitä on jatkossa rypistää kunnon loppukiri.

Numerolapun haku, kamppeet päälle ja verkalle. Tuolta alueelta löytyy todella mukavia hiekkateitä, missä saa rauhassa juosta omaa verkkaa. Palatessa kohti kisapaikkaa vastaan juoksi tuttua juoksuporukkaa. Kiva oli morjestaa ja nähä sitä hienoa juoksuporukkaa tuolla. Ennen lähtöä tuli vaihdettua juttua muutaman tutun kanssa.

Sitten tuohon otsikkoon. Siinä lähtöä ootellessa tuli jututtaa meidän seuran puuhanainen Ritu. Kertoi kuulleensa, että oon syöny karkkia. Siis että syön monesti karkkia ennen kisaa. Salmiakkia ja lakua. Tunnustin heti kaiken! Mutta kerroin Ritulle, että ne kuuluu juoksijan ruokavalioon. Ritu tais olla eri mieltä. Sano vaan, että älä syö sitä karkkia!

Sitten seistiin jo lähtöviivalla ja starttipistoolin pamahdus ja porukka säntäs liikkeelle. Tuon ylläolevan kuvan jälkeen kaarrettiin pitkälle suoralle ja vauhtisokeus iski hetkeksi päälle.

Tasaista pitkää suoraa painettiin, alkuun himpun päälle 3min vauhtia. Ja mietin mitä ihmettä mä tässä kärkijoukossa teen. Kyllä nyt tuli aloitettua ihan liian kovaa, mutta minkäs voit. Kun ei osaa malttaa, niin ei osaa. No onneksi järki sanoi nopeesti, että höllää hyvä mies tuota vauhtia. Sähä tapat ittes tolla vauhilla. Noin puolen kilsan kohdalla reitin varrella oli kuvaamassa puuhanainen Ritu. Ja kun huomas mut, Ritu huusi "Kari, onko sulla karkkipussi mukana"!:) Hitto ku meinas alkaa naurattaa ja vierellä juosseet pari juoksijaa hymyili kans tolle heitolle.

Kilsan jälkeen kävi selväksi itselle, että tänään ei kulje. Vauhti oli sinällään ihan hyvää, mutta juoksu tuntui paljon raskaammalle kuin Kempeleessä. Piti vaan kääntää ajatukset siihen, että jaksaa sinnitellä muun porukan kyydissä. Vähän ennen 4km kohtaa Patosillan nousu oli paha. Siihen tuntui vauhti hiipuvan ihan kokonaan. Ja tässä vaiheessa karkasi muutama juoksija meidän ryhmästä. Sen 50-100 metriä saivat eroa. Mentiin Patosiltaa joen yli ja siinä, kun laskeuduttiin kohti Ainolan puistoa, oli tuttu kaveri reitin varrella kannustamassa. Raimoahan se siinä huuteli. Kohta tuli 5km kyltti. Ajettelin, että enää puolet jäljellä. Ei oo enää paljoo. Mennään tätä himpun alle 4min vauhtia. Kovempaa ei tänään kulje. Juoksun data kertoi itselle sen tiedon, että koneesta ei vaan saanut tuossa kisassa kaikkea irti. Kempelessä keskisyke oli 173 ja maksimisyke 186. Nyt tuossa kisassa keskisyke oli 174 ja maksimisyke vain 180. Eli pikkusen oli näköjään jarru päällä juostessa ja sen huomas. Varmaan moni on huomannut saman joskus autoa ajaessaan. Kun ne tehot siellä konepellin alla on samat mitä aiemminkin, mutta jos unohdat ottaa käsijarrun pois päältä, niin kyllähän se vähän etenemiseen vaikuttaa.

Viimeiset pari kilsaa sai kuitenkin jollakin tavoin pikkusen kiihdytettyä vauhtia. Loppuun asti vauhdit pysyi alle nelosen vauhtina. Lopussa saavutin edellä olevaa kaksikkoa, mutta ihan ei riittäny paukut loppuun asti, jotta ois rinnalle ja ohi päässyt.

Maalin lähestyessä tai jo hyvissä ajoin ennen sitä huomasin, että tavoitteena ollut 39min alitus jää tuleviin juoksuihin. Ei ollut tänään minun päivä. Maalissa pysäytin kellon ja aika näytti 39.19. Virallisissa tuloksissa tarkka aika 4 sekuntia huonompi. Siis tuohan oli uusi ennätys. Mutta miksi ei tuntunut sille maalissa. Eikä heti sen jälkeenkään. Pari päivää asiaa mutusteltuani tuo alkaa tuntua jo paremmalle. Uusia mahdollisuuksia tulee.

Illalla kävin juoksee palauttavan vajaan kympin lenkin. Ajatukset oli vielä päivän tapahtumissa. Mutta se näissä kympin kisoissa on hyvä puoli, että niistä palautuu tosi nopeesti. Maalissakin hetken puhaltelun jälkeen tunne oli niinkuin ei olis juossut olenkaan. Sama fiilis oli palauttavalla lenkillä. Kisaväsymystä ei tuntunut lainkaan.

Illalla puuhanainen Ritu laittoi sähköpostissa muutamia kuvia tuosta juoksusta. Viestin loppuun oli kirjoittanut. "Hienosti juoksit! Saat syödä Lauantai karkkipussin":)

Sunnuntaina palauttava hidas 16km lenkki. Hyvillä fiiliksillä sai juosta. Ja omia fiiliksiä kohotti vielä, kun illalla sai kuulla yhden tutun onnistumisesta omassa juoksussaan.:) Siitä saa virtaa myös omaan treeniin ja tulevaan viikkoon. Nyt pitää vielä muutama päivä kuulostella lähtäänkö ens viikonloppuna juoksee maastovitosta Virpiniemeen...

Kempele-Z-maraton

Koko kuluneen viikon mielessä pyöri vain yksi asia. Lauantaina edessä  vuoden ensimmäinen 1/2-maraton. Matka jolla aloittelin omaa "juoksu-uraa" vuonna 2011. Viikko tuli otettua todella kyvyesti treenien suhteen. Tiistaina tein muutaman tonnin vedon tarkoituksena valmistaa lauantain kisaan. Eipä ole kertaakaan kulkeneet vedot näin hyvin. Luottoa antoi lauantain kisaa varten. Tiesin olevani kunnossa. Siinä kunnossa, että pääsen puolikkaalla keväällä asettamaani tavoitteeseen. Eli alle 1.30 aikaa oli tarkoitus lähteä hakemaan. Torstaina kävin etätoimistopäivänä Oulaisten yleisurheilukentällä verkkaa ja käppäilee. Aloin henkisesti valmistautua kisaan. Ilallla kertailin mielessäni juoksemiani puolikkaan kisoja. Juostuna oli tähän asti 5 puolikkaan kisaa, joissa jokaisessa oli tullut uusi ennätys. Varsinkin yksi kisa syyskuulta 2011 oli jäänyt vahvasti mieleeni. Ei niinkään uuden ennätyksen takia, vaan sen takia mitä sen kisan alla oli tapahtumia. Tapahtumia jotka pysäytti miettimään elämää. Sitä miten arvaamaton ja korvaamaton se on.

Sääennusteet lupaili koko viikon lauantaille vesisadekeliä. Se ei tuntunut pahalle, kunhan ei mitään kaatosadetta tulisi. Päivä päivältä ennuste eli ja kun oltiin lauantai aamussa, niin herättiin auringonpaisteeseen. Ei tietoakaan sateesta. Mutta sitten tuli tehtyä yksi huomio, mikä tulisi vaikuttamaan juoksuun. Tuulee. Ei siitä puhuttu ennusteissa viikolla mitään. Normaali aamuvalmistautumisten jälkeen lähdin kympin jälkeen kotoa ajelee kisapaikalle. Ja silloin kävi selväksi, että kisan viimeinen kolmannes noin 13-14km kohdalta eteenpäin tulee olemaan raskas. Kovaa vastatuulta tiedossa ja se tuntui yltyvän koko ajan.

Kisakanslia Zeppelinin keskustorilla. Hulinaa ja vilinää. Ihmisiä todella paljon liikkeellä. Ja kuten kisan jälkeen selvisi. Ennätysmäärä juoksijoita oli paikalla. Yli 700 osanottajaa ja edelliseen vuoteen todella suuri lisäys. Asiat hoituivat tästä huolimatta todella hienosti. Numerolapun noutamisen jälkeen lähellä olevaan Zimmariin kamppeiden vaihtoon. Paikkalla taas kerran tuttuja naamoja ja keskustelu tulevan kisan osalta kävi vilkkaana. Siinä pukuhuoneeseen kävellessä pääsin jututtaa ja kättelee hienoa juoksijaa. 74v Paavo Takalahti, Kempeleen omia poikia, juoksi kisassa 100:n koko maratonin. Paavosta oli kisaviikolla juttua paikallisessa sanomalehdessä. Paavo kertoi aloittaneessa juoksemisen ollesssaan 46-vuotias. Itse aloitin, kun olin 47-vuotias. Paavo antoi vinkkejä juoksusta nauttimiseen ja antoipa hyviä vinkkejä myös Berliinin reitin suhteen, jossa kertoi juosseensa. Toivotettiin hyvät juoksut puolin ja toisin.

Kamppeiden vaihdon jälkeen vetäydyin omaan rauhaan pikkusen etäämmälle lähtöpaikasta ottaa verkkaa. Kiertelin semmosta rinkiä ympäri, missä oli sopivasti varjopaikkaa. Siinä juostessa huomasin, että yksi toinenkin juoksija oli huomannut saman verkkapaikan. Kiersi vaan just toisin päin kuin minä sitä rinkiä ympäri. Muutama avaava veto sellasella vajoisella suoralla. Kroppa tuntui olevan hereillä vedoissa. Fiilis alkoi nousta. Ennen lähtöä jututin vielä muutamaa juoksututtua ja sitten alettiin siirtyä lähtöpaikalle. Lähdössä olikin ruuhkaa. Ennätysmäärä puolikkaan juoksijoita paikalla. Hain hyvän lähtöpaikan siitä aika keulasta, jotta pääsen hyvää vauhtia liikkeelle alusta asti..

Lähtölaukaus ja ensimmäiset askeleet. Ruuhka oli melkoinen. Meinasin kompastua ruuhkassa ja päätin ottaa varovasti. Huomasin edellä tuttuja selkiä, joiden kanssa on tullut monissa kisoissa juostua. En kuitenkaan ryhtynyt hötkyilemään, vaan ajattelin, että otetaan eka kilsa rauhallisemmin, kuin oli alunperin ajatus. Niin vältetään haverit ja muutenkin saadaan heräteltyä kone rauhassa käyntiin. Eka kilsa 3.51. Hyvin kulkee. Ajatus oli, että ekan kilsan ois voinu juosta vieläkin kovempaa, mutta parempi näin. Paukkuja jäi säästöön. 2km jälkeen juoksu lähti kulkemaan todella hyvin. Eka huoltopisteen kohdalla moikailin huoltoporukkaan kuuluvan  Arton kanssa, johon törmäsin jo ennen kisaa Zeppeliinissä. Sopiva muutaman kaverin seura ja siinä painettiin tasaisia  noin 3.55-3.58 kilsoja. Oi että juoksu oli helppoa ja nautintoa. Tätä vois jatkaa. Kympin epävirallinen väliaika 39.25. Sehä oli paremmin kuin mun Kympin juoksu heinäkuussa Limingassa. Kilsat 11-13 mentiin noin 4min vauhtia. Tässä vaiheessa meidän ryhmästä oli kiihdyttänyt karkuun pari juoksijaa jotka menivät noin 100m edellä. Juoksin itse kahdestaan toisen juoksijan kanssa. Noin 13km jälkeen käännyttiin kohti Kempelettä päin. Ja alkoi kisan vaikein ja haastavin pätkä. Minkä tiesin jo ennen kisaa tulevan olemaan raskasta. Oli pakko tiputtaa pikkusen vauhteja. Yksinkertaisesti ei riittänyt kantti ja voimat painaa tuohon vastatuuleen. Mun kanssa samaa matkaa juossut kaveri alkoi pikku hiljaa jättää mua metri metriltä. Oli tiedossa, että nyt otetaan kunnolla äijästä mittaa. Ei ole tiedossa apuja muista juoksijoista. Pikku hiljaa vauhdit alkoi tippua.  Ei enää pystynyt pitämään nelosen vauhtia. Kilsat 14-19 olivat minun kisan hitaimmat. Monesti kokeiltiin nitkahtaako selkäranka, kun tuli sellanen puhuri välillä vastaan, että tuntui että vauhti pysähtyy kuin seinään. Ajatus kävi, että kohta takaa pyyhkii porukkaa ohi, kun tällee alan hyytyä. Mutta kilometri kilometriltä homma eteni kuitenkin. Ja jossakin 17km kohdalla ohitin Takalahden Paavon, joka juoksi omaa ensimmäsitä kiekkaan. Ei siinä Paavon kohdalla kehdannut kontata, joten kunnon juoksua painoin ohi. Pikkusen ennen viimestä huoltopistettä tienylityspaikalla kuulin tutun kaverin Juhan kannustushuudon. Sekin antoi voimaa. Nyt ei prkl anneta periksi. Kilsat 20-21 sain taas nostettua vauhtia ja viimeisessä alikulkutunnelissa katsoin kelloa. Alle 1.27 aikaan on saumaa. Passataan tuo ylämäki ja sitten kunnon loppukiri. Ois vissiin pitänyt aloittaa se kiri jo siihen ylämäkeen, kun aika painui 2sek päälle 1.27. Mutta maaliin juoksi onnellinen mies. Kuulutus kertoi, että olin oman sarjan M45 toinen. Ja oma tavoite täyttyi täydellisesti ajan suhteen. Mutta. Kyllä heti kävi mielessä. Mitä jos tuota tuulta ei ois ollut. Saakelin hienoa oli meno siihen asti, kun se vastatuuli osuus alkoi. Oisko mitenkä paljon voinut puristaa aikaa paremmaksi. Sitä on tullut pohdittua. Ja nyt tänään sunnuntaina heräsi ajatus. Jos keliolosuhteet ovat kohdillaan. Lähden kokeilemaan puolikasta vielä toisen kerran ennen Berliinin juoksua.

Kisan jälkeen pääsi onnittelee halauksen kera yhtä hienoa juoksijaa ja vaihtaa juttua hänen kanssa. Ja siitä matka jatkui suihkun ja saunan kautta palkintojenjakoon. Hieno päivä juoksijalle  taas kerran. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin....

Mettäperän lenkki

Hitsi kun mä tykkään näistä pienistä kyläkisoista. Näissä tapaa aina tuttuja naamoja ja törmää myös mukaviin uusiin tuttavuuksiin. Kovia vanhoja patuja juoksemassa ja juttu lentää, että onko se ja se käyny lenkillä tai tulossa juoksemaan. Semmosta aitoa alkukantaista juoksufiilistä oli eilenkin illalla Muhoksen suunnalla, kun matkasin työpäivän jälkeen sinne juoksemaan. Tiedossa lyhyt 6,8 km rykäisy Mettäperän lenkillä. Kisapaikkana toimi Hyrkin koulu Muhoksen Jokirinteellä. Täähä on mulle hyvinkin tuttua seutua nuoren miehen ajoilta. Mullaha oli silloin hellu tuolla ja siellä tuli itselläkin asuttua välillä siihen aikaan. Ei näkyny entistä hellua kyllä nyt juoksemassa ;) Ilmoittautuminen ja numerolaput siitä koulun aulasta ja sen jälkeen pukukoppiin kamppeiden vaihtoon. Ja voin kertoa, että oli tosi vahvasti linementin ja käärmesalvan tuoksua ilmassa, kun koppiin käveli. Veet valu silmistä, kun meni taas hetki tottua siihen ilmaan. Tuli mieleen omat jalkapallon peluun ajat. Silloin tätä tuoksua haisteltiin välillä päivittäin. Ilman puolesta ei toki olisi eilenkään tarvinnut mitään linimettejä sun muuta minun mielestä käyttää, mutta ymmärrettävää on, että moni vanhempi hieno juoksija on vaan tottunut siihen, että linimentit on kehissä aina kisoissa. Ja se heille suotakoon. Se vaan mielestäni nostattaa tälläsen pikkusen kyläkisan fiilistä.

Kamppeiden vaihdon jälkeen kävin ottaa verkkaa läheisellä pururadalla. Siinä rauhallisesti hölkätessä kuuntelin, kun takaa alkoi kuulua puhetta, mikä läheni. Ja kohta minut ohittikin siinä verkkalenkillä kaksi juoksijaa, jotka olivat omalla verkkalenkillään. Naisten sarjan huippu  Elina Lindgren ja M55 sarjan huippu Jukka Kauppila siinä minut ohitti. No luonnollista oli, että juoksivat ohi jo verkkalenkillä, kun myös itse kisassa juoksijat pikkusen päälle 2min kovemman ajan kuin minä. Lopputuloksista kun katsoin, niin näytti olleen Elinalla ja Jukalla sekunnilleen sama aika. Sopivat varmaan siinä verkkalenkillä tuon kuvion :) Itse otin verkkalenkin loppuun muutaman terävän lyhyen kiihdytyksen ja sitten oottelemaan lähtöä.

Ennen kuin mennään itse kisaan täytyy mainita, että näin tuolla Oulun rotuaarilla tiistaina yhtä vanhempaa miestä (Raimo...sukunimeä en muista), jonka olen monessa juoksutapahtumassa tavannut. Juteltiin, miten juoksut on menneet ja kun hän kuuli,että olin menossa juoksemaan Mettäperrän lenkille, niin sanoi että saako arvata mun loppuajan. Minä pikkusen naureskelin sille, mutta totesin että pistähän arvausta tulemaan. Hetken aikaa tuumattuuan Raimo sanoi, että mun loppuaika tulee olemaan 26min42sek. Ei ollut mitään käsitystä, mistä hän tuon ajan päässä laski.

Ennen lähtöä näin Raimoa ja kysyin, että paljonko se aika olikaan. 26min 42sek, se se tulee olemaan, Raimo totes.

Lähtölaukaus.  Eka kilsa lähti pikkusen turhan kovaa taas (3.36), mutta se vauhdin hurma vie vaan mennessään. Yksi juoksija karkasi heti kaikilta muilta ja sen jälkeen tuli seuraava ryhmä, jossa 4 muuta juoksijaa. Sitten olikin isompi rypäs juoksijoita ja tässä ryhmässä menin itse. Eka kilsa oli sora-/hiekkatietä ja sen jälkeen siirryttiin juoksemaan noin kilsan ajaksi asfaltille Muhokselle päin menevän maantien varteen. Reilun kahden kilsan jälkeen käännyttiin maantieltä takas sora-/hiekkatielle. Tästä eteenpäin pitkää loivaa nousua ja välillä lyhäsiä alamäkiä. Rypäs jossa juoksin eli koko ajan ja juoksija kärjessä vaihtui vähän väliä. Jossakin vaiheessa siitä ryppäästä erkani pari juoksijaa ja muu ryhmä jatkoi yhdessä matkaa. Vauhdit pysyi koko ajan alle nelosen vauhdeissa. Oltiin tekemässä itse kukanen hyvää kovaa treeniä. Niin minä tuon kisan ajattelin. Kyllä se on vaan niin, että kun mukana juoksee muitakin samantasoisia juoksijoita ja vaikka vähän kovempiakin, niin itsestä saa vaan paljon enempi irti kuin koskaan missäään omissa treeneissä. Näin jatkettiin matkaa ja pari kilsaa ennen maalia koko ajan minun selän takana juossut juoksija meni ohi. Kiihdytin toisen kaverin kanssa tähän vauhtiin perään. Välimatka kasvoi muutamaan kymmeneen metriin  ja pysyi siinä maaliin asti. Vajaa kilsa ennen maalia alettiin pikkusen nostaa vauhtia tämä toisen kaverin kanssa, mutta niin nosti myös tämä toinen juoksija meidän edellä. Ihan viimesesä pikku nousussa jouduin päästämään tämän toisen juoksijan hieman minusta karkuun ja näin tuliin me kolme juoksijaa noin parin sekunnin välein peräkkäin maaliin. Vasta maalissa minulle selvisi, että tässä oli tullut samaan aikaan peräkkäin maaliin oman sarjan kolme parasta juoksijaa. Eli kolmospytty tuli siis itselle. Enpä tiennyt tuota maaliin tullessa. Eli pitihän sitä suihkujen jälkeen jäädä odottamaan palkintojenjakoa tuonne. Ennen sitä juotiin pannarikahvit. Oli hyvää ternimaitoon tehtyä pannaria tarjolla. Eipä tuota ihan joka päivä pääse maistamaan :)

Niin ja sitten se aika. Siis kun maaliin tulin kellot pysähtyi aikaan 26min 40sek :) Eli Raimon arvaus heitti 2 sekuntia. Melkonen fakiiri oot, totesin Raimolle kisan jälkeen. Ja sittenhä se laski mulle jo Kempeleen puolimaratonin ajan. Naureskeltiin sitten siinä muun porukan kanssa, että tarviiko tuota ees käydä juoksemassa, kun on jo tuo loppuaikakin selvillä ;D No aattelin mä kuiten käydä. Ja se aika minkä Raimo ennusti oli, 1.2x,xx :) Katotaan, miten nappiin menee tällä kertaa....