Terwa 2014 raporttia

Vuoden 2014 Terwamaraton juostiin sitten viime viikonloppuna. Kesäinen aurinkoinen upea keli oli. Ehkä jopa hieman liiankin kuumaa juoksuhommaan, mutta kyllä auringonpaiste kuuluu kesään ja Terwasta se kesä ja kisakausi alkaa monella juoksijalla meidän suunnalla.

Terwaaa edeltävä viikko meni itsellä aika pitkälle pyöräillen ja vesijuosten. Kävin toki tekemässä kohta jo itselle perinteeksi muodostuneen mäkikävelyharjoituksen Köykkyrissä. Ihan sillä, että ees välillä pääsee pikkusen puuskuttaa tai huohottaa, ihan miten vaan. Muuten viikko meni levätessä ja hyvin syödessä. Eikö sitä pidäki syödä hyvin kisaviikon aikana. Tästä peruinteestä pidettiin kiinni tälläkin kertaa.

Lauantai ja kisa-aamu. Alkaa sillee sopivasti jännittää. Pittää syyä vähän puuroa ja semmosta, mistä saa hyviä hyvinnopeita hiilareita:) Sitten ruvetaan pakkailee reppuun kamaa ja valmistaudutaan lähtemään kisapaikalle. Vessassa pittää rampata niinku aina kisapäivän aamuna. Hyvähän ne on nuo hommat hoitaa ennen kisaa, niin ei tarvi kisan aikana rampata vessassa. Sitten ulko-ovelle ja lenkkarit jalkaan. Ei hitto, pitää vielä käydä kerran kusella :D No nyt pääsee lähtemään. Hyppään pyörän selkään ja lähen polkee kohti Raattia, missä kisakeskus ja lähtö sijaitsee.

Heti paikalle päästyä vastaan alkoi tulla tuttua porukkaa. Kisajännitys vaan kasvaa ja sykkeet nousee, niinku aina ennen kisaa. Moikkailuja ja muutaman (Timo, Sami, Jukka, Esa, Sanna, Lotta, Seija, Minna, Saara) kanssa vaihdoin siinä jonku sanasen. Törmäsin myös tuttuun Annaan, jolla juoksu jäi väliin masuasukkaan takia. Mutta isäntä oli juoksemassa ja häntä kannustin siinä ja myös reitin varrella.  Expossa kävin tervehtimässä Compressportin edustajaa Eskoa! Pihalla törmäsiin muutamaan tuttuun juoksijaneitoon Kempeleestä. Samalla salilla aikoinaan paljon treenattu. Tytöt oli lähössä juoksee eka kertaa puolikasta. Ehdottelivat, että jos irroitavat omat chipit ja kiinnitetään ne kaikki mun kenkään, niin tulee kuulemma komee aika ekalla kertaa heti heille :D Täytyi todeta heille, että eipä tässä juosta nyt ollenkaan vammojen takia. Tsempit toivotin ja hienosti näytti kaikki juosseen!

Eli jännää oli huomata, miten tuo kisa-aamu ei poikennut juurikaan normista, vaikka tällä kertaa en juossutkaan. Sama tohina ja kisajannitys oli myös tällä kertaa aamusta :) Lähtöpaikalla kävin vielä tsemppaa muutamaa tuttua (Svante, Sami ja Pekka). Ja just siinä ennen starttia, kun katsoin porukkaa viivalla, tuli niin vahvasti mieleen ne omat fiilikset, mitä tuossa tilanteessa aina on. Kohta mennään. Älä nyt lähe liikaa revittelee alussa. Ja höpö höpö, kun paukku pamahtaa, niin kyllä se porukka vaan vie mennessään ja joka kerta lähdöstä tulee innostuttua liian kovaan vauhtiin. Mutta kyllä se vauhti myös siitä tasaantuu, varsinkin pidemmällä matkalla ja monesti vielä tippuu loppua kohti :)

Terwa 2014 lähtö

Ja täytyy todeta itse tapahtuman vierestä seuraamisesta, että on se jännää puuhaa. Startista laitoin kellon käyntiin ja vajaat 4 tuntia reitin varrella olin seuraamassa juoksua. Ensin pyöräilin 10km väliaikapaikalle, jossa halusin seurata tuttujen juoksijoiden väliaikoja ja menoa siinä. Niin hyvältä näytti se ihmisten juoksu ja näki miten porukat nautti tapahtumasta. Ois tehny mieli hypätä mukaan juoksemaan. Yks tuttu huuti mun kohdalla, "mitä sää siellä teet, eikö sun pitäs olla juoksemassa kans?"...vammoja vastasin:) Yks tuttu juoksija pääsi yllättää mut siinä ja pysähty halaamaan ja jatko sen jälkee juoksua:) Telakkatsemppejä voi siis antaa myös näin:)

10km kohdalta ajelin pyörällä Värtön rantaan, missä oli muitakin tuttuja seuraamassa juoksua. Oli hienoa yrittää tsempata tuttuja ja tuntemattomia juoksjoita ja varsinkin toisella kierroksella näki, miten pienikin kannustus tuntu monesta juoksijasta hyvälle. Peukkua tuli ja kiitosta. Tuon saman kannustuksen merkityksen sain itse kokea viimeksi maaliskuussa Roomassa. On sillä vaan kumma vaikutus, kun joku sinulle tuntematon kannustaa sua ja osaa arvostaa sun suoristusta. Ja tietää ja tuntee sen, missä niillä maratonin viimeisillä kilometreillä olet menossa. Koska on itsekin ollut siellä joskus ja kokenut saman joskus. Hikeä, tuskaa, iloa, hymyä, kramppeja kaikenlaista muutakin siinä näki. Mutta jokainen siitä meni ohi ja jatkoi matkaansa.

Ilta ja viikonloppu meni lukiessa kisan tuloksia ja ihmisten kertomuksia omasta juoksusta. Jokainen kertomus on omanlainen. Jokainen juoksu on omanlainen. Ja niin on myös jokainen juoksija!

Tämänkin vuoksi minä olen koukussa tähän juoksuun ja vuonna 2015 toivon saavani kirjoittaa raportissa omasta juoksusta. Mutta jos en juokse, reitin varrella olen varmasti!

Kesä on tullut

Upea viikonloppu takana. Rentoutumista, ulkoilua ja aurinkoa. En käynyt vesijuoksemassa viikonloppuna kertaakaan, vaan keskityin nauttimaan liikkumisesta ulkona ja auringossa. Nämä lämpimät kelit hoitaa vanhoja luita. Ja tuon kantaluun murtuman luutumiseen auringosta saatavalla d-vitamiinilla on varmasti parantavaa vaikutusta. Näin sen ajattelen oman olemattoman "lääketieteellisen" koulutuksen perusteella :) Ja kyllä tuo aurinko virkistää myös mieltä. Keväällä kun on syntynyt, niin sitä aina herää eloon uudelleen pitkän pimeän talven jälkeen, kun aurinko alkaa lämmittää ja valon määrä lisääntyy.

Viikonlopun kruunasi upea patikointireissu Tervareitillä. Lähdin kulkemaan Tervareittiä ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Tarkoitus oli ainostaan olla ulkona auringossa ja liikkeessä muutama tunti. Sunnuntain pitkä lenkki tällä kertaa tässä muodossa. Aloitus oli mukava, kun piti ylittää Sanginjoki sellasella käsikäyttöisellä lossilla köysistä vetämällä. Siitä alkoi sitten kulku itse reitillä. Mukavaa vaihtelelevaa maastoa ja kiva oli huomata, että kävely ei sattunut yhtään kantapäähän. Uskalsimpa jopa ottaa muutaman juoksuaskeleen (tunnustan) pehmeällä polulla tai niillä pitkospuilla, mitä tuolla myös riitti. Tarkkaa reittivalintaa en siis tehnyt, mutta Pilpajärven suntaan lähdin sitten menemään. Muutamia muitakin kulkijoita tuli reitillä vastaan. Tervehdittiin ja kehuttiin kilpaa hienoa keliä. Iloisella mielellä oli siis muutkin tuolla reitillä eilen patikoineet. 

Reilun tunnin jälkeen päätin lähteä tulemaan takaisin päin ja tuli kohta jossa viitta osoitti kahteen eri suuntaan takaisin Sankivaaraan. Katsoin, että tuosta mä tulin, joten mennäänpä takas tuota toista reittiä. Jonku kilsan ehdin kulkea tätä toista reittiä, kun tuli vastaan suo, mutta ei ollutkaan pitkospuita. Yritin katsella ympärille, menisikö siinä jossakin kauempaa pitkospuut. Ei näkyny. No ajattelin, että kait tästä pitää sitten vaan kävellä yli ja lähdin varovasti menemään. Plumps ja toisen kerran plumps. Nyt on lenkkarit sitte kunnolla märät :D Päätin kääntyä takas ja lähin kulkemaan samaa reittiä kohti niitä viittoja. Matkalla oli merkkitolppia, jotka kertoi minulle jotain, mitä en huomannut. Ja viitoille päästyä sain vahvistuksen asialle. Eli tuo toinen reitti, mitä olin lähtenyt kulkemaan, oli hiihtoreitti. Siinä oli semmonen hiihtäjän kuva :D Enhä mää sellasta huomannu, kun onnessaa päätin lähtä eri reittiä kattelee. Ja kun latua ei ollut eikä mulla suksia, edes vesisuksia, niin ei tuolta sitte voinu mennä :) No eipä tuo ketunlenkki tai tossujen kastuminen haitannu mitään. Tuoha oli vaan plussaa tälle retkeilylle. 

Kaiken kaikkiaan upea patikointiretki tuli tehtyä. Jalka ei ollut kipeä tuosta kävelystä illalla eikä myöskään tänään aamulla. Eiköhän tuo parempaan suuntaan mene, viikko viikolta. Melkein alkaa jo tuntua, että loppu kesästä voi ottaa jonku juoksuaskeleenki, ihan kunnolla. Nyt vaan pitää malttaa ja tehdä asioita mitä pystyy. Viime viikko olikin liikunnan suhteen todella monipuolinen ja liikuntamäärät/-tunnit paljon suuremmat, mitä silloin, kun vaan pääasiassa oon juossut. Tuntemukset, että oikeella tiellä ollaan. Nyt on hyvää aikaa parantaa ja ylläpitää kestävyyttä ja lihaskuntoa. Paikat ja paketti kuntoon tulevia juoksuja varten! Sen olen hyväksynyt mielessäni jo nyt, että varmasti tämä juoksutauko vaikuttaa jollakin tavoin ainakin nopeusominaisuuksiin, mutta niitä ehtii sitten treenata taas, kun sitä varten on paikat kunnossa.

Tässä muutamia kuvia eiliseltä patikkaretkeltä. Iloa ja nautintoa se antoi :)

Reilut 2 viikkoa diagnoosista

Alku vuodesta asti vaivasi se, että vasen kantapää toisinaan kipeytyi juoksutreenin jälkeen. Oli myös niitä päivä, ettei kipua tuntunut ollenkaan. Jo silloin muistan, että se kipukohta oli kantapään sivulla, ei jalkapohjassa. Tämän asian tietäen alusta asti hoidin omaa kantapäävaivaa pitkään pf-vaivana. Kun siitähän kantapäävaivoissa monesti kyse on. Kipu pahimmillaan aamulla ylös noustua ja aina lenkin alkuun ensimmäisen kilsan ajan. Sellaiset olivat myös omat tuntemukset. Toki olin lukenut netistä, että hyvin voimakas rasitus voi myös aiheuttaa kantaluun rasitusmurtuman. Kipu tuntuu tällöin kantaluuta sivuilta puristaessa. Mutta eihän mulla mitään murtumaa toki voi olla ajattelin. 

Näillä spekseillä valmistauduttiin Rooman maratonille. Kantapäässä pientä kipua lähes alusta asti, joka muutti sitten askellusta varmaan niin, että oikea jalka joutui tekemään enemmän töitä, kun yritin varoa, ettei vasen kantapä joudu liian kovalle rasitukselle ja päästään maaliin. Ennätysjuoksu ei toki ollut mielessä näillä lähtökohdilla. Märät mukulakivet ja tuo varominen todennäköisesti syynä siihen, että noin 30km kohdalla iski hirveät krampit oikeaan takareiteen. Maaliin oli vielä reilut 12 km ja sinne halusin päästä, vaikka kinkaten. Eli näin eteni tuo loppumatka Roomassa.

Maaliin päästiin, mutta siitä alkoi telakka. Krampeista kyllä selvittiin nopeasti, mutta kantapää oli taas kipeä viikkoja. Pikku hiljaa alkoi olla valoa tunnelin päässä. Pääsin juoksemaan lyhyitä lenkkejä ilman kipua ja tekemään myös yhden rataharjoituksen. Jospa tämä sittenkin tästä helpottaa. 

Pääsiäisen jälkeen kipua edelleen tosinaan ja juuri kantapäätä sivulta puristettaessa. Eikä ollut sen vertaa järkeä, että olisin mennyt ajoissa lääkäriin, kun juuri noin sivulta puristettaessa se kipu minulla tuntui myös silloin, kun fyssari laitto kinesioteippausta tuohon kantapäähän. Senki jälkeen olin edelleen vahvasti pf-vaivan kannalla. Lääkäriin ei tarvi mennä. No sitten huhtikuun lopulla yksi puolikkaan kisa, mikä jäi 14km kohdalla kesken. Juostessa alkoi tuntua, että joku työntää puukkoa tuonne kantapäähän. Reitin varrella seistessä mietin, pitäskö sittenki käydä näyttää tuota jalkaa lekurilla. No sen käynnin jälkeen vastaus olikin selvä, kliininen tutkimus ja kuvat vahvisti, kantaluussa rasitusmurtuma. Ennuste paranemisen suhteen....ei mitään tietoa. Eli omaa tyhmyyttäni lopullisesti pikku hiljaa rikoin tän jalan. Ja sitä laskua maksetaan nyt ainakin tämä kesä. 

Nyt diagnoosista kulunut reilut 2 viikkoa. Alunperin nämä 2viikkoa piti olla viimeistelytreenin aikaa kohti Terwamaratonia. Olin suunnitellut juoksevani puolikkaan siellä. Mutta reilut 2 viikkoa sitten tullut ortopedin tuomio murskasi tuon suunnitelman ja ehkä koko kesän juoksusuunnitelman. Terwamaraton tapahtumassa kotikaupungissa olisi vaan ollut niin huippua päästä juoksemaan. Uudistunut reitti ja maaliin tullaan Raatin stadionille. Nyt tämä jää väliin. Mutta reitin varrelle pitää lähten kannustamaan tuttuja. 

Viime vuonna Terwalla juostiin nissä fiiliksissä. 

Tuntuu, että liikut missä vaan, niin juoksijoita tulee vastaan. Ihan kuin kaikki juoksisi nykyään. Miten ne nyt on alkanu juoksee? Ja itse vaan poljet pyörää ja kävelet tai kiipeät mäkeä ylös . Niin ja juokset vedessä uimahallissa. Oispa edes joku maauimala tässä lähellä. Sais juostessa olla samalla ulkona, vaikka juokseekin vedessä. Joskus aiemminkin tullut sanottua, että juoksu hoitaa niin kroppaa kuin päätä. Sitä lääkettä tässä kaipaa todella paljon jo nyt. Korvaavat "hoidot" ovat kyllä käytössä päivittäin näihin vieroitusoireisiin. Ja kyllä niillä pientä lohtua saa, mutta ei ne korvaa sitä tunnetta, minkä juoksulenkki sinulle antaa. Varsinkin jos lenkin maisema on vaikka tälläinen. Illin maastovitosen lähtösuoraa näkyy.

Tai kun on tekemässä rataharjoitusta hienona kesäpäivänä Sarkkirannan urkkakentällä.

Juoksulenkin antamien upeiden fiilisten lisäksi jo nyt kaipaa niitä hetkiä, kun saa valmistautua muiden juoksijoiden kanssa starttiin erilaisissa juoksutapahtumissa pitkin kesää. Se tunne siinä lähtöviivalla, on aina niin jännää. Kohta mennään eikä meinata... :)

Rantalakeuskymppi, Liminka heinäkuu 2013

Valiomaitojuoksu, Kiuruvesi heinäkuu 2013

Ja kun lähtö tapahtunut, sitten mennäään....alkuun hymy huulilla...kärkijoukoissa Juhan ja Maijan kanssa :)

Oulujuoksu, Oulu elokuu 2013

Ja joskus lähdön jälkeen jopa ihan Kärjessä, mutta vaan Kärkimaratonin puolikkaalla :)

Kärkimaraton, Ylivieska syyskuu 2013

Ja jossakin vaiheessa lopussa hieman myös raastetaan.... :)

Rantalakeuskymppi, Liminka heinäkuu 2013

Semmosta se juoksu on. Hienoja juoksulenkkejä, juoksutapahtumia ja muita juoksijoita. Nyt täytyy hoitaa tämä vamma huolella pois, jotta pääsee jatkossakin nauttimaan kaikesta tästä. Alunperin suunitelmissa tulevalle kesälle oli päästä juoksemaan ensimmäistä kertaa SM-kisoissa ratamatkoja. Nämä kisat oli mielessä ja vähän niinkuin kesän päätapahtumana.

http://www.jku.fi/sm2014/

Tulevat viikot näyttävät riittääkö aika. Jos tuonne lähtee, niin kyllä pitäisi pystyä juoksemaan maastossa ja radalla jo juhannuksen jälkeen. Asfalttijuoksut taitaa siirtyä syksyyn. Eli maratonhaasteet siirtyvä tuleviin vuosiin...

Maratoonari, muuten normaali status

Sepä se oli diagnoosi viime viikon ortopedikäynnin tiimoilla. Ja siis tuon lisäksi, kantaluun rasitusmurtuma.

Koko kevät on ollut todella vaikea. Ja maaliskuussa Rooman mukulakivillä juostu maraton rikkoi jalan lopullisesti. Siellä paikat kesti 30km ja loppu käveltiin maaliin. Ei pystynyt keskeyttämään, niinkuin silloin kirjoitin FB:n puolella. Olisiko pitänyt keskeyttää? Olisiko nyt juoksukunnossa jalat? Sitä välillä olen miettinyt, mutta turhaa spekulointia se on. Tosiasia on nyt, että juoksut on vähäksi aikaa juostu. Tauon pituus on täysi arvoitus. Ja sen pituuden ratkaisee se, milloin juoksu on kivutonta. Siitä haluan taas päästä nauttimaan. Siihen asti pyöräillään, kävellään metsässä, kuntoradoilla, kivetään mäkiä, vesijuostaan ja tehdään kaikkea muuta korvaavaa. Se juoksun aiheuttama tärähdys kantapäälle on nyt pannassa.

Ja pitkä tauko on ollut tässä kirjoittelussa tänne. Nyt jotenkin piti vaan kirjoittaa itselle ylös tämä ajatus, mitä mielessä olen viime viikot taas pyöritellyt. En tiedä auttaako se mitään, mutta silti...

Kesä tulossa, kisoja kalenteri pullollaan. Talvella katselin ei paikkoja, että tuonne ja tuonne vois lähteä. Ei tarvitse lähteä. Ja loppukesän vetskujen SM-ratakisat jää kans väliin...jos ei joku ihmeparantuminen tapahdu....sitä odotelessa taas tänään mummojen kanssa vesijuoksemaan:)