Mitä se on, kun mietit juoksua heti aamulla kun heräät, mietit sitä päivän aikana töissä, teet työpäivän jälkeen oman päivän treenin, mietit juoksua illalla treenin jälkeen. Teet iltatoimet saman rutiinin mukaan, koska ne ovat hyväski sinun juoksulle. Makaat saunassa jalat seinällä ja mietit huomista treeniä. Illlala kun laitat nukkumaan, niin mielessä pyörii juoksuasiat. Yöllä saatat herätä ja kun heräät, mietit että pitäisi nukkua, että jaksat treenata seuraavana päivänä ja iltana. Ja aamulla herätetessä ajatuksissa ensimmäisenä juoksu...
Kuulostaako tutulle? Kuulostaako pakkomielteelle? Harrastus, johon lähdit mukaan 3 vuotta sitten, yrittää viedä sinut kokonaan. Toivottavasti et anna periksi. Ja mikä lääkkeeksi. Irtiotto.
En jaksa enempää analysoida asiaa. Tuo on vaan oma tarina ja sen selvitin itselle viime yönä. Eilen illalla juoksemassa mukavan tutun porukan kanssa hallissa 5000m kisassa. Kisan jälkeen antaa ymmärtää kaikille, että ihan hyvin tää meni, vaikka ei mennyt. Sisällä on jo prosessi käynnissä. Näin ei voi jatkua. Pakkomielteinen suorittaminen on viemässä kaiken ilon tekemisestä. Stressi siitä, miten juoksu menee, syö kaiken terän ja ilon tekemisestä. Ilallla viestitin asiasta myös Ritun kanssa. Hänen näkemys sama. Nyt on jotain pielessä. Nyt täytyy tehdä jotain muuta, ettei tämä mene kokonaan "yli"...
Illalla puolenyön aikaan makasin saunassa ja tein päätöksen. Lopetan kaikenlaisen hehkutuksen ja puhumisen omista juoksuista. Lopetan juoksun jokapäiväisen ajattelemisen. Juoksua en lopeta, mutta muu härdelli sen ympäriltä saa minun osalta nyt loppua. Lähden lenkille itsekseen ja hakemaan takaisin sitä iloa, minkä juokseminen minulle antoi alussa.
Kaikille juoksukamuille tsemppiä omiin juoksuhin. Varmasti näemme tulevan kevään ja kesän aikana erilaisissa juoksutapahtumissa. Morjestetaan ja vaihdetaan kuulumisia...
