Älä syö sitä karkkia!

Kempeleen puolikkaan jälkeen työreissut vei pitkin Suomea Varsinais-Suomen ja Koilismaan suunnalla. Ajatuksissa oli, että kun juoksut jää vähiin, niin ehtii hyvin palautua tuosta puolikkaan kisasta. Ajatuksissa oli juosta seuraavana viikonloppuna 10km kisa OuluJuoksu-tapahtumassa. Toisaalta ei ole ihan optimaalista juoksuhomman kannalta tuo, kun istut auton ratissa pitkiä päiviä. Viikon aikana kilsoja mittariin tuli yli 2000, siis auton mittariin, ei Garminiin. Vetää kyllä paikkoja jumiin tuo istuminen. Sen vuoksi reissulla mukana myös juoksukamppeet, jotta pääsi edes vähän jaloittelemaan autolla ajelun lomassa. Harmittavan vähän ehti olla juoksukamppeet päällä tuon viikon aikana. Enempi taisi olla tämän vanhan ja kurttusen juoksijan lookki tollanen suht virallinen.

Loppuviikosta pääsi sitten palaamaan kunnolla takas leimikon laitaan eli juoksun pariin. Tuntemukset, että viikonloppuna vois kulkea juoksu tosi hyvin. Jotenkin todella luottavainen fiilis oman kunnon suhteen. Viikolla oli työreissulla tankattu evästä, kuten yhdessä kommentissa mainitsin juoksufoorumin puolella. Burgeria ja bisseä. Muistelen, että moni kertoi käyttävänsä samoja tuotteita. Voi olla, että muistan väärin. Ikää on ja muisti tekee välillä tepposia.

Lauantai-aamu ja edessä normit kisa-aamun valmistelut. Hyvissä ajoin paikalle samaan paikkaan, missä juostiin toukokuussa vähän pidempää matkaa.

Heti paikalle päästyä tuli tehtyä sama havainto kuin edellisenä viikonloppuna Kempeleen puolikkaalla. Meren rannalla kun ollaan, niin täällähä tuulee. Mutta tuuli ei ollut reitin kannalta, niin ratkaiseva kuin edellisenä viikonloppuna Kempeleessä. Toinen merkittävä seikka toukokuussa Oulussa juosseiden kannalta oli se pyörätien pätkä, kun tullaan tuon Edenin takaa kohti maalia. Se karkea sepeli on vaihtunut uuteen sileään asfalttiin. Hyvä sitä on jatkossa rypistää kunnon loppukiri.

Numerolapun haku, kamppeet päälle ja verkalle. Tuolta alueelta löytyy todella mukavia hiekkateitä, missä saa rauhassa juosta omaa verkkaa. Palatessa kohti kisapaikkaa vastaan juoksi tuttua juoksuporukkaa. Kiva oli morjestaa ja nähä sitä hienoa juoksuporukkaa tuolla. Ennen lähtöä tuli vaihdettua juttua muutaman tutun kanssa.

Sitten tuohon otsikkoon. Siinä lähtöä ootellessa tuli jututtaa meidän seuran puuhanainen Ritu. Kertoi kuulleensa, että oon syöny karkkia. Siis että syön monesti karkkia ennen kisaa. Salmiakkia ja lakua. Tunnustin heti kaiken! Mutta kerroin Ritulle, että ne kuuluu juoksijan ruokavalioon. Ritu tais olla eri mieltä. Sano vaan, että älä syö sitä karkkia!

Sitten seistiin jo lähtöviivalla ja starttipistoolin pamahdus ja porukka säntäs liikkeelle. Tuon ylläolevan kuvan jälkeen kaarrettiin pitkälle suoralle ja vauhtisokeus iski hetkeksi päälle.

Tasaista pitkää suoraa painettiin, alkuun himpun päälle 3min vauhtia. Ja mietin mitä ihmettä mä tässä kärkijoukossa teen. Kyllä nyt tuli aloitettua ihan liian kovaa, mutta minkäs voit. Kun ei osaa malttaa, niin ei osaa. No onneksi järki sanoi nopeesti, että höllää hyvä mies tuota vauhtia. Sähä tapat ittes tolla vauhilla. Noin puolen kilsan kohdalla reitin varrella oli kuvaamassa puuhanainen Ritu. Ja kun huomas mut, Ritu huusi "Kari, onko sulla karkkipussi mukana"!:) Hitto ku meinas alkaa naurattaa ja vierellä juosseet pari juoksijaa hymyili kans tolle heitolle.

Kilsan jälkeen kävi selväksi itselle, että tänään ei kulje. Vauhti oli sinällään ihan hyvää, mutta juoksu tuntui paljon raskaammalle kuin Kempeleessä. Piti vaan kääntää ajatukset siihen, että jaksaa sinnitellä muun porukan kyydissä. Vähän ennen 4km kohtaa Patosillan nousu oli paha. Siihen tuntui vauhti hiipuvan ihan kokonaan. Ja tässä vaiheessa karkasi muutama juoksija meidän ryhmästä. Sen 50-100 metriä saivat eroa. Mentiin Patosiltaa joen yli ja siinä, kun laskeuduttiin kohti Ainolan puistoa, oli tuttu kaveri reitin varrella kannustamassa. Raimoahan se siinä huuteli. Kohta tuli 5km kyltti. Ajettelin, että enää puolet jäljellä. Ei oo enää paljoo. Mennään tätä himpun alle 4min vauhtia. Kovempaa ei tänään kulje. Juoksun data kertoi itselle sen tiedon, että koneesta ei vaan saanut tuossa kisassa kaikkea irti. Kempelessä keskisyke oli 173 ja maksimisyke 186. Nyt tuossa kisassa keskisyke oli 174 ja maksimisyke vain 180. Eli pikkusen oli näköjään jarru päällä juostessa ja sen huomas. Varmaan moni on huomannut saman joskus autoa ajaessaan. Kun ne tehot siellä konepellin alla on samat mitä aiemminkin, mutta jos unohdat ottaa käsijarrun pois päältä, niin kyllähän se vähän etenemiseen vaikuttaa.

Viimeiset pari kilsaa sai kuitenkin jollakin tavoin pikkusen kiihdytettyä vauhtia. Loppuun asti vauhdit pysyi alle nelosen vauhtina. Lopussa saavutin edellä olevaa kaksikkoa, mutta ihan ei riittäny paukut loppuun asti, jotta ois rinnalle ja ohi päässyt.

Maalin lähestyessä tai jo hyvissä ajoin ennen sitä huomasin, että tavoitteena ollut 39min alitus jää tuleviin juoksuihin. Ei ollut tänään minun päivä. Maalissa pysäytin kellon ja aika näytti 39.19. Virallisissa tuloksissa tarkka aika 4 sekuntia huonompi. Siis tuohan oli uusi ennätys. Mutta miksi ei tuntunut sille maalissa. Eikä heti sen jälkeenkään. Pari päivää asiaa mutusteltuani tuo alkaa tuntua jo paremmalle. Uusia mahdollisuuksia tulee.

Illalla kävin juoksee palauttavan vajaan kympin lenkin. Ajatukset oli vielä päivän tapahtumissa. Mutta se näissä kympin kisoissa on hyvä puoli, että niistä palautuu tosi nopeesti. Maalissakin hetken puhaltelun jälkeen tunne oli niinkuin ei olis juossut olenkaan. Sama fiilis oli palauttavalla lenkillä. Kisaväsymystä ei tuntunut lainkaan.

Illalla puuhanainen Ritu laittoi sähköpostissa muutamia kuvia tuosta juoksusta. Viestin loppuun oli kirjoittanut. "Hienosti juoksit! Saat syödä Lauantai karkkipussin":)

Sunnuntaina palauttava hidas 16km lenkki. Hyvillä fiiliksillä sai juosta. Ja omia fiiliksiä kohotti vielä, kun illalla sai kuulla yhden tutun onnistumisesta omassa juoksussaan.:) Siitä saa virtaa myös omaan treeniin ja tulevaan viikkoon. Nyt pitää vielä muutama päivä kuulostella lähtäänkö ens viikonloppuna juoksee maastovitosta Virpiniemeen...

Kempele-Z-maraton

Koko kuluneen viikon mielessä pyöri vain yksi asia. Lauantaina edessä  vuoden ensimmäinen 1/2-maraton. Matka jolla aloittelin omaa "juoksu-uraa" vuonna 2011. Viikko tuli otettua todella kyvyesti treenien suhteen. Tiistaina tein muutaman tonnin vedon tarkoituksena valmistaa lauantain kisaan. Eipä ole kertaakaan kulkeneet vedot näin hyvin. Luottoa antoi lauantain kisaa varten. Tiesin olevani kunnossa. Siinä kunnossa, että pääsen puolikkaalla keväällä asettamaani tavoitteeseen. Eli alle 1.30 aikaa oli tarkoitus lähteä hakemaan. Torstaina kävin etätoimistopäivänä Oulaisten yleisurheilukentällä verkkaa ja käppäilee. Aloin henkisesti valmistautua kisaan. Ilallla kertailin mielessäni juoksemiani puolikkaan kisoja. Juostuna oli tähän asti 5 puolikkaan kisaa, joissa jokaisessa oli tullut uusi ennätys. Varsinkin yksi kisa syyskuulta 2011 oli jäänyt vahvasti mieleeni. Ei niinkään uuden ennätyksen takia, vaan sen takia mitä sen kisan alla oli tapahtumia. Tapahtumia jotka pysäytti miettimään elämää. Sitä miten arvaamaton ja korvaamaton se on.

Sääennusteet lupaili koko viikon lauantaille vesisadekeliä. Se ei tuntunut pahalle, kunhan ei mitään kaatosadetta tulisi. Päivä päivältä ennuste eli ja kun oltiin lauantai aamussa, niin herättiin auringonpaisteeseen. Ei tietoakaan sateesta. Mutta sitten tuli tehtyä yksi huomio, mikä tulisi vaikuttamaan juoksuun. Tuulee. Ei siitä puhuttu ennusteissa viikolla mitään. Normaali aamuvalmistautumisten jälkeen lähdin kympin jälkeen kotoa ajelee kisapaikalle. Ja silloin kävi selväksi, että kisan viimeinen kolmannes noin 13-14km kohdalta eteenpäin tulee olemaan raskas. Kovaa vastatuulta tiedossa ja se tuntui yltyvän koko ajan.

Kisakanslia Zeppelinin keskustorilla. Hulinaa ja vilinää. Ihmisiä todella paljon liikkeellä. Ja kuten kisan jälkeen selvisi. Ennätysmäärä juoksijoita oli paikalla. Yli 700 osanottajaa ja edelliseen vuoteen todella suuri lisäys. Asiat hoituivat tästä huolimatta todella hienosti. Numerolapun noutamisen jälkeen lähellä olevaan Zimmariin kamppeiden vaihtoon. Paikkalla taas kerran tuttuja naamoja ja keskustelu tulevan kisan osalta kävi vilkkaana. Siinä pukuhuoneeseen kävellessä pääsin jututtaa ja kättelee hienoa juoksijaa. 74v Paavo Takalahti, Kempeleen omia poikia, juoksi kisassa 100:n koko maratonin. Paavosta oli kisaviikolla juttua paikallisessa sanomalehdessä. Paavo kertoi aloittaneessa juoksemisen ollesssaan 46-vuotias. Itse aloitin, kun olin 47-vuotias. Paavo antoi vinkkejä juoksusta nauttimiseen ja antoipa hyviä vinkkejä myös Berliinin reitin suhteen, jossa kertoi juosseensa. Toivotettiin hyvät juoksut puolin ja toisin.

Kamppeiden vaihdon jälkeen vetäydyin omaan rauhaan pikkusen etäämmälle lähtöpaikasta ottaa verkkaa. Kiertelin semmosta rinkiä ympäri, missä oli sopivasti varjopaikkaa. Siinä juostessa huomasin, että yksi toinenkin juoksija oli huomannut saman verkkapaikan. Kiersi vaan just toisin päin kuin minä sitä rinkiä ympäri. Muutama avaava veto sellasella vajoisella suoralla. Kroppa tuntui olevan hereillä vedoissa. Fiilis alkoi nousta. Ennen lähtöä jututin vielä muutamaa juoksututtua ja sitten alettiin siirtyä lähtöpaikalle. Lähdössä olikin ruuhkaa. Ennätysmäärä puolikkaan juoksijoita paikalla. Hain hyvän lähtöpaikan siitä aika keulasta, jotta pääsen hyvää vauhtia liikkeelle alusta asti..

Lähtölaukaus ja ensimmäiset askeleet. Ruuhka oli melkoinen. Meinasin kompastua ruuhkassa ja päätin ottaa varovasti. Huomasin edellä tuttuja selkiä, joiden kanssa on tullut monissa kisoissa juostua. En kuitenkaan ryhtynyt hötkyilemään, vaan ajattelin, että otetaan eka kilsa rauhallisemmin, kuin oli alunperin ajatus. Niin vältetään haverit ja muutenkin saadaan heräteltyä kone rauhassa käyntiin. Eka kilsa 3.51. Hyvin kulkee. Ajatus oli, että ekan kilsan ois voinu juosta vieläkin kovempaa, mutta parempi näin. Paukkuja jäi säästöön. 2km jälkeen juoksu lähti kulkemaan todella hyvin. Eka huoltopisteen kohdalla moikailin huoltoporukkaan kuuluvan  Arton kanssa, johon törmäsin jo ennen kisaa Zeppeliinissä. Sopiva muutaman kaverin seura ja siinä painettiin tasaisia  noin 3.55-3.58 kilsoja. Oi että juoksu oli helppoa ja nautintoa. Tätä vois jatkaa. Kympin epävirallinen väliaika 39.25. Sehä oli paremmin kuin mun Kympin juoksu heinäkuussa Limingassa. Kilsat 11-13 mentiin noin 4min vauhtia. Tässä vaiheessa meidän ryhmästä oli kiihdyttänyt karkuun pari juoksijaa jotka menivät noin 100m edellä. Juoksin itse kahdestaan toisen juoksijan kanssa. Noin 13km jälkeen käännyttiin kohti Kempelettä päin. Ja alkoi kisan vaikein ja haastavin pätkä. Minkä tiesin jo ennen kisaa tulevan olemaan raskasta. Oli pakko tiputtaa pikkusen vauhteja. Yksinkertaisesti ei riittänyt kantti ja voimat painaa tuohon vastatuuleen. Mun kanssa samaa matkaa juossut kaveri alkoi pikku hiljaa jättää mua metri metriltä. Oli tiedossa, että nyt otetaan kunnolla äijästä mittaa. Ei ole tiedossa apuja muista juoksijoista. Pikku hiljaa vauhdit alkoi tippua.  Ei enää pystynyt pitämään nelosen vauhtia. Kilsat 14-19 olivat minun kisan hitaimmat. Monesti kokeiltiin nitkahtaako selkäranka, kun tuli sellanen puhuri välillä vastaan, että tuntui että vauhti pysähtyy kuin seinään. Ajatus kävi, että kohta takaa pyyhkii porukkaa ohi, kun tällee alan hyytyä. Mutta kilometri kilometriltä homma eteni kuitenkin. Ja jossakin 17km kohdalla ohitin Takalahden Paavon, joka juoksi omaa ensimmäsitä kiekkaan. Ei siinä Paavon kohdalla kehdannut kontata, joten kunnon juoksua painoin ohi. Pikkusen ennen viimestä huoltopistettä tienylityspaikalla kuulin tutun kaverin Juhan kannustushuudon. Sekin antoi voimaa. Nyt ei prkl anneta periksi. Kilsat 20-21 sain taas nostettua vauhtia ja viimeisessä alikulkutunnelissa katsoin kelloa. Alle 1.27 aikaan on saumaa. Passataan tuo ylämäki ja sitten kunnon loppukiri. Ois vissiin pitänyt aloittaa se kiri jo siihen ylämäkeen, kun aika painui 2sek päälle 1.27. Mutta maaliin juoksi onnellinen mies. Kuulutus kertoi, että olin oman sarjan M45 toinen. Ja oma tavoite täyttyi täydellisesti ajan suhteen. Mutta. Kyllä heti kävi mielessä. Mitä jos tuota tuulta ei ois ollut. Saakelin hienoa oli meno siihen asti, kun se vastatuuli osuus alkoi. Oisko mitenkä paljon voinut puristaa aikaa paremmaksi. Sitä on tullut pohdittua. Ja nyt tänään sunnuntaina heräsi ajatus. Jos keliolosuhteet ovat kohdillaan. Lähden kokeilemaan puolikasta vielä toisen kerran ennen Berliinin juoksua.

Kisan jälkeen pääsi onnittelee halauksen kera yhtä hienoa juoksijaa ja vaihtaa juttua hänen kanssa. Ja siitä matka jatkui suihkun ja saunan kautta palkintojenjakoon. Hieno päivä juoksijalle  taas kerran. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin....

Mettäperän lenkki

Hitsi kun mä tykkään näistä pienistä kyläkisoista. Näissä tapaa aina tuttuja naamoja ja törmää myös mukaviin uusiin tuttavuuksiin. Kovia vanhoja patuja juoksemassa ja juttu lentää, että onko se ja se käyny lenkillä tai tulossa juoksemaan. Semmosta aitoa alkukantaista juoksufiilistä oli eilenkin illalla Muhoksen suunnalla, kun matkasin työpäivän jälkeen sinne juoksemaan. Tiedossa lyhyt 6,8 km rykäisy Mettäperän lenkillä. Kisapaikkana toimi Hyrkin koulu Muhoksen Jokirinteellä. Täähä on mulle hyvinkin tuttua seutua nuoren miehen ajoilta. Mullaha oli silloin hellu tuolla ja siellä tuli itselläkin asuttua välillä siihen aikaan. Ei näkyny entistä hellua kyllä nyt juoksemassa ;) Ilmoittautuminen ja numerolaput siitä koulun aulasta ja sen jälkeen pukukoppiin kamppeiden vaihtoon. Ja voin kertoa, että oli tosi vahvasti linementin ja käärmesalvan tuoksua ilmassa, kun koppiin käveli. Veet valu silmistä, kun meni taas hetki tottua siihen ilmaan. Tuli mieleen omat jalkapallon peluun ajat. Silloin tätä tuoksua haisteltiin välillä päivittäin. Ilman puolesta ei toki olisi eilenkään tarvinnut mitään linimettejä sun muuta minun mielestä käyttää, mutta ymmärrettävää on, että moni vanhempi hieno juoksija on vaan tottunut siihen, että linimentit on kehissä aina kisoissa. Ja se heille suotakoon. Se vaan mielestäni nostattaa tälläsen pikkusen kyläkisan fiilistä.

Kamppeiden vaihdon jälkeen kävin ottaa verkkaa läheisellä pururadalla. Siinä rauhallisesti hölkätessä kuuntelin, kun takaa alkoi kuulua puhetta, mikä läheni. Ja kohta minut ohittikin siinä verkkalenkillä kaksi juoksijaa, jotka olivat omalla verkkalenkillään. Naisten sarjan huippu  Elina Lindgren ja M55 sarjan huippu Jukka Kauppila siinä minut ohitti. No luonnollista oli, että juoksivat ohi jo verkkalenkillä, kun myös itse kisassa juoksijat pikkusen päälle 2min kovemman ajan kuin minä. Lopputuloksista kun katsoin, niin näytti olleen Elinalla ja Jukalla sekunnilleen sama aika. Sopivat varmaan siinä verkkalenkillä tuon kuvion :) Itse otin verkkalenkin loppuun muutaman terävän lyhyen kiihdytyksen ja sitten oottelemaan lähtöä.

Ennen kuin mennään itse kisaan täytyy mainita, että näin tuolla Oulun rotuaarilla tiistaina yhtä vanhempaa miestä (Raimo...sukunimeä en muista), jonka olen monessa juoksutapahtumassa tavannut. Juteltiin, miten juoksut on menneet ja kun hän kuuli,että olin menossa juoksemaan Mettäperrän lenkille, niin sanoi että saako arvata mun loppuajan. Minä pikkusen naureskelin sille, mutta totesin että pistähän arvausta tulemaan. Hetken aikaa tuumattuuan Raimo sanoi, että mun loppuaika tulee olemaan 26min42sek. Ei ollut mitään käsitystä, mistä hän tuon ajan päässä laski.

Ennen lähtöä näin Raimoa ja kysyin, että paljonko se aika olikaan. 26min 42sek, se se tulee olemaan, Raimo totes.

Lähtölaukaus.  Eka kilsa lähti pikkusen turhan kovaa taas (3.36), mutta se vauhdin hurma vie vaan mennessään. Yksi juoksija karkasi heti kaikilta muilta ja sen jälkeen tuli seuraava ryhmä, jossa 4 muuta juoksijaa. Sitten olikin isompi rypäs juoksijoita ja tässä ryhmässä menin itse. Eka kilsa oli sora-/hiekkatietä ja sen jälkeen siirryttiin juoksemaan noin kilsan ajaksi asfaltille Muhokselle päin menevän maantien varteen. Reilun kahden kilsan jälkeen käännyttiin maantieltä takas sora-/hiekkatielle. Tästä eteenpäin pitkää loivaa nousua ja välillä lyhäsiä alamäkiä. Rypäs jossa juoksin eli koko ajan ja juoksija kärjessä vaihtui vähän väliä. Jossakin vaiheessa siitä ryppäästä erkani pari juoksijaa ja muu ryhmä jatkoi yhdessä matkaa. Vauhdit pysyi koko ajan alle nelosen vauhdeissa. Oltiin tekemässä itse kukanen hyvää kovaa treeniä. Niin minä tuon kisan ajattelin. Kyllä se on vaan niin, että kun mukana juoksee muitakin samantasoisia juoksijoita ja vaikka vähän kovempiakin, niin itsestä saa vaan paljon enempi irti kuin koskaan missäään omissa treeneissä. Näin jatkettiin matkaa ja pari kilsaa ennen maalia koko ajan minun selän takana juossut juoksija meni ohi. Kiihdytin toisen kaverin kanssa tähän vauhtiin perään. Välimatka kasvoi muutamaan kymmeneen metriin  ja pysyi siinä maaliin asti. Vajaa kilsa ennen maalia alettiin pikkusen nostaa vauhtia tämä toisen kaverin kanssa, mutta niin nosti myös tämä toinen juoksija meidän edellä. Ihan viimesesä pikku nousussa jouduin päästämään tämän toisen juoksijan hieman minusta karkuun ja näin tuliin me kolme juoksijaa noin parin sekunnin välein peräkkäin maaliin. Vasta maalissa minulle selvisi, että tässä oli tullut samaan aikaan peräkkäin maaliin oman sarjan kolme parasta juoksijaa. Eli kolmospytty tuli siis itselle. Enpä tiennyt tuota maaliin tullessa. Eli pitihän sitä suihkujen jälkeen jäädä odottamaan palkintojenjakoa tuonne. Ennen sitä juotiin pannarikahvit. Oli hyvää ternimaitoon tehtyä pannaria tarjolla. Eipä tuota ihan joka päivä pääse maistamaan :)

Niin ja sitten se aika. Siis kun maaliin tulin kellot pysähtyi aikaan 26min 40sek :) Eli Raimon arvaus heitti 2 sekuntia. Melkonen fakiiri oot, totesin Raimolle kisan jälkeen. Ja sittenhä se laski mulle jo Kempeleen puolimaratonin ajan. Naureskeltiin sitten siinä muun porukan kanssa, että tarviiko tuota ees käydä juoksemassa, kun on jo tuo loppuaikakin selvillä ;D No aattelin mä kuiten käydä. Ja se aika minkä Raimo ennusti oli, 1.2x,xx :) Katotaan, miten nappiin menee tällä kertaa....