torstai 8. elokuuta 2013

Mettäperän lenkki

Hitsi kun mä tykkään näistä pienistä kyläkisoista. Näissä tapaa aina tuttuja naamoja ja törmää myös mukaviin uusiin tuttavuuksiin. Kovia vanhoja patuja juoksemassa ja juttu lentää, että onko se ja se käyny lenkillä tai tulossa juoksemaan. Semmosta aitoa alkukantaista juoksufiilistä oli eilenkin illalla Muhoksen suunnalla, kun matkasin työpäivän jälkeen sinne juoksemaan. Tiedossa lyhyt 6,8 km rykäisy Mettäperän lenkillä. Kisapaikkana toimi Hyrkin koulu Muhoksen Jokirinteellä. Täähä on mulle hyvinkin tuttua seutua nuoren miehen ajoilta. Mullaha oli silloin hellu tuolla ja siellä tuli itselläkin asuttua välillä siihen aikaan. Ei näkyny entistä hellua kyllä nyt juoksemassa ;) Ilmoittautuminen ja numerolaput siitä koulun aulasta ja sen jälkeen pukukoppiin kamppeiden vaihtoon. Ja voin kertoa, että oli tosi vahvasti linementin ja käärmesalvan tuoksua ilmassa, kun koppiin käveli. Veet valu silmistä, kun meni taas hetki tottua siihen ilmaan. Tuli mieleen omat jalkapallon peluun ajat. Silloin tätä tuoksua haisteltiin välillä päivittäin. Ilman puolesta ei toki olisi eilenkään tarvinnut mitään linimettejä sun muuta minun mielestä käyttää, mutta ymmärrettävää on, että moni vanhempi hieno juoksija on vaan tottunut siihen, että linimentit on kehissä aina kisoissa. Ja se heille suotakoon. Se vaan mielestäni nostattaa tälläsen pikkusen kyläkisan fiilistä.

Kamppeiden vaihdon jälkeen kävin ottaa verkkaa läheisellä pururadalla. Siinä rauhallisesti hölkätessä kuuntelin, kun takaa alkoi kuulua puhetta, mikä läheni. Ja kohta minut ohittikin siinä verkkalenkillä kaksi juoksijaa, jotka olivat omalla verkkalenkillään. Naisten sarjan huippu  Elina Lindgren ja M55 sarjan huippu Jukka Kauppila siinä minut ohitti. No luonnollista oli, että juoksivat ohi jo verkkalenkillä, kun myös itse kisassa juoksijat pikkusen päälle 2min kovemman ajan kuin minä. Lopputuloksista kun katsoin, niin näytti olleen Elinalla ja Jukalla sekunnilleen sama aika. Sopivat varmaan siinä verkkalenkillä tuon kuvion :) Itse otin verkkalenkin loppuun muutaman terävän lyhyen kiihdytyksen ja sitten oottelemaan lähtöä.

Ennen kuin mennään itse kisaan täytyy mainita, että näin tuolla Oulun rotuaarilla tiistaina yhtä vanhempaa miestä (Raimo...sukunimeä en muista), jonka olen monessa juoksutapahtumassa tavannut. Juteltiin, miten juoksut on menneet ja kun hän kuuli,että olin menossa juoksemaan Mettäperrän lenkille, niin sanoi että saako arvata mun loppuajan. Minä pikkusen naureskelin sille, mutta totesin että pistähän arvausta tulemaan. Hetken aikaa tuumattuuan Raimo sanoi, että mun loppuaika tulee olemaan 26min42sek. Ei ollut mitään käsitystä, mistä hän tuon ajan päässä laski.

Ennen lähtöä näin Raimoa ja kysyin, että paljonko se aika olikaan. 26min 42sek, se se tulee olemaan, Raimo totes.

Lähtölaukaus.  Eka kilsa lähti pikkusen turhan kovaa taas (3.36), mutta se vauhdin hurma vie vaan mennessään. Yksi juoksija karkasi heti kaikilta muilta ja sen jälkeen tuli seuraava ryhmä, jossa 4 muuta juoksijaa. Sitten olikin isompi rypäs juoksijoita ja tässä ryhmässä menin itse. Eka kilsa oli sora-/hiekkatietä ja sen jälkeen siirryttiin juoksemaan noin kilsan ajaksi asfaltille Muhokselle päin menevän maantien varteen. Reilun kahden kilsan jälkeen käännyttiin maantieltä takas sora-/hiekkatielle. Tästä eteenpäin pitkää loivaa nousua ja välillä lyhäsiä alamäkiä. Rypäs jossa juoksin eli koko ajan ja juoksija kärjessä vaihtui vähän väliä. Jossakin vaiheessa siitä ryppäästä erkani pari juoksijaa ja muu ryhmä jatkoi yhdessä matkaa. Vauhdit pysyi koko ajan alle nelosen vauhdeissa. Oltiin tekemässä itse kukanen hyvää kovaa treeniä. Niin minä tuon kisan ajattelin. Kyllä se on vaan niin, että kun mukana juoksee muitakin samantasoisia juoksijoita ja vaikka vähän kovempiakin, niin itsestä saa vaan paljon enempi irti kuin koskaan missäään omissa treeneissä. Näin jatkettiin matkaa ja pari kilsaa ennen maalia koko ajan minun selän takana juossut juoksija meni ohi. Kiihdytin toisen kaverin kanssa tähän vauhtiin perään. Välimatka kasvoi muutamaan kymmeneen metriin  ja pysyi siinä maaliin asti. Vajaa kilsa ennen maalia alettiin pikkusen nostaa vauhtia tämä toisen kaverin kanssa, mutta niin nosti myös tämä toinen juoksija meidän edellä. Ihan viimesesä pikku nousussa jouduin päästämään tämän toisen juoksijan hieman minusta karkuun ja näin tuliin me kolme juoksijaa noin parin sekunnin välein peräkkäin maaliin. Vasta maalissa minulle selvisi, että tässä oli tullut samaan aikaan peräkkäin maaliin oman sarjan kolme parasta juoksijaa. Eli kolmospytty tuli siis itselle. Enpä tiennyt tuota maaliin tullessa. Eli pitihän sitä suihkujen jälkeen jäädä odottamaan palkintojenjakoa tuonne. Ennen sitä juotiin pannarikahvit. Oli hyvää ternimaitoon tehtyä pannaria tarjolla. Eipä tuota ihan joka päivä pääse maistamaan :)

Niin ja sitten se aika. Siis kun maaliin tulin kellot pysähtyi aikaan 26min 40sek :) Eli Raimon arvaus heitti 2 sekuntia. Melkonen fakiiri oot, totesin Raimolle kisan jälkeen. Ja sittenhä se laski mulle jo Kempeleen puolimaratonin ajan. Naureskeltiin sitten siinä muun porukan kanssa, että tarviiko tuota ees käydä juoksemassa, kun on jo tuo loppuaikakin selvillä ;D No aattelin mä kuiten käydä. Ja se aika minkä Raimo ennusti oli, 1.2x,xx :) Katotaan, miten nappiin menee tällä kertaa....




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti