Reilut 2 viikkoa diagnoosista

Alku vuodesta asti vaivasi se, että vasen kantapää toisinaan kipeytyi juoksutreenin jälkeen. Oli myös niitä päivä, ettei kipua tuntunut ollenkaan. Jo silloin muistan, että se kipukohta oli kantapään sivulla, ei jalkapohjassa. Tämän asian tietäen alusta asti hoidin omaa kantapäävaivaa pitkään pf-vaivana. Kun siitähän kantapäävaivoissa monesti kyse on. Kipu pahimmillaan aamulla ylös noustua ja aina lenkin alkuun ensimmäisen kilsan ajan. Sellaiset olivat myös omat tuntemukset. Toki olin lukenut netistä, että hyvin voimakas rasitus voi myös aiheuttaa kantaluun rasitusmurtuman. Kipu tuntuu tällöin kantaluuta sivuilta puristaessa. Mutta eihän mulla mitään murtumaa toki voi olla ajattelin. 

Näillä spekseillä valmistauduttiin Rooman maratonille. Kantapäässä pientä kipua lähes alusta asti, joka muutti sitten askellusta varmaan niin, että oikea jalka joutui tekemään enemmän töitä, kun yritin varoa, ettei vasen kantapä joudu liian kovalle rasitukselle ja päästään maaliin. Ennätysjuoksu ei toki ollut mielessä näillä lähtökohdilla. Märät mukulakivet ja tuo varominen todennäköisesti syynä siihen, että noin 30km kohdalla iski hirveät krampit oikeaan takareiteen. Maaliin oli vielä reilut 12 km ja sinne halusin päästä, vaikka kinkaten. Eli näin eteni tuo loppumatka Roomassa.

Maaliin päästiin, mutta siitä alkoi telakka. Krampeista kyllä selvittiin nopeasti, mutta kantapää oli taas kipeä viikkoja. Pikku hiljaa alkoi olla valoa tunnelin päässä. Pääsin juoksemaan lyhyitä lenkkejä ilman kipua ja tekemään myös yhden rataharjoituksen. Jospa tämä sittenkin tästä helpottaa. 

Pääsiäisen jälkeen kipua edelleen tosinaan ja juuri kantapäätä sivulta puristettaessa. Eikä ollut sen vertaa järkeä, että olisin mennyt ajoissa lääkäriin, kun juuri noin sivulta puristettaessa se kipu minulla tuntui myös silloin, kun fyssari laitto kinesioteippausta tuohon kantapäähän. Senki jälkeen olin edelleen vahvasti pf-vaivan kannalla. Lääkäriin ei tarvi mennä. No sitten huhtikuun lopulla yksi puolikkaan kisa, mikä jäi 14km kohdalla kesken. Juostessa alkoi tuntua, että joku työntää puukkoa tuonne kantapäähän. Reitin varrella seistessä mietin, pitäskö sittenki käydä näyttää tuota jalkaa lekurilla. No sen käynnin jälkeen vastaus olikin selvä, kliininen tutkimus ja kuvat vahvisti, kantaluussa rasitusmurtuma. Ennuste paranemisen suhteen....ei mitään tietoa. Eli omaa tyhmyyttäni lopullisesti pikku hiljaa rikoin tän jalan. Ja sitä laskua maksetaan nyt ainakin tämä kesä. 

Nyt diagnoosista kulunut reilut 2 viikkoa. Alunperin nämä 2viikkoa piti olla viimeistelytreenin aikaa kohti Terwamaratonia. Olin suunnitellut juoksevani puolikkaan siellä. Mutta reilut 2 viikkoa sitten tullut ortopedin tuomio murskasi tuon suunnitelman ja ehkä koko kesän juoksusuunnitelman. Terwamaraton tapahtumassa kotikaupungissa olisi vaan ollut niin huippua päästä juoksemaan. Uudistunut reitti ja maaliin tullaan Raatin stadionille. Nyt tämä jää väliin. Mutta reitin varrelle pitää lähten kannustamaan tuttuja. 

Viime vuonna Terwalla juostiin nissä fiiliksissä. 

Tuntuu, että liikut missä vaan, niin juoksijoita tulee vastaan. Ihan kuin kaikki juoksisi nykyään. Miten ne nyt on alkanu juoksee? Ja itse vaan poljet pyörää ja kävelet tai kiipeät mäkeä ylös . Niin ja juokset vedessä uimahallissa. Oispa edes joku maauimala tässä lähellä. Sais juostessa olla samalla ulkona, vaikka juokseekin vedessä. Joskus aiemminkin tullut sanottua, että juoksu hoitaa niin kroppaa kuin päätä. Sitä lääkettä tässä kaipaa todella paljon jo nyt. Korvaavat "hoidot" ovat kyllä käytössä päivittäin näihin vieroitusoireisiin. Ja kyllä niillä pientä lohtua saa, mutta ei ne korvaa sitä tunnetta, minkä juoksulenkki sinulle antaa. Varsinkin jos lenkin maisema on vaikka tälläinen. Illin maastovitosen lähtösuoraa näkyy.

Tai kun on tekemässä rataharjoitusta hienona kesäpäivänä Sarkkirannan urkkakentällä.

Juoksulenkin antamien upeiden fiilisten lisäksi jo nyt kaipaa niitä hetkiä, kun saa valmistautua muiden juoksijoiden kanssa starttiin erilaisissa juoksutapahtumissa pitkin kesää. Se tunne siinä lähtöviivalla, on aina niin jännää. Kohta mennään eikä meinata... :)

Rantalakeuskymppi, Liminka heinäkuu 2013

Valiomaitojuoksu, Kiuruvesi heinäkuu 2013

Ja kun lähtö tapahtunut, sitten mennäään....alkuun hymy huulilla...kärkijoukoissa Juhan ja Maijan kanssa :)

Oulujuoksu, Oulu elokuu 2013

Ja joskus lähdön jälkeen jopa ihan Kärjessä, mutta vaan Kärkimaratonin puolikkaalla :)

Kärkimaraton, Ylivieska syyskuu 2013

Ja jossakin vaiheessa lopussa hieman myös raastetaan.... :)

Rantalakeuskymppi, Liminka heinäkuu 2013

Semmosta se juoksu on. Hienoja juoksulenkkejä, juoksutapahtumia ja muita juoksijoita. Nyt täytyy hoitaa tämä vamma huolella pois, jotta pääsee jatkossakin nauttimaan kaikesta tästä. Alunperin suunitelmissa tulevalle kesälle oli päästä juoksemaan ensimmäistä kertaa SM-kisoissa ratamatkoja. Nämä kisat oli mielessä ja vähän niinkuin kesän päätapahtumana.

http://www.jku.fi/sm2014/

Tulevat viikot näyttävät riittääkö aika. Jos tuonne lähtee, niin kyllä pitäisi pystyä juoksemaan maastossa ja radalla jo juhannuksen jälkeen. Asfalttijuoksut taitaa siirtyä syksyyn. Eli maratonhaasteet siirtyvä tuleviin vuosiin...