Berliinin maratonreissu

Takas kotona ollaan.  Takana hieno reissu Berliinissä. Upeassa juoksutapahtumassa ja kiinnostavassa kaupungissa. Valmistutuminen tälle reissulle alkoi jo vuosi sitten lokakuussa, kun ilmoittautumisen Berliinin maratonille jätin. Odottaminen oli hienoa ja jännittävää. Itse tapahtuma kokemus, minkä muistaa aina. Ja fiilikset reissun jälkeen kotona jo sellaset, että melkein tekis laittaa ilmoittautuminen sisään ensi vuoden kisaan myös :) Tällä kertaa juoksemaan pääseminen taitaa vaatia myös pientä arpaonnea. Mutta katsellaan....

Matka Berliiniin Sinni-vaimon kanssa alkoi perjantai-aamuna Oulusta ja perillä oltiin hieman ennen kuutta perjantai-illasta. Metrolla lähemmäs hotellia ja metrossa paikallinen herrasmies tuli heti kysymään, että tarvitaanko neuvoa apua matkalla hotellille. Katseli meikäläistä siinä ja kyseli mistä päin ollaan. Tuumasi, että olet juoksijan näköinen, "you look like Paavo Nurmi´s son". Keskusteltiin siitä, miten Paavo Nurmi oli aikoinaan hieno juoksija ja siitä, kun oma vaari juoksi joskus aikoinaan samassa ratakisassa Paavo Nurmen kanssa. Herrasmies jäi pois edellisellä asemalla ennen kuin me ja sanoi vielä siinä. "Alle 3 tuntia menee maraton sulla". Tiesin kyllä, ettei taida mennä, mutta kiittelin kovasti luottamuksesta. Jäätiin pois Friedrichstrassen asemalla ja otettiin siitä  taksi, jolla hurautettiin vielä hotellille. Taksikuski oli samalla tavalla todella ystävällinen. Heti ensimmäisestä päivästä jäi mieleen se, että saksalaiset ovat ystävällistä ja avuliasta porukkaa. Taksikuski loi kans tsemppiä mulle juoksuun ja totesi vielä  siinä hotellin edessä, että hän menee kohta kotiin ja kertoo illlalla vaimolle, että kuskasi juuri maratonin voittajan hotellille :)

Hotelliin sisään ja pikku alkusählinki, kun huomattiin huoneeseen mennessä, että meille oli laitettu tupakoivien huone. Tuhkakuppi pöydällä ja vahva tupakan haju kertoi siitä. Käytiin mainitsemassa tästä respassa ja bookkasi meidät toiseen huoneeseen. Ja saatiin tilalle todella tilava huone. Ei haittannu yhtään.

Reissatessa oli tullut nälkä, joten saman tien syömään. Hotellin lähellä oli tosi viihtyisä Italialainen ravintola. Sinne syömään. Pitsaa ja punkkua. Sen jälkeen hotellille ja unta palloon.

Lauantaina aamupalaa hotellilla. Todella hyvät aamupalat joka aamu, mutta yhtä asiaa kaipasin. Aamupuuro. Sitä ei saanut meidän hotellilla. Mutta muuten eväs kyllä sellaista, mikä sopi hyvin maratonille valmistautumiseen ja toki evääksi myös juoksun jälkeen. Meidän hotellilla majoittui todella paljon maratonporukkaa. Ja olikin kiva nähdä siellä ihmisiä ympäri maailmaa. Kaikki matkanneet sinne sunnuntaina juostavan maratonin takia. Mun silmään niin miellyttää iloiset urheilulliset ihmiset hotellin aamupalalla. Heti oli hieno fiilis aamusta. Aamupalan jälkeen startattiin liikkeelle kohti Tempelhofin lentoasemaa, joka on käytöstä poistettu lentoasema. Siellä sijaitsi maraton expo ja noudettiin numerolappu ja samalla shoppailtiin. Täytyy todeta, että oli se aika vaikuttava hetki olla siellä. Eipä ole vastaavassa väen määrässä tullu oltua aiemmissa juoksutapahtumissa. Ja se mikä minua tällä reissulla myös miellytti oli se, miten hyvin ohjattua ja järjestyksessä olevaa se toiminta tuolla expossa ja kaikkialla muuallakin juioksutapahtuman suhteen oli. Kaikki sujui ilman mitään moitteita :) Loppupäivä kevyttä käppäilyä ja pastaa naamaan kera punaviinin. Käytiin katsomassa valmiiksi paikat, minne maratonia varten pitää seurvaavana aamuna tulla. Samalla nähtiin, kun rullalauistelumaratonin kärki tuli maaliin. Ihan järkyttävä se vauhti, mitä menivät :) Ajoissa nukkumaan. Sunnuntaina on aikainen herätys.

Sunnuntai ja maratonpäivä. Herätys 5.30 ja aamupalaa ennen kuutta. Hirvee kuhina käy siellä aamupalalla. Kaikki niin keskittyneitä omaan suoritukseen. Muutama sana ja tervehdys vaihdetaan. Aamupalan jälkeen kamat päälle ja lähdin hölkkäämään kevyesti kohti maraton paikkaa. Meidän hotellista oli matkaa noin reilu kilsa siihen maratonpaikalle. Koko matka sinne kadut olivat täynnä kohti lähtöä matkaavia ihmisiä. Miehiä, naisia, nuoria, vanhoja...ympäri maailmaa. Ihanan raikas aurinkoinen aamu. Oli tulossa upea juoksupaivä. Omat fiilikset niin korkealla. Matkalla kohti vaatteiden jättöpaikkaa törmäsin tuttuun kaveriin. Muutama sana siinä Vesan kanssa vaihdettiin ja toivotettiin hyvät juoksut. Ja hienosti Vesalla oli mennytkin. Oma komee uus ennätys 3.20 risat! Ylimääräisten vaatteiden poisjätön jälkeen kohti maratonin starttia. Koska aamu oli aika viileä, niin jätin päälle yhden vanhan pitkähihaisen juoksupaidan, minkä sai sitten riisua roskiin pikkusen ennen lähtöä. Minun lähtöryhmä oli D ja sinne suuntasin läpi puistikon, missä pikkusen hölkkäsin alkuverkkaa ja tein pari rentoa herättävää kiihdytystä. Lähtökarsinaan päästyä olin ihan ryhmän kärjessä ja edessä oli ryhmät C, B ja A. Matkaa siitä kohti ihan sinne kärkeen ei ollut kuin vajaa 100metriä. Hieno tunne ajatella, että tuolla pikkusen edempänä starttaa ne todelliset menijät. Eliittijuoksijat! Ja pikkusen ennen starttia kuului kaiuttimista Haile Gebrselassien haastattelua. Haile totesi nähdesssään sen juoksuporukan, että haluisi olla itse sillä hetkellä myös lähtöviivalla muiden juoksijoiden kanssa. Sitten odotus alkoi tiivistyä....kohta mennään...

Lähtölaukaus 08.45. Ruuhka sellainen, että nyt kävellään  ensin. Mutta kun päästiin siihen lähtöviivan kohdalle, niin reitti aukeisi niin, että heti pystyi juoksemaan. Laitoin oman mittarin käyntiin. Ensimmäinen kilsa oli hieman sellaista varomista, ettei astu kenenkään jaloille ja ettei kukaan kamppaa sua. Silti ensimmäinen kilsa ihan hyvää vauhtia, 4.31 min/km. Toisesta kilsasta lähtien juoksu lähti kulkemaan kuin unelma. Siis se tunne, kun juoksu on helppoa ja tekis mieli kiristää vauhtia. Tuli heti tunne, että tänään kulkee. Kilsavauhdit 4.20 ja sen alle. 5km väliaika 21,52. Tämän jälkeen vauhti vaan nousi ja toiseen 5km pätkään meni aikaa 21.16. 10km väliaika 43.08. Lokakuussa 2012 juoksin omassa ensimmäisessä kympin kisassa loppuajaksi 43.15. Nyt meni maratonilla eka kymppi sitä kovempaa vauhtia. Kehitystä tapahtunut!

Tästä pätkästä jäi mieleen, kun noin 8-9km paikkeilla näin erään liikkeen edustalla kyltin "Ristorante Roma". Heti mielessä, että maaliskuussa juostaan sitten Roomassa. Ja siinä samalla tein päätöksen. Tuonne ravintolaan mennään ilallla syömään. Juu ruoka ja juomat oli jo tuossa vaiheessa mielessä :D Mutta palataan tähän ravintolaan myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Väli 10-15km vauhti vaan parani. Koko kisan nopein 5km pätkä aikaan 21.14. Voi että kun juoksu on nautintoa ja helppoa, mietin siinä. Sitten jossakin 16-17 km välillä kurvattiin tiukasti oikealle. Otin ihan sisäreunan ja astuin kadunreunuksen päälle ja kurvin jälkeen, kun tulin  siitä alas, niin olin hieman huolimaton. Oikea nilkka pyörähti pikkusen ympäri. Ensimmäiset askeleet ja ajatus, hitto ei kai tää tähän voi päättyä. Mite hitto mä juoksen tuollee. Päkiöillä pintakaasulla oli siihen asti menty. Muutama sata metriä piti varoa nilkkaa ja vähän askellus muuttui. Mutta kun matka jatkui unohdin koko asian mielestä. Eikä nilkka vaivannut enää mitenkään. En antanut sen tulla ajatuksiin. Väli 15-20km meni edelleen todella hyvää vauhtia ja tähän 5km pätkään meni aikaa 21.37.  Puolimatkan 21,1 km väliaika 1.30,39. Todella hyvässä vauhdissa oltiin. Minä olen juossut vain kaksi kertaa puolikkaan kovempaan aikaan. Ne on olleet puolikkaan kisoja ja varsinkin viimeisessä niistä Ylivieskan kisassa olin aika poikki maalissa. Nyt Berliinissä juoksu oli ollut todella helppoa puoliväliin asti ja edessä vielä toinen puolikas.

Välillä 20-25km vauhti säilyi edelleen hyvänä. Tähän 5km pätkään meni aikaa 21.49. Tässä vaiheessa oli kyllä jo täysin selvää, että kolmen tunnin alitus ei ole mahdollista, mutta mielessä laskeskelin, että sellanen 3.05 aika sieltä vähintään tulee. No ei tullu :) 25-30km pätkällä vauhti alkoi hieman tippua. Tähän 5km pätkään meni aikaa 22.34 eli noin minsan enempi kuin aiempiin. Mutta tämän vauhdin kun olisi voinut pitää, niin tulos olisi ollut loistava.

Kuten heti kisan jälkeen tuli todettua, maraton alkaa vasta 30km kohdalla. Ja sen sain nyt itse todella hyvin kokea ja oppia. Alkoi notkahtaminen. Välillä 30-35km olleesseen 5km pätkään meni aikaa jo 23.58. Yli 2,5 min enempi kuin alkumatkan 5km pätkiin. Se mikä siinä menossa oli ihmeellistä oli se, etten ollut hengästynyt. Sykemittarin syketiedot näköjään seonneet myös siinä hyytymisen aikana, joten niistäkään ei saa oikeen luotettavaa tietoa. Mutta tosiasia oli se, että hengityksen puolesta olisi ollut kapasiteettia jatkaa kovempaakin vauhtia. Mutta jalat ei vaan enää toimineet. Loppui voima ja se tarvittava oikea hermotus jaloista. Ja siinä tuli mieleen oma aiempi kirjoitus, missä analysoin oman peruskunnon heikkoutta. Ja se tosiasia ilmeni tuolla. Koko kesä menty sellasella kilpailutahdilla, että maratonia varten tarvittavat pitkät lenkit ovat jääneet riittävällä tavalla tekemättä. Näin myös jalkojen kestävyys pitkissä suorituksissa on jäänyt treenaamatta. Kun itsellä takana vasta reilut 2 vuotta juoksutreeniä, niin tosiasia on, että peruskunnon eteen täytyy tehdä vielä paljon töitä. Ja se työ alkaa nyt kisan jälkeen...

Väli 35-40km oli kisan vaikein. Vauhti tippui edelleen ja tähän 5km pätkään meni 26.01 eli lähes 5min enempi kuin mitä nopeimmalla 5km pätkällä. Uskomaton hyytyminen. Siis sehä tekee minuutin per kilsa. Mut tässä vaiheessa olin jo heittänyt haaveet paremmista ajoista ja nautiskelin siitä porukasta reitin varrella ja fiilistelin eteenpäin. No enkka tulee joka tapauksessa. Tässä pätkällä Potsdamer Platzin kohdalla oli Sinni-vaimo reitin varrella kannustamassa :)

Viimeinen reilu pari kilsaa ennen maalia. Jostain sai vielä pikkusen lisäpotkua ja vauhtia lisättyä, kun sitä pitkää suoraa kohti Brandenburgin porttia juostiin. Portilla oli 42km kohta ja oman kellon mukaan aika oli siinä  3.10 tasan. Vielä 195 metriä suoraa kohti maalia. Sen verran jäi vajaaksi oma keväällä asettama tavoite maraton ajan suhteen. 42 sekuntia meni siinä loppukiihdytyksessä ja maalissa loppuaika 3.10,42.

Berliinin maraton 29.9.2013

Maalissa todella onnellinen fiilis. Vaikka hyydyin niin pahasti toisella puolikkaalla, en antanut sen häiritä. Siis kaikki mitä sai kokea matkan aikana ja tunnelma maalissa. Se on jotain, mitä ei voi kertoa. Sen jokainen kokee, kun tuon matkan tekee. Hieno mitali kaulaan.

Tossut tuli juostua puhki tuossa kisassa. Nyt nämä hyvin palvelleet tossut voivat siirtyä nauttimaan eläkepäivistä.

Kohti vaatteiden säilytystä. Matkalla sinne tarjolla juotavaa vedestä alkoholittomaan olueen ja pikku purtavaa. Vaatteiden vaihdon jälkeen kahville Brandenburgin portin lähelle, missä Sinni oli vastassa. Sinni halus maistaa, mille maratonmitali maistuu :)

Hotellille suihkuun ja lepäämään. Ja alkuillasta lähdettiin kohti tätä ravintolaa, minkä olin nähnyt maratonreitin varrella. Mitään tietoa ei ollut paikan tasosta, mutta olin varma että illasta tulee onnistunut. ja sitä se todella oli. Shampanjaa, punaviiinä ja antipastia alkuun. Ruoka oli todella hyvää. Ja juomat myös.

Illan aikana muutamat italiankieliset lauseet ja sanat sai henkilökunnan lämpenee meille ihan totaalisesti. Ilmasta Limoncelloa kannettiin pöytään. Myös Grappaa tarjottiin, mutta jätettiin tällä kertaa väliin :) Kun muutaman tunnin ruokailusessio oli takana ja lasku maksettu sekä tipit annettu tehtiin lähtöä. Huomasin, miten meidän tarjoililija, italialainen mieshenkilö, seisoi asennossa siinä ulko-oven lähellä. Ja kun käveltiin siihen, halasi vaimoa poskisuudelmien kera "Bella Donna". Ja minut otti myös halaukseen ja jaettiin poskisuudelmat. Kätteli vielä mua ja totesi: "Il Capo" ja kumarsi. Italiassa nämä hommat osataan. Mahtava paikka, ruoka ja henkilökunta :)

Loppuloma Berlinissä keskityttiin katselemaan nähtävyyksiä ja shoppailuun. Mutta mistä tietää, että jossakin kaupungissa on ollut maratonjuoksu edellisenä päivänä? No siitä, kun kaupungilla näkee kulkemassa ihmisiä, perheitä. Vaimo ja lapset menevät edellä ja muutaman metrin perässä tulee perheen mies. Ja kävely on jotenkin sanoisinko kankeaa. Tai siitä kun metron portaissa näet miehen, joka yrittää epätoivoisesti päästä portaita alaspäin :) Katseet kohtaa ja ajatus, "minä tiedät mitä olet kokenut, minä tiedän ja tunnen sinun kivun". :) Ja se oli vaan jännää, kun suurin osa näistä vaikeasti kulkevista henkilöistä oli miehiä. Vain muutaman kinkkaavan naisen näin. Se oli hienoa huomata, missä tahansa liikuit, juoksijat jotenkin tunnistaa toisensa. Se kun tervehdit pitkin päivää ventovieraita ihmisiä ympäri maailmaa. Näet ja kuulet keskusteluissa, miten he ovat ylpeitä sinun suorituksesta ja sinä heidän. Se on upea tunne :)

Paljon olisi ollut nähtävää. Osa paikoista kertoi ikävästä historiasta. Siitä miten kaupunki on ollut aikoinaan jakautunut kahtia ja siitä, mitä "vääränrotuiset" joutuivat aikoinaan kokemaan. Todella surullista ja pysäyttävää historiaa.

Checkpoint Charlie. Se on länsipuolen antama nimitys eräälle Länsi- ja Itä-Berliinin väliselle rajanylityspaikalle. Paikka on yksi Berliinin muurin lisäksi yksi tärkeimpiä Berliinin jaon ja kylmän sodan symboleista.

Yksi hieno paikka oli Berliinin Radiotorni. 203 mertin korkeudesta pääsi näkemään jopa 40km päähän kaupungista joka suuntaan. Näkymät oli todella hienot.

Käytiin tutustumassa myös Itä-Saksan autoylpeyteen, Trabat-merkkiseen peliin. Jäi autokaupat tekemättä kuitenkin tällä kertaa :)

Mieluinen ja kiinnostava paikka oli myös Berliinin Olympiastadion. Seinällä kaiverrettu laatta kertoi Berliinin Olympialaisten voittajien nimet. Ratamatkoilla suomalainen voittaja monessa kohtaa. Maratonin voittaja Japanista. Aika 2.29,19. Huikee aika! Se mikä myös kiinnittää huomiota. Tuohon aikaan naiset ovat saaneet osallistua vain muutamaan lajiin. Pisin juoksumatka naisilla ollut 100m. Onneksi nykyään tilanne on toisin ja päästään nauttimaan naiskauneudesta aina maratonmatkoihin asti.

Itse stadion oli hienonnäköinen ja siniset juoksuradat ois houkutellut päästä testaamaan, mutta tällä kertaa radalle asti ei päässyt. Stadion on rakennettu vuoden 1936 olympialaisia varten ja saneerattu vuonna 2006 Saksassa pidettyihin jalkapallon MM-kisoihin. Silloin mestari oli tietenkin Italia ;)

Shoppailemassa tietenki myös käytiin. Pari hyvää liikettä jäi erityisesti mieleen :)

Ruoka oli hyvää se tuli huomattua, että saksalaiset syövät paljon pikaruokaa. Currywurst on yksi paikallisista herkuista ja tokihan sitä piti testata.

Hard Rock Cafe Berlin tarjosi myös todella herkullista ruokaa ja juomaa. Ystävällinen palvelu ja kiva rockhenkinen fiilis :)

Viimeisenä iltana käytiin fiilistelemässä Brandenburgin Portilla ja jättämässä hyvästejä Berliinille.

Auf Wiedersehen Berlin! Ich werde dich wieder sehen!