Kuluneella viikolla vieläkin juoksut vähissä ja keskitytty edelleen lonkan aukaisuun ja venyttelyyn. Tämän lisäksi on tullut erään juoksukamun juttujen perusteella tutustuttua Fustra-metodiin ja sen saloihin. Fustra-sivustojen mukaan ko. harjoittelumetodia käytetään tasapainottamaan kehon lihaksistoa, kehittämään kehonhallintaa sekä parantamaan ryhtiä ja liikkuvuutta. Kaikki todella tärkeitä asioita juoksussa ja nimenomaan juoksuasennon, tekniikan ja juoksun taloudellisuuden kannalta. Tullut luettua, että Fustra-metodin lähtökohtana on ensin aukaista venytyksiä käyttäen lihakset, jotka estävät hyvän ryhdin. Tämän jälkeen ryhdytään vahvistamaan heikkoja lihaksia, jotka aiheuttavat epätasapainon vartalossa. Kun vartalossa olevat lukot on saatu avattua ja heikot lihakset ovat voimistuneet oikeaoppisen harjoittelun avulla, saadaan aikaiseksi hyvä ryhti, tasapainoinen lihaksisto ja kivuton arkipäivä. Sopii huippu-urheilijoista kuntoliikkujiin, joista tuohon toiseen ryhmään itsekin kuulun :)
Kiitos Miialle hyvästä vinkistä, kun on useean otteeseen puhunut tästä harjoittelusta. Jo ensimmäisillä treenikerroilla huomannut sen, miten vartalossa on paljon lukkoja, joiden aukaisuun täytyy nyt tarttua.
Kuvassa näkyvät jumppavälineet ovat olleet paljon käytössä tällä viikolla joka päivä aamuin ja illoin. Ja siis jos et omista oikeaa jumppakeppiä, niin Sini-irtomoppivarsi ajaa oikein hyvin sen kepin tehtävän :)
Itse teen paljon työtä istuma-asennossa, joka helposti aiheuttaa alaselän ongelmia. Ja päätteen äärellä istuessa, monesti unohtuu ryhti täysin, minkä huomaa usein työpäivän jälkeen. Kuluneella viikolla olen ottanut ohjelmaan työpäivän lomassa muutaman Fustraliikkeet, joita pystyy omassa työhuoneessa tekemään. Keppejä tahi muita apuvälineitä ei ole mukana töissä, mutta siltikin ihan muutaman minuutin intensiiviset Fustra-liikkkeet edesauttavat sitä, että työpäivän jälkeen ei ole sellaista jumia, mitä monesti on ollut.
Juoksun osalta kuluneen viikon kilsat edelleen vähäiset. Kolme juoksutreeniä, 3 kivutonta juoksutreeniä :)
Tiistaina juoksupäivä ja vielä illalla +4 asetetta lämmintä :) Kevät tulee! Varovainen vetotreeni 8x3min/2min hitaasti vauhtia nostaen. Mukava oli huomata, miten vedot kulkivat niin helposti ja viimeset alle 4min vauhdilla, vaikka palauttelu vetojen välillä vain 2min ja edellisestä kovasta harjoituksesta aikaa tasan kaksi viikkoa. Eli 2 viikkoa sitten hallitreeni, jonka jälkeen lonkkakivut estivät treenit 1,5 viikkoa. Treeni kokonaisuutena 51min30sek ja 10,4km.
Torstai on toivoa täynnä ja todellakin antoi toivoa juoksuhommaan. Terwareitillä 12km rentoa reipasta ja Värtön rannasta kaupunkiin asti 3km pätkä kovempaa. Märkää oli, vettä ja loskaa, mutta ei haitannu, kun ilman lonkkakipuja mennään taas :)
Sunnuntaina 12km reipasta rentoa juoksua 5min km-vauhtia.Lopussa kokeilin kilsan kovempaa juoksua. 3:58 vauhtia ja ilman kipuja edelleen.
Tästä on hyvä jatkaa tulevaan viikkoon. Ja ensi viikolla Fustratreenit ja muut jumpat jatkuu edelleen. Tekis mieli alkaa nostaa juoksun suhteen määriä, mutta pitää malttaa nyt, jotta pääsee siirtymään kuivalle asfaltille ilman vammoja. Ehtiihän tässä vielä juosta.Vasta alussa ollaan omien treenien ja tavoitteiden suhteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti