Miksi minä juoksen?

Kuten jo jossakin vaiheessa aiemmin kirjoitin, liikunta ja urheilu ovat kuuluneet pikkupojasta asti elämään. Kesällä 1971 muutettiin meidän perheen kanssa Oulun Heinäpäästä Rajakylään ja saman vuoden syksynä aloitin ensimmäisen kouluvuoden Etelä-Kellon koulussa. Jo silloin alkoi päivittäiset "treenit", kun kävelemällä taivallettiin koulumatkat. Ensimmäisenä kouluvuotenani koulua oli kuutena päivänä viikossa, joten hyvin pääsi kertymään peruskestävyyskilomertrejä näillä kävelymatkoilla. Muuten ensimmäisestä kouluvuodesta en paljoa muista, mutta sen muistan, että taisin olla ihastunut yhteen tyttöön  meidän luokalla. Ja mitenkö tämän ihastuksen hänelle osoitin? No tietenki sillee, että heitin kovalla lumipallolla häntä välitunnilla keskelle otsaa. Ei lämmennyt se suhde ja luokan eteen jouduin anteeksipyyntöä esittämään :D 

Seuraavana kesänä kuvioihin tuli jalkapallo. Nahkakuulan perässä juokseminen alkoi. Ensimmäinen seura, jota edustin, oli OTP:n kaupunginosajoukkue Hull City. Pelattiin matseja mm. Tottenhamia, West Hamia ja Liverpoolia vastaan. Pelipaikkani oli kärkimies ja hyvin siinä pärjäsin. Jossakin vaiheessa hieman myöhemmin seura vaihtui OPS:n juniorijoukkueisiin, joita edustin aina A-junnuihin asti ja pelasimpa yhden kesän edustusjoukkueessakin. Siinä toisella kymmenellä kun oltiin, niin treenaaminen alkoi olla jo aika kovaa ja läpi talven vedettiin harjoituksia. Ulkona harjoiteltiin ja pelattiin, oli keli sitten mikä vaan. Eli jo silloin tuli harrastettua aika paljon lumihankijuoksua, jota myös tänä talvena on välillä pitänyt tehdä. Talvella harjoiteltiin paljon myös Raksilan Jäähallissa. Vieläkin mielessä ne porrasjuoksutreenit, joissa todellakin hapotti kunnolla. Ja hallia juostiin ympäri ja monenlaisia loikka- ja aitaharjoituksia siellä tehtiin. Yksi hyvä treenipaikka oli myös Raksilassa siinä Uimahallin takana. Siellä on juostu monet mäkitreenit ja kyllä silloinkin hapotti ja oksukaan ei ollut monesti kaukana. Eli hyvin paljon samanlaisia ja juoksua kehittäviä treenejä tehtiin jo tuohon aikaan. 

Jossakin vaiheessa siinä 14-15v iässä alkoi olla vähän muut asiat mielessä kuin jalkapallo ja yhden talven pidin kokonaan väliä treeneistä. Silloin panostin kunnolla koulunkäyntiin vai oisko ollu, että muut juoksut ois alkanu viedä enempi aikaa? En muista. :) Keväällä kuitenkin alkoi poltella taas pallon potkiminen ja treenit jatkui. Muistan hyvin, kun meillä oli C-junnuissa heti keväällä Oulun alueen hegemoniaottelu OPS-OTP. Jostain kumman syystä olin aloituksessa, vaikka talvitreenit olikin jääneet väliin. Ensimmäisellä puoliajalla kärkiparini pisti minulle tikkarin ja pääsin hyvän lähtönopeuden johdosta karkuun vastustajan toppareilta. Tätä hyvää lähtönopeuttani ovat ainakin minun omat pojat kyseenalaistaneet moneen kertaan. Ei ole kuulemma viimeaikaisilla suorituksilla riittävää näyttöä hyvästä lähtönopeudesta. Otettu joskus poikien kanssa pikku pikajuoksukisoja. Hävinny oon joka kerta :D Mihin se nopeus katoaa...

Mutta siis tuohon peliin takaisin...

Maalivahdin kanssa nokkikkain, kylmä viimeistely ja maali. Puoliajalla johdimme tuolla maalilla 1-0 ja pukukoppiin tuli sillloinen Oulun alueen piirijoukkueen valmentaja. Ilmoitti, että meidän joukkueesta on valittu 3 pelaajaa piirijoukkueeseen Pohjola Cup turnaukseen, josta on reitti alle 16-vuotiaiden maajoukkueseen. Miika, Pera ja minä. Tähän meidän joukkueen valmentaja ilmoitti, että Miika ja Pera lähtee, mutta minä en lähde, koska olin jättänyt talvitreenit väliin ja olin hänen mielestään liian huonossa kunnossa. Nuori poika olin ja kunnioitin valmentajan päätöstä ja ohjetta. Kotiin jäin. Turnauksen jälkeen Miika ja Pera lähtivät nuorisomaajoukkueleirille. Mutta missään vaiheessa tuo asia ei ole minua harmittanut tai kaduttanut, siis etten ollut tiukempi itse silloin. Koska tiesin silloin ja tiedän nytkin, että jalkapallo oli minulle vain harrastus ja että sai olla ja pelata kavereiden kanssa. Ei minulla ollut missään vaiheessa sellaista kunnianhimoa sen suhteen, että olisin täysillä panostanut siihen.

Mutta kyllä siitä meidän seinänaapurista löytyi kaveri, jolla oli kykyä ja halua panostaa tuohon lajiin. Muistan kun tämä pikkupoika tuli joskus siellä takapihalla kyselee lupaa päästä potkimaan palloa meidän vanhempien poikien kanssa. Tietenki otettiin mukaan pelaamaan. No myöhemmin tästä kaverista kehittyi ammattilaisfutari ja maajoukkueen runkopelaaja. Ja vieläkin Nure jaksaa AC Oulun pelipaita päällä pallon perässä juosta. Hieno pelimies!

Mutta nyt tuohon otsikon kysymykseen. Miksi minä juoksen?

Edelleenkään kyse ei ole kunnianhimosta vaan edelleen kyse on harrastuksesta. Ja juoksemisen kautta olen tutustunut monenlaisiin hienoihin juoksijoihin ympäri Suomen. On hienoa kuulla siitä, miten muutkin ovat koukussa tähän lajiin ja kuulla siitä, miten nämä ihmiset treenaavat ja kuulla heidän kertomuksiaan kisoihin valmistautumisesta ja itse kisoista. Kuulla heidän ajatuksiaan siitä, mitä juoksu heille antaa. Tuo verkosto on niinkuin jalkapallojoukkue. Siinä jokainen tsemppaa toisiaan ja jos jollekin sattuu jotain, niin toiset "pelaajat" ovat paikkaamassa ja korjaamassa tilannetta. Tästä paikkaamisesta ja korjaamisesta olen saanut oman osani viimeaikaisten lonkkavaivojen yhteydessä. Tämän joukkueen tuki ja neuvot ovat olleet todella hienoa ja korvaamatonta apua siinä, että olen päässyt lonkkavaivoista eroon. Kiitos joukkueelle siitä :) Juokseminen voi kuulostaa yksinäiselle puuhalle, mutta todellisuudessa se on joukkuelaji, siten kuin itse sen ajattelen.

Ja se kun juoksee yksin pitkiä matkoja, se on parasta treeniä kropalle, mutta samalla myös päälle. Siellä pitkällä lenkillä saa tyhjentää pään esim. ikävistä työjutuista ja joka kerta lenkin jälkeen on voittajaolo. Silloinkin kun välillä pitää kärsiä pikku vammoista. Ne kuuluvat lajiin ja niiden kanssa on elettävä. "No pain, no gain"

Mutta jotain tavoitteita minulla toki on juoksun suhteen. Sen myönnän. Blogini nimi sen oikeastaan kertoo. Kun pari vuotta sitten jäin koukkuun juoksuhommaan, niin heti silloin alkoi kyteä mielessä ajatukset, siitä että jos joskus pääsisi osallistumaan Suomen Mestaruus -kisoihin juoksun merkeissä. Veteraanien SM-kisat. Se kuulostaa aika hienolle :) Vaikka siis sehän tarkoittaa sitä, että olen aika vanha. Totta sekin. Ja nyt kohta toukokuussa pääsee ensimmäistä kertaa juoksemaan seuran edustuspaita päällä SM-kisoihin. Vielä tänä vuonna mennään nuorten miesten sarjassa eli alle viiskymppisissä. Ens vuonna sitte puoli vuosisataa täyteen ja sen mukaiseen sarjaan pääsee osallistumaan.  

Viikko 10 päästiin palamaan lähes normi rytmiin treeneissä. 5 juoksupäivää ja 2 lepopäivää. Tiistain treeni 20x1min/1min vetoja. Perjantain treeni lyhyt 9km reipasvauhtinen lenkki. Tänään sunnuntaina ohjelmassa reipas maratonvauhtia hakeva 20km treeni. Eka kilsan otin verkkaa ja sen jälkeen mahdollisimman tasaista vauhtia. Hieno treeni! 20km rennolla reippaalla juoksulla aikaan 1:33:34 min. Tuosta vauhdista voidaan hyvinkin vielä kiristää tahtia, kunhan tiet sulavat. Nyt uskaltaa  alkaa nostaa vauhteja ja tehoja tuon pikku vamman jälkeen.Viikon muut lenkit kevyttä ja palauttavaa pk-juoksua. Juoksua yhteensä 5h 59min ja 70km.