sunnuntai 20. tammikuuta 2013

5000m

Vuoden kolmas viikko oli suunniteltu ohjelman osalta hieman kevyemmäksi kuin edelliset kaksi viikkoa johtuen torstai-illalle suunnitellusta 5000m hallikisasta.

Maanantai kevyt lenkki 54min ja 9,25km pk-sykkeillä. Helppoa juoksua, mutta lenkin jälkeen pientä kipuilua nivusessa johtuen varmaan edellisen viikon liukkaista alustoista,jolloin juoksussa joutuu hieman varomaan koko ajan ja se muuttaa juoksua niin, että tälläsiä  rasitusvammoja voi tulla. Siis ei ollut mistään venähdyksestä tai revähdyksestä kyse. Oma arvio oli, että puhtaasti kyseessä rasitusvamma, joka levolla kyllä paranee.

Näin olleen tiistain vetotreeni jäi väliin ja pidin totaali lepopäivän. Oli kyllä ihan paikallaan, koska olikin kuluneen vuoden ensimmäinen lepopäivä juoksusta.

Keskiviikkona lähdin kokeilemaan juoksua sillä tarkoituksella, että kuulostellaan nivusen tilaa ja samalla tehdään pientä valmistavaa ja avaavaa treeniä torstain hallikisaa varten. Ilmojen herra nakkas sitte sellasen kuivan lenkkikelin, kun pakkasta oli -26 astetta. Vaatetta saa olla reilusti päällä noilla pakkaslukemilla, joka hieman tekee juoksusta tönkköä, mutta kaiken kaikkiaan hyvän valmistavan treenin sain tehtyä. Lenkin kestoa lyhensin, ettei kylmä pääse tekemään tepposia nivuselle. 34min ja 6,5km kevyttä hölkkää ja matkan aikana 5x noin 100m rentoa avaavaa vetoa. Mukavasti irtos vedot eikä nivusessa tuntunut kipua juoksussa. Varmisti sen, että kyllä torstaina tämä veteraanijuoksija testaa ensimmäistä kertaa hallikisaa ja samalla juostaan ensimmäistä kertaa 5000m kisa.

Torstaina töiden jälkeen kotona murinaa naamaan ja alkoi valmistutuminen illan kisaan, jossa startti oli 20:15. Syönnin päälle aattelin huilata pikkusen ja ottaa pikku tuppurit/päikkärit. No uni tuliki sitte oikeen kunnolla. Vetelin toista tuntia unta palloon ja säpsähdin hereille kuuden jälkeen, mikä maa mikä valuutta. Mutta nuo unet oli kyllä paikallaan. Pikkusen energiajuomaa nassuun ja seiskan jälkeen olin jo matkalla Ouluhallille. Pikkusen oli ollut ennakkoluuloja sen suhteen, että mitenhän tuo juoksu hallissa toimii ja onnistuu. Hallilla törmäsin heti tuttuun naamaan, Markus R, ja tuumasin, että  täällähän ne muutki juoksuhullut on näköjää iltalomilla eli ei muutakuin sekaan vaan :) Kopissa kamppeita vaihtaessa porisutin paria juoksijan näköistä kaveria ja kyselin vähän vinkkiä kenkävalinnan suhteen. Toinen näytti juoksevan Adizero Adios tossuilla, mitkä mullakin oli kassissa mukana eli siihen päädyttiin ja valinta oli todella oikea. Ja myös mun arvio näistä kavereista osui oikeaan. Juoksijoita olivat, kovaa menivät mun eellä heti alusta asti :) Ilmoittautumiset ja numerolappu rintaan ja sitte kiertämään hallin rataa ympäri alkuverkan merkeissä. Melkonen kuhina ja vilinä oli siellä hallissa, kun eri laijien harrastajia oli paljon paikalla. Alkuverkkaa noin 2,5km ja sen jälkeen alkoi keskittyminen kisaan. Olin mielessäni ajatellut, että jos 20min aikaan pääsen, niin olen tyytyväinen. Siis sehän vaatii 4min km-vauhtia ja tarkoittaa käytännössä, että pitäs juosta coopperissa 3000m ja jatkaa siitä vielä samaa vauhtia 2000m. Pikkusen oli sellanen epävarma olo, että miten äijän käy. Ouluhallin rata on 304 metriä pitkä, joten ohjelmassa oli 16 täyttä kierrosta ja yksi vajaa kierros juoksun lähtöpaikalta. Jokaisella juoksijalla oli omat kierroslaskijat, jotka siinä maalin kohdalla huutelivat, että montako kiekkaa vielä pitää juosta. Startista osa juoksijoista lähti niinkuin tykin suusta ja karkasivat heti muusta ryhmästä. Itse pääsin hyvin likkkeelle ja ensimmäiset muutamat kierrokset mentiin samaa vauhtia Markus R ja tämän kopissa olleen toisen Adios juoksijan kanssa. Kohta alkoi jo tulla ensimmäisiä selkiä vastaan ja Markus ja Adios-mies kiristi hieman vauhtia samalla kuin ohittivat pari juoksijaa. Tässä vaiheessa itsellä loppui hieman rohkeus ja päätin jäädä juoksemaan samassa ryhmässä näiden parin muun juoksijan kanssa, joiden molempien tiesin harrastavan triathlonia. Vauhti oli hyvä ja juoksu todella helppoa koko ajan. Kierrosaikoja tai kilometriaikoja ei harmittavasti saanut, kun siellä hallin sisällä juostiin eikä nuo gps-hommat toimi siellä. Noin 4-5 kierrosta ennen maalia mietin, että jossakin vaiheessa otan pikku loppukirin. Juoksu siinä vauhdissa tuntui niin helpolle. Ei kuitenkaan uskaltanut aloittaa kiriä liian aikaisin, ettei tulis viimesellä kiekalla hyytymistä. Noin 2,5 kiekkaa ennen maalia päätin avata hanoja ja pyyhkäisin näiden kahden juoksijan ohi. Suht hyvin pystyi vetämään loppun pikkusen kovempaa ja vaikka sykkeet nousivat siinä vaiheessa noin 10 pykälällä, niin ei tullut mitään pahempaa hapotusta ja juoksu pysyi kasassa maaliin asti. Maalissa kello näytti aikaa 19:57min. Eli tavoitteeseen päästiin ja ensimmäinen kokemus hallijuoksusta oli, että nyt on Ouluhallin ovet auki mulle ja jatkossa tulen tekemään kaikki kovat treenit hallissa, jos kelit ulkona on sellaisia, ettei siellä pysty treenejä tekemään. Ja ensimmäinen kokemus 5000m kisasta oli todella posittivinen. Näitä lyhempiä kisoja tullaan juoksemaan myös jatkossakin. Ainakin tulevana kesänä on hyvät saumat käydä juoksemassa Illin juoksussa tuo vitonen useaan otteeseen. Ja ensi viikolla olisi tuolla hallissa mahdollista juosta vielä lyhempi kisa, 1500m kisa. Pikkusen vielä mietin, että tuleeko sinne lähdettyä. Mutta ens viikolla joka tapauksessa Ouluhallissa taas juostaan, joko treeniä  tai kisaa.

Ja kiva lisäjuttu tässä 5000m kisassa oli myös se, että se oli samalla ensimmäinen juoksu Kuivasjärven Auran  seuran nimissä. Vielä ei ollu päällä seuran edustusasua, mutta viimeistään toukokuussa SM-maralla juostaan Auran väreissä :)

Kuvassa kisan sykekäyrää, joka kertoo että sykkeet ollut koko juoksun suht tasaiset ja tuossa noin 170-175 sykkeillä juostessa juoksu oli todella helppoa. Lopussa näkyy sykkeiden nousu 180 päälle, kun viimeset 2,5 kiekkaa mentiin pikkusen kovempaa. Maalissa unohdin sammuttaa kisan tallennuksen ja verkkakierroksen tallennus lähti jatkumaan siihen perään ennenkuin huomasin sammuttaa tallennuksen.


Perjantaina kevyt ja samalla palauttava lenkki edellisillan kisan jälkeen. 60min ja 10,41km kevyttä hölkkää pk-sykkeillä.

Lauantaina kevyt lenkki 40min ja 7,1km pk-sykkeillä. Lenkin jälkeen kotona lihaskunto-ohjelman mukainen kuntopiiri 30min ja pääpaino keskivartalon lihaksilla.

Sunnuntain ohjelmassa kevyt pk-lenkki ja vaihtelun vuoksi kävin juoksemassa pätkän  tuota reittiä, jossa Toukokuussa juostaan Terwassa. Aika kylmä oli tuuli silloilla, mutta mukava oli vähän fiilistellä tulevalla reitillä. 1h 9min ja 12,05km matalilla pk-sykkeillä.

Tätä lähtösuoraa juostaan sitten toukokuussa pikkusen isommalla porukalla.


Ainolanpuisto on yks reitin hienoimpia paikkoja :)


Ja kun tämä pitkä suora alkaa toisella kiekalla, niin tietää että ollaan lähellä maalia...pitkän suoran päässä näkyy valoa ja siellä on meri ja maalipaikka :)


Vuoden kolmas viikko suunnitellusti kevyempi kuin edelliset kaksi viikkoa. Juoksua 4h 51min ja 52,67km. Ensi viikolla taas kovempaa settiä tiedossa....

Kuluneen viikon ohjelmaan kuului myös ruokapäiväkirjan pitäminen välillä tiistai-lauantai. Koutsin kautta tulee ravintoanalyysiä ja mahdollisia vinkkejä syömiseen ja muutenkin treenin pikku hiljaa koventuessa kevättä ja kesää kohti.


2 kommenttia:

  1. Hieno hallidebyytti. Siellä on tosiaan kelpo juosta kovia treenejä talvella. Tervetuloa Kuivasjärven Auraan toivoo seuratoveri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan Matti! Sun juoksu oli kyllä niin uljaan näköistä. Pitää ens kerralla ku näkee tulla porisuttaa seuratoveria :)

      Poista