Asfalttia

On se vaan niin jännä asia, miten ihminen voi olla onnellinen pienistä asioista. Kun heinäkuussa tuli poljettua pyörällä pääasiassa asfalttiteitä lähes 1000km, niin miten voiki iloita siitä, kun voi juosta vajaat 2km asfaltilla.


Elokuun alusta on pystynyt aloittamaan pikkuhiljaa juoksuhommaa taas. Olen käynyt treenamassa urkkakentällä muutaman kerran ja kaikki muut juoksut tehty Iinatin kuntoradan hiekka-alustalla. Alkuun huomasi, että pyöräily oli vetänyt lihaksia melko jumiin, mutta nyt vähitellen jalat tuntuvat paremmilta kerta kerran jälkeen. Pyöräily on silti nytkin edelleen ohjelmassa, mutta lenkit paljon lyhempiä, mitä heinäkuussa. Ja kun on kohta 2 viikkoa pystynyt juoksemaan ilman kipuja, niin kummasti alkaa vaan pyöriä mielessä kaikki juoksut. Jos lähtis jonnekin juoksemaan :) Kalenteria on katseltu ja ajatuksia on syntynyt, mutta niistä ei vielä mitään tässä vaiheessa. Ensin pitää treenata vähän :) Ja päästä treenaamaan juoksua asfaltillakin, koska koska sillä alustalla tulen itse jatkossa pääasiassa kisat juoksemaan. Ja toki myös radalla ja hiekkateillä.

 Viime viikonloppuna olin huoltojoukoissa Kempeleen Z-maratonilla ja kyllä ei yhtään vähentänyt sitä poltetta, että pitäisi itsekin päästä jonnekin juoksemaan. Hieno päivä oli.

Lähdön valmistelua

Kohta paukahtaa

Ja sitten mennään 42195 metrin matkalle

Palataan tuohon alkuun. Eilen illalla kuntoratalenkillä poikkesin vajaan 2km matkaksi pyörätielle, asfaltille. Ja askel tuntui niin hyvältä ja ilman kipuja mentiin. Maltoin kuiten jättää tämän kokeilun tuohon vajaan 2km matkaan ja palasin kuntoradan pehmeämmälle hiekkatielle juoksemaan. Viikonloppuna pitää testata tätä uudestaan. Kyllä minä vielä itsekin tuolla asfalttimaratonin lähtöviivalla seison. En vielä tänä syksynä, mutta jatkossa. Joku lyhyempi asfalttikisa passaa vielä tässä vaiheessa paremmin itselle. Mutta vähän pidempi kuin tuo 2km se voisi olla... :) Jatkan suunnittelua ja juoksutreenejä...

Pyöräilyä ja juoksutestiä

Sama aloitus kuin edellisessä kirjoituksessa. Olipa upea viikonloppu :) Aurinkoa ja lämpöä, mikä houkuttelee liikkumaan ulkona. Liikkumaan niin kuin tällä hetkellä pystyy. Kantapään ja jalkapohjan kunto alkaa tuntua koko ajan paremmalle. Paremmalle siis juoksun kannalta. Mutta koska ollaan menty kesässä jo näin pitkälle, olen päättänyt etten lähde yrittämään loppukesästä tai syksylläkään mitään lappujuoksuja. Hoidan tämän vaivan nyt maltilla kuntoon kokonaan. Keskityn pyöräilemään ja lisään juoksua pikku annoksina soppaan mukaan. 

Viime viikolla keskustelin erään suomalaisen huippujuoksijan kanssa hänen telakastaan. Hän oli käynyt juoksemassa jo parissa kisassa voittaen molemmat kisat. Keskustelussa tultiin siihen, että hänelläkin vamma edelleen haittaa juoksemista, mutta silti piti päästä edes vähän juoksemaan. Hän totesi keskustelussa hyvin "mutta oon vaan niin nisti että piti saada tötsyt". Tunnistan itseni tuosta todella hyvin. Nisti mikä Nisti.

Eli malttia Nistille vaan nyt jatkossakin! Ja siihen parasta lääkettä on ollut upeat pyöräretket, joita viikonloppuna taas tein. Olin käynyt loppuviikosta ostamassa alla kuvassa olevat kantapääpehmikkeet.

Näiden tarkoituksena pehmentää iskua kantapäälle juostessa tai kävellessä. Helppo käyttää vaikka kaikissa kengissä. Siis myös kovissa työssä käytettävissä pukukengissä. Nämä laitoin lenkkareiden sisään, kun lähdin lauantaina pyörälenkille. Olin päättänyt testata eräällä pyöräilystä tutulla suoralla juoksua. Olin laittanut tavoitteeksi juosta kilsan. 

Ollaan Muhoksella, Hangaksen ja Viskaalin välillä. Tällä hiekka-/soratie suoralla pyörä parkkiin ja testataan juosta eka kertaa huhtikuun jälkeen yhteen menoon kilsan matka. Jännitti, kun lähdin juoksemaan. Auttaako/Toimiiko tuo pehmike. Annoin askeleen vastata kunnolla kantapäälle. Olin päättänyt, että heti jos tuntuu pientäkään kipua, lopetan juoksun siihen kohtaan. Ja niin minä vaan juoksin ja juoksin. Ei kipua. Mittari piippas. Kilsa täynnä. Ois halunnut jatkaa, mutta päätin malttaa. Ja kävelin takas pyörän luo. Onnistunut testi ja se veti kyllä mielen onnelliseksi. Hymyilytti.

Illalla jännitti tuleeko jalkaan lepokipua, mitä on ollut aiempina viikkoina korvaavien treenien jälkeen. Ei tullut :) Pitihä siihen sitte yks palkintojuoma nauttia ;)

Sunnuntaina oli ohjelmassa pitempi pyörälenkki 95km. Kovasti oon katsellut uutta pyörää, mutta tähän hätään en ole ehtinyt vielä asiaan perehtyä niin hyvin, että oisin lähten mitään pyörää ostamaan/tilaamaan. Mutta kyllä tuo pyörähankinta tulee tässä loppukesän ja syksyn aikana eteen. Mutta nyt mentiin eilenkin luotettavalla Nopsalla hienoissa maisemissa ja nautitttiin kesästä ja pyöräilystä. Upeita maisemia ja hyvää mieltä. Tälläset lenkit hoitaa niin kroppaa, mutta myös päätä. Alla joitain kuvia sunnuntain pyörälenkiltä.

Pyörälenkillä oli hyvä poiketa Muhoksella Montan leirintäalueelle. Tuoretta munkkia, kylmää juomaa ja jäätelöä. Istuskella ulkona ja nauttia upeista maisemista. Kyllä elämä on ihanaa :)

100 metriä

Olipa upea viikonloppu. Sitä aurinkoa ja lämpöä, mitä edellisessä kirjoituksessa kaipailin, alkaa vihdoinkin löytyä tänne Pohjolaan kans. Mikäs tässä ollessa, kun lomat lähenee ja kelit paranee. Hieno fiilis siitä tulee :) Lauantaina grillailua ja naatiskelua. Täytyy sanoa, että paremmin kuin mitkään lihat tai makkarat, mulle maistuu grillatut kasvikset. Ja sekaan kun laittaa Koskelaskija-juustoa, niin on kyllä hyvää uusien perunoiden ja tietenkin sen grillimakkararan kanssa :)

Grillaushommien lomassa tuli nautittua auringosta ja mietittyä taas juoksua. Josko jo kohta vois vähän kokeilla. Päätöstä en tehnyt, mutta ajatus jäi muhimaan...

Mutta kyllä viikonlopun kohokohta oli eilinen pitkä pyörälenkki maaseudulle Oulusta Tyrnavän ja Muhoksen suuntaan. Melkein 3h tuli nautittua aurinkoa ja upeita kesäisiä maisemia suureksi osaksi pois isojen teiden varrelta. Melkeen yhtä hyvälle on fiilis tollasen pitkän pyörälenkin jälkeen kuin että olisi käynyt juoksemassa. Ja siis se mikä lisäsi tuota upeaa fiilistä oli se, kun yhdessä kohtaa lenkkiä pysähdyin sellaiselle hiekkatielle nauttimaan nestettä. Siinä oli mukavan näköinen pitkä hiekkatien suora, mikä oli osittain nurmettunut. Sillä hetkellä rupesi niin hirveesti tekee mieli....kokeilla juoksua. Sitähän olin miettinyt jo lauantaina. Milloin kokeilis...Olin niin innoissaan etten malttanut edes riisua tuota kuvassa päässä olevaa kypärää päästä :D Noin 100metriä juoksin ja ei sattunu minnekään. Sillee kipeesti. Mutta sattu niin pirun kovaa tonne pääkoppaan, kun huomas että jalka taas parempana. Mahtava tunne!

Oon huomannut sen, että käynnissä olevat jalkapallon mm-kisat ei olisi voineet tulla parempaan aikaan. Huhtikuun lopussa saadun vammadiagnoosin jälkeen aloin heti tehdä todella paljon korvaavaa harjoittelua ihan sillä ajatuksella, että pystyisi ylläpitämään juoksukuntoa. Paraneminen eteni todella hitaasti ja monen treenin jälkeen kantapää harmittavan kipeä. Nyt kisat kestäneet reilut 2 viikkoa ja olen pitänyt käytännössä lähes täyslepoa koko kisojen ajan. Ainoastaan työmatkapyöräilyt olleet ohjelmassa. Eilen sitten pitkästä aikaa pidempi pyörälenkki. Mutta tuokin vaan hitaasti nautiskellen. Ja tämän reilun kahden viikon aikana saanut huomata, että kantapää tuntunut päivä päivältä paremmalle. Tätä tunnetta osaa arvostaa ja nyt pitää vaan edelleen malttaa. Enkä enää mieti juoksukunnon heikkenemistä, vaan sitä että pääsen jossakin vaiheessa kunnolla takaisin juoksun pariin. Yksi juoksukaveri kirjoitti viime viikon lopulla ja totesi todella osuvasti, miten nyt kannattaa edetä. Siis muutaman viikon täyslevosta käytti nimistystä "hallittu juoksukunnon romahduttaminen" Ei siis romahtaminen vaan romahduttaminen! Hyvä puoli tässä on, että uuden kunnon rakentaminen tulee aloitettua maltilla riittävän alhaisilla tehoilla/vauhdeilla. Näin pääsee nauttimaan nousukunnon huumasta ja harjoittelussa on helpompi säilyttää nousujohteisuus. Näistä neuvoista kiitin ja näin tulen etenemään :) Tuo nousukunnon huuma on joskus koettu. Sen haluun kokea uudelleen...

Siitä minä nautin

Juoksutelakka jatkuu ja Azzurrit jäi alkulohkoon MM-kisoissa. Siinäpä ne tärkeimmät tähän hetkeen.

Juoksuhommien osalta olen jo pidemmän aikaa ollut mukana eräässä fb ryhmässä. Jo pitkän aikaa olen huomannut sen, että tietynlaiset minäminäminä-tyypit ja itselleen jotain statusta hakevat tyypit vaan lähinnä ärsyttävät tuolla ryhmässä. Ja varsinkin ne, jotka tuntuvat tietävän kaikesta kaiken. Siis ihan joka asiasta. Joka paikkaan pitää olla tunkemassa itseään esille. Mulle sellanen ei vaan käy enkä sellaista jaksa katsella. Ainut asia tuolla, mistä oikeastaan olen enää halunnut keskustella, on käynnissä olevat futiskisat. Eli ollaan tuolla mukana kisojen päättymiseen asti. Sit riittää ja matka jatkuu eteenpäin.

Heinäkuun puolivälistä lomille ja sittenhän se kesäkin toivottavasti alkaa. Tämän hetkinen +10 astetta ei oikein tunnu kesälle. Lomalla olisi tarkoitus sitten myös testata juoksuaskelia jossakin pururadalla. Ihan vaan jos sais alkuun juosta semmosen 2-3km ilman kipua. Siitä mä oisin nyt niin kiitollinen.

Pyyhkäise nuo vammatpilvet pois jalasta. Sininen taivas. Aurinko. Lämpöä. Juoksulenkki. Sitä odotan, sitä kaipaan. Siitä nautin...

Matkalla mäen päälle

Tahtoisin kirjoittaa jo siitä, että taas juostaan!

Laskin juuri, että nyt on 44. päivä ilman juoksua. Siis eihän tuo ole aika eikä mikään, kun miettii esim. niitä, jotka ovat olleet kuukausia tai toista vuotta jo telakalla, haaveillen siitä samasta, mistä itsekin haaveilen. "Jospa mä jo huomenna voisin käydä vähän lenkillä". Samaa kuin toivon itselle, toivon myös näille toisille telakkakamuille, että saan lukea heidän kirjoituksia siitä, miten juoksu taas onnistuu, ilman kipuja siis. Kyllä itsekin varmasti nyt voisin jo vähän lenkillä käydä, mutta kivun kanssa. Ja sitä en enää halua. Liian pitkään jatkoin sitä keväällä.

Jotenkin kuitenkin mieli on positiivinen, kun merkkejä on siitä, että jalka olisi tulossa kuntoon. Välillä jopa niitä päiviä, kun kipua ei muista olleen kertaakaan. Mutta edelleen tulee päiviä, jolloin saa muistutuksen siitä, että jalka ei ole vielä juoksukunnossa. Kipua on aamulla ja myös ilallla treenin jälkeen. Siis ei juoksutreenin, vaan vesijuoksun, pyöräilyn, mäkikävelyn...

Korvaavia treenejä tullut tehtyä 10-12h / viikko. Ja niissä merkeissä jatkuu myös tämä viikko. Kova usko on, että heinäkuussa pääsisi jo aloittamaan juoksuhommia. Ja pitäisi päästä, jotta kannattaisi lähteä elokuussa Jyväskylään juoksemaan. Hotelli ollut varattuna sinne jo monta kuukautta sitten. Vielä en ole lähtenyt perumaan hotellivarausta. Vielä riittää uskoa, että siellä pääsisi juoksemaan.

Eli matka sen mäen päälle, jossa pystyy juoksemaan ilman kipuja, jatkuu edelleen.Viime viikolla taas kävin kiipeämässä mäkeä tuolla Köykkyrin suunnalla. 10 kertaa kiipesin hellekelissä mäen päälle ja viimeisen nousun jälkeen pysähdys ja katse kauas horisonttiin. Näkyykö jossakin se päivä, mitä tässä odotan. Ei näkynyt vielä. Tällä viikolla käyn uudelleen kiipeämässä ja etsimässä...

No jotain lohtua tähän juoksemattomuuteen tuo tämän viikon torstaina alkavat Futiksen MM-kisat! Upeaa viidettä tiedossa kuukauden ajaksi! Forza Azurri!

Terwa 2014 raporttia

Vuoden 2014 Terwamaraton juostiin sitten viime viikonloppuna. Kesäinen aurinkoinen upea keli oli. Ehkä jopa hieman liiankin kuumaa juoksuhommaan, mutta kyllä auringonpaiste kuuluu kesään ja Terwasta se kesä ja kisakausi alkaa monella juoksijalla meidän suunnalla.

Terwaaa edeltävä viikko meni itsellä aika pitkälle pyöräillen ja vesijuosten. Kävin toki tekemässä kohta jo itselle perinteeksi muodostuneen mäkikävelyharjoituksen Köykkyrissä. Ihan sillä, että ees välillä pääsee pikkusen puuskuttaa tai huohottaa, ihan miten vaan. Muuten viikko meni levätessä ja hyvin syödessä. Eikö sitä pidäki syödä hyvin kisaviikon aikana. Tästä peruinteestä pidettiin kiinni tälläkin kertaa.

Lauantai ja kisa-aamu. Alkaa sillee sopivasti jännittää. Pittää syyä vähän puuroa ja semmosta, mistä saa hyviä hyvinnopeita hiilareita:) Sitten ruvetaan pakkailee reppuun kamaa ja valmistaudutaan lähtemään kisapaikalle. Vessassa pittää rampata niinku aina kisapäivän aamuna. Hyvähän ne on nuo hommat hoitaa ennen kisaa, niin ei tarvi kisan aikana rampata vessassa. Sitten ulko-ovelle ja lenkkarit jalkaan. Ei hitto, pitää vielä käydä kerran kusella :D No nyt pääsee lähtemään. Hyppään pyörän selkään ja lähen polkee kohti Raattia, missä kisakeskus ja lähtö sijaitsee.

Heti paikalle päästyä vastaan alkoi tulla tuttua porukkaa. Kisajännitys vaan kasvaa ja sykkeet nousee, niinku aina ennen kisaa. Moikkailuja ja muutaman (Timo, Sami, Jukka, Esa, Sanna, Lotta, Seija, Minna, Saara) kanssa vaihdoin siinä jonku sanasen. Törmäsin myös tuttuun Annaan, jolla juoksu jäi väliin masuasukkaan takia. Mutta isäntä oli juoksemassa ja häntä kannustin siinä ja myös reitin varrella.  Expossa kävin tervehtimässä Compressportin edustajaa Eskoa! Pihalla törmäsiin muutamaan tuttuun juoksijaneitoon Kempeleestä. Samalla salilla aikoinaan paljon treenattu. Tytöt oli lähössä juoksee eka kertaa puolikasta. Ehdottelivat, että jos irroitavat omat chipit ja kiinnitetään ne kaikki mun kenkään, niin tulee kuulemma komee aika ekalla kertaa heti heille :D Täytyi todeta heille, että eipä tässä juosta nyt ollenkaan vammojen takia. Tsempit toivotin ja hienosti näytti kaikki juosseen!

Eli jännää oli huomata, miten tuo kisa-aamu ei poikennut juurikaan normista, vaikka tällä kertaa en juossutkaan. Sama tohina ja kisajannitys oli myös tällä kertaa aamusta :) Lähtöpaikalla kävin vielä tsemppaa muutamaa tuttua (Svante, Sami ja Pekka). Ja just siinä ennen starttia, kun katsoin porukkaa viivalla, tuli niin vahvasti mieleen ne omat fiilikset, mitä tuossa tilanteessa aina on. Kohta mennään. Älä nyt lähe liikaa revittelee alussa. Ja höpö höpö, kun paukku pamahtaa, niin kyllä se porukka vaan vie mennessään ja joka kerta lähdöstä tulee innostuttua liian kovaan vauhtiin. Mutta kyllä se vauhti myös siitä tasaantuu, varsinkin pidemmällä matkalla ja monesti vielä tippuu loppua kohti :)

Terwa 2014 lähtö

Ja täytyy todeta itse tapahtuman vierestä seuraamisesta, että on se jännää puuhaa. Startista laitoin kellon käyntiin ja vajaat 4 tuntia reitin varrella olin seuraamassa juoksua. Ensin pyöräilin 10km väliaikapaikalle, jossa halusin seurata tuttujen juoksijoiden väliaikoja ja menoa siinä. Niin hyvältä näytti se ihmisten juoksu ja näki miten porukat nautti tapahtumasta. Ois tehny mieli hypätä mukaan juoksemaan. Yks tuttu huuti mun kohdalla, "mitä sää siellä teet, eikö sun pitäs olla juoksemassa kans?"...vammoja vastasin:) Yks tuttu juoksija pääsi yllättää mut siinä ja pysähty halaamaan ja jatko sen jälkee juoksua:) Telakkatsemppejä voi siis antaa myös näin:)

10km kohdalta ajelin pyörällä Värtön rantaan, missä oli muitakin tuttuja seuraamassa juoksua. Oli hienoa yrittää tsempata tuttuja ja tuntemattomia juoksjoita ja varsinkin toisella kierroksella näki, miten pienikin kannustus tuntu monesta juoksijasta hyvälle. Peukkua tuli ja kiitosta. Tuon saman kannustuksen merkityksen sain itse kokea viimeksi maaliskuussa Roomassa. On sillä vaan kumma vaikutus, kun joku sinulle tuntematon kannustaa sua ja osaa arvostaa sun suoristusta. Ja tietää ja tuntee sen, missä niillä maratonin viimeisillä kilometreillä olet menossa. Koska on itsekin ollut siellä joskus ja kokenut saman joskus. Hikeä, tuskaa, iloa, hymyä, kramppeja kaikenlaista muutakin siinä näki. Mutta jokainen siitä meni ohi ja jatkoi matkaansa.

Ilta ja viikonloppu meni lukiessa kisan tuloksia ja ihmisten kertomuksia omasta juoksusta. Jokainen kertomus on omanlainen. Jokainen juoksu on omanlainen. Ja niin on myös jokainen juoksija!

Tämänkin vuoksi minä olen koukussa tähän juoksuun ja vuonna 2015 toivon saavani kirjoittaa raportissa omasta juoksusta. Mutta jos en juokse, reitin varrella olen varmasti!

Kesä on tullut

Upea viikonloppu takana. Rentoutumista, ulkoilua ja aurinkoa. En käynyt vesijuoksemassa viikonloppuna kertaakaan, vaan keskityin nauttimaan liikkumisesta ulkona ja auringossa. Nämä lämpimät kelit hoitaa vanhoja luita. Ja tuon kantaluun murtuman luutumiseen auringosta saatavalla d-vitamiinilla on varmasti parantavaa vaikutusta. Näin sen ajattelen oman olemattoman "lääketieteellisen" koulutuksen perusteella :) Ja kyllä tuo aurinko virkistää myös mieltä. Keväällä kun on syntynyt, niin sitä aina herää eloon uudelleen pitkän pimeän talven jälkeen, kun aurinko alkaa lämmittää ja valon määrä lisääntyy.

Viikonlopun kruunasi upea patikointireissu Tervareitillä. Lähdin kulkemaan Tervareittiä ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Tarkoitus oli ainostaan olla ulkona auringossa ja liikkeessä muutama tunti. Sunnuntain pitkä lenkki tällä kertaa tässä muodossa. Aloitus oli mukava, kun piti ylittää Sanginjoki sellasella käsikäyttöisellä lossilla köysistä vetämällä. Siitä alkoi sitten kulku itse reitillä. Mukavaa vaihtelelevaa maastoa ja kiva oli huomata, että kävely ei sattunut yhtään kantapäähän. Uskalsimpa jopa ottaa muutaman juoksuaskeleen (tunnustan) pehmeällä polulla tai niillä pitkospuilla, mitä tuolla myös riitti. Tarkkaa reittivalintaa en siis tehnyt, mutta Pilpajärven suntaan lähdin sitten menemään. Muutamia muitakin kulkijoita tuli reitillä vastaan. Tervehdittiin ja kehuttiin kilpaa hienoa keliä. Iloisella mielellä oli siis muutkin tuolla reitillä eilen patikoineet. 

Reilun tunnin jälkeen päätin lähteä tulemaan takaisin päin ja tuli kohta jossa viitta osoitti kahteen eri suuntaan takaisin Sankivaaraan. Katsoin, että tuosta mä tulin, joten mennäänpä takas tuota toista reittiä. Jonku kilsan ehdin kulkea tätä toista reittiä, kun tuli vastaan suo, mutta ei ollutkaan pitkospuita. Yritin katsella ympärille, menisikö siinä jossakin kauempaa pitkospuut. Ei näkyny. No ajattelin, että kait tästä pitää sitten vaan kävellä yli ja lähdin varovasti menemään. Plumps ja toisen kerran plumps. Nyt on lenkkarit sitte kunnolla märät :D Päätin kääntyä takas ja lähin kulkemaan samaa reittiä kohti niitä viittoja. Matkalla oli merkkitolppia, jotka kertoi minulle jotain, mitä en huomannut. Ja viitoille päästyä sain vahvistuksen asialle. Eli tuo toinen reitti, mitä olin lähtenyt kulkemaan, oli hiihtoreitti. Siinä oli semmonen hiihtäjän kuva :D Enhä mää sellasta huomannu, kun onnessaa päätin lähtä eri reittiä kattelee. Ja kun latua ei ollut eikä mulla suksia, edes vesisuksia, niin ei tuolta sitte voinu mennä :) No eipä tuo ketunlenkki tai tossujen kastuminen haitannu mitään. Tuoha oli vaan plussaa tälle retkeilylle. 

Kaiken kaikkiaan upea patikointiretki tuli tehtyä. Jalka ei ollut kipeä tuosta kävelystä illalla eikä myöskään tänään aamulla. Eiköhän tuo parempaan suuntaan mene, viikko viikolta. Melkein alkaa jo tuntua, että loppu kesästä voi ottaa jonku juoksuaskeleenki, ihan kunnolla. Nyt vaan pitää malttaa ja tehdä asioita mitä pystyy. Viime viikko olikin liikunnan suhteen todella monipuolinen ja liikuntamäärät/-tunnit paljon suuremmat, mitä silloin, kun vaan pääasiassa oon juossut. Tuntemukset, että oikeella tiellä ollaan. Nyt on hyvää aikaa parantaa ja ylläpitää kestävyyttä ja lihaskuntoa. Paikat ja paketti kuntoon tulevia juoksuja varten! Sen olen hyväksynyt mielessäni jo nyt, että varmasti tämä juoksutauko vaikuttaa jollakin tavoin ainakin nopeusominaisuuksiin, mutta niitä ehtii sitten treenata taas, kun sitä varten on paikat kunnossa.

Tässä muutamia kuvia eiliseltä patikkaretkeltä. Iloa ja nautintoa se antoi :)