maanantai 9. kesäkuuta 2014

Matkalla mäen päälle

Tahtoisin kirjoittaa jo siitä, että taas juostaan!

Laskin juuri, että nyt on 44. päivä ilman juoksua. Siis eihän tuo ole aika eikä mikään, kun miettii esim. niitä, jotka ovat olleet kuukausia tai toista vuotta jo telakalla, haaveillen siitä samasta, mistä itsekin haaveilen. "Jospa mä jo huomenna voisin käydä vähän lenkillä". Samaa kuin toivon itselle, toivon myös näille toisille telakkakamuille, että saan lukea heidän kirjoituksia siitä, miten juoksu taas onnistuu, ilman kipuja siis. Kyllä itsekin varmasti nyt voisin jo vähän lenkillä käydä, mutta kivun kanssa. Ja sitä en enää halua. Liian pitkään jatkoin sitä keväällä.

Jotenkin kuitenkin mieli on positiivinen, kun merkkejä on siitä, että jalka olisi tulossa kuntoon. Välillä jopa niitä päiviä, kun kipua ei muista olleen kertaakaan. Mutta edelleen tulee päiviä, jolloin saa muistutuksen siitä, että jalka ei ole vielä juoksukunnossa. Kipua on aamulla ja myös ilallla treenin jälkeen. Siis ei juoksutreenin, vaan vesijuoksun, pyöräilyn, mäkikävelyn...

Korvaavia treenejä tullut tehtyä 10-12h / viikko. Ja niissä merkeissä jatkuu myös tämä viikko. Kova usko on, että heinäkuussa pääsisi jo aloittamaan juoksuhommia. Ja pitäisi päästä, jotta kannattaisi lähteä elokuussa Jyväskylään juoksemaan. Hotelli ollut varattuna sinne jo monta kuukautta sitten. Vielä en ole lähtenyt perumaan hotellivarausta. Vielä riittää uskoa, että siellä pääsisi juoksemaan.

Eli matka sen mäen päälle, jossa pystyy juoksemaan ilman kipuja, jatkuu edelleen.Viime viikolla taas kävin kiipeämässä mäkeä tuolla Köykkyrin suunnalla. 10 kertaa kiipesin hellekelissä mäen päälle ja viimeisen nousun jälkeen pysähdys ja katse kauas horisonttiin. Näkyykö jossakin se päivä, mitä tässä odotan. Ei näkynyt vielä. Tällä viikolla käyn uudelleen kiipeämässä ja etsimässä...



No jotain lohtua tähän juoksemattomuuteen tuo tämän viikon torstaina alkavat Futiksen MM-kisat! Upeaa viidettä tiedossa kuukauden ajaksi! Forza Azurri!


6 kommenttia:

  1. Kyllä se päivä vielä koittaa. Ihan varmasti. :) Hyvä, että olet pysynyt positiivisena ja että jalka on välillä myös hiljaa!

    Mä olen muuten jo ajat sitten lopettanut juoksuttomien päivien, ja viikkojen, laskemisen. Ei pysy enää laskuissa mukana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :) Hyvä että tunnistit ittes tosta tekstistä. Kyllä nuo sun vaikeudet ja juoksutta oleminen on iha eri luokkaa kuin tää oma juttu. Eli sulle vaan kovasti tsemppiä myös toipumiseen!

      Ja tyytyväinen tässä kuitenkin saa olla, kun pystyy pyöräilemään, kävelemään, vesijuoksemaan ym. Nekään ei ole kaikille itsestään selvyyksiä. Sen takia mulla vähän tökkii välillä se ylenpalttinen hehkutus omien juoksusuoritusten ympärillä, mikä monella tuntuu olevan pääasia tuolla ryhmässäkin. Mutta eipä ne muiden tekemiset mulle kuulu.

      Juu mä lopetan kans kohta tuo laskemisen :D Tai meleko varmasti dementia iskee, ku tota ikääkin. Seki hoitaa sit tuon laskemisen pois päiväjärjestyksestä :D

      Poista
  2. Minäkin toivon tosi paljon, että pääset pian juoksemaan. Toisaalta samalla toivon, että osaat nauttia kaikesta siitä muusta liikunnasta, jota nyt pystyt tekemään! Ja varmasti osaatkin. :-) Minäkin odotan vielä sitä päivää, että voisi juosta kivuitta. Tai ylipäänsä juosta sillein oikeesti putkeen. Mutta samalla alan hiljalleen tottua ajatukseen, että ehkä se ei ole minulle mahdollista. Sinulle se on vielä varmasti täysin mahdollista ja aikaa on kulunut vasta vähän, joten ei kannata menettää vielä toivoa.

    Pidä ihmeessä kiinni siitä ajatuksesta, että et juokse kivun kanssa. Ihan liian helposti sitä käy "ylimieliseksi" omaa kroppaa kohtaan ja samalla tekee sille hallaa. On niin paljon helpompi tehdä sitä ja tätä kuin jättää tekemättä. Ainakin minun, ja uskon, että aika monen muunkin ikiliikkujan.

    Kovasti tsemppiä toipumiseen ja iloa liikkumiseen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Kyllä tässä täytyy vaan jaksaa malttaa odottaa. Ja sitä virhettä, en tee että lähden kivun kanssa juoksemaan. Tästäkin omasta kirjoituksesta aikaa ehtinyt kulua taas 2 viikkoa ja tieto on, ettei tällä kantapäällä juosta vieläkään. Mutta onneksi muutakin kivaa liikuntaa löytyy kyllä :)

      Kovasti myös sinulle tsemppiä, että pääset vielä tekemään tuon, että saat juosta kivutta, saat juosta putkeen :) Toivoa en menetä etkä sinäkään. Eikös niin :)

      Poista
  3. Moi Kari! Vaikka keskusteltiin jo tänään oman blogini kommenttipuolella, niin pari sanaa tännekin vielä. Kuule, jos tuo jalka oireilee treenin jälkeen, niin saattaa kannattaa vielä pikkuisen höllätä treenin kovuuden kanssa. Meillähän on keskenämme ihan erilaiset vaivat (minulla on rasitusmurtuma sääressä, kuten tiedät) mutta muutama ammattilainen ohjeistanut meikäläistä niin, että kipeässä jalassa ei saisi olla tuntemuksia vesijuoksutreeninkään jälkeen. Ja altaassa sykkeet jäävät kuulemma 10-15 pykälää alhaisemmiksi kuin kuivalla maalla. Eli vesijuoksutreeniä tulee tehtyä helposti liiankin rankasti, kun siinä ei tule iskutusta. Vesijuoksutreenistä voit väijyä lisää juttuja myöhemmin blogissani, teen piakkoin pari postausta sinne. Haastattelin siis kestävyysurheilijaa, joka oli puoli vuotta juoksematta maalla ja teki silti sen jälkeen kympillä ennätyksensä. Eli eipä heitetä kirvestä kaivoon! Korvaavalla treenillä VOI pysyä tosi hyvässä kunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Saara, Kiitos kommentista tännekin. Juu tuon hölläämisen olen nyt tehnyt tämän kirjoituksen jälkeen. Eli jo pari viikkoa olen ottanut löysemmin myös korvaavista treeneistä. Onhan se välillä ikävää, kun kävelet suht normisti uima-altaaseen tekemään vesijuoksutreeniä, mutta kun nouset altaasta, täytyy ontua. No nyt on menty parempaan suuntaan, kun ollut kevyt jakso korvaavissa. Laitappa vaan se kirjoitus. Mielenkiinnolla luen sen kyllä :) Juu ei heitetä kirvestä kaivoon, vaikka tämä kesä meneekin näin.
      Sulle Saara kovasti tsemppiä myös, jotta saat sääriluun rasitusmurtuman kokonaan pois röntgenkuvasta ja pääset aloittamaan juoksut :)

      Poista