perjantai 1. marraskuuta 2013

1500M

Eilen testailin eka kertaa 1500m matkaa hallisarjan avauskisassa. Koko päivän toimistolla ollessa mielessä pyöri vaan illan kisa. Siis mitenkähän se pitäsi juosta. Sillee taktisesti oikein. Mikähän olisi nappijuoksulla realistinen aika itselle? No tätä pohtiessa jotain kumman syyystä mieleen tuli vaan 5min. Siis että jos ois saumaa juosta tuo tonniviissataa viiteen minuuttiin. Mitähän se tarkoittaisi sitten tasaisella vauhdinjaolla.?

No kuten jo aiemmin tullut kirjoiteltua, tuolla Ouluhallissa ratakierroksen pituus on 304metriä.


Näin ollen 1500m matkalla se tarkoittaa, että juostaan ensin yksi vajaa kierros 284m ja sen jälkeen neljä täyttä kierrosta kukin 304m. Tämän jäkeen kaivoin esiin luotettavan Casion laskimen ja aloin laskea itselle kierrosaikoja tasaisen vauhdin mukaisesti tuohon 5.00 min tavoitteeseen. Tai en tiedä oliko se tavoite. Jotain piti kuitenkin ottaa lähtökohdaksi.

Näin ollen kirjasin itselle keltaiselle muistilapulle ylös kierrosajat ja väliajat. Ja painoin ne mieleeni. Tällä taktiikalla ilallla?


Hallilla alkuverkkaa juostessa juttua tuttujen kavereiden kanssa. Ja kun alkuverkat ja ilmoittautumiset oli hoidettu alettiin odotella lähtöä. Itsellä eilinen juoksu oli ensimmäinen M50 sarjassa, vaikka tuo ikälukema tulee virallisesti täyteen vasta keväällä. Tämä sarjanvaihtuminen tarkoitti tällä kertaa sitä, että jouduin juoksemaan toiseen erään ja se porukka, jonka vauhteihin oli ajatuksissa lähteä juoksemaan starttas eka erässä. Tiedossa oli, että siinä erässä olisi juossut monta samantasoista menijää itseni kanssa. Toisen erän juoksijoista ja heidän vauhdeista ei ollut itsellä mitään tietoa.

Ennen lähtöä juttelin tutun tilastotietäjän Raimon kanssa, mikä voisi olla aika mihin pääsen. Raimo on tuttu kaveri tuolta aiemmista kirjoituksista, jolloin aika tarkkaan osasi jo etukäteen ennustaa minun loppuaikoja. Raimo lupasi huudella minulle väliaikoja. Mielessä oli päivällä mietityt ajat.

Lähtölaukaus ja aivan hirvee spurtti ja kärkeen. Parinsadan metrin jälkeen jo fiilis, että nyt ei taida olla vauhti ihan mitä suunniteltiin. Eka kiekan (284m) jälkeen Raimo huutaa 52sekuntia. Piti olla 56,8 sekuntia. Eli melkee 5 sekuntia liian kova alku. Ja siinä vaiheessa tiesi jo että tämä oli tässä. Peli on pelattu. Mitään vetoapuja ei ollut koko matkan aikana, joten itse joutui koko ajan yksin pitämään sen vauhdin. Ja mitään tietoa ei ollut, missä kohti takana menevät juoksija olivat.

Toisen kiekan (304m) jälkeen Raimo huutaa 2.02. Piti olla 1.57,6. Toiseen kiekkaan meni 70sek . Huh huh kun ollut todella hidas kierros. Tavoite oli, että kierrosaika olisi ollut 60,8 sek.

Kolmas kierros (304m) ja Raimo ilmoittaa väliajaksi 3.08. Piti olla 2.58,4. Kolmanteen kiekkaan meni 66sek. Siis paremmin kuin toinen kierros, mutta silti 6sek hitaammin, mitä tavoiteaikatauluun oli merkitty.

Neljäs kierros (304m) ja väliaika 4.18. Piti olla 3.59,2. Neljänteen kiekkaan meni 70sek. Taas todella hidas kierros.

Viides ja viimeinen kierros (304m) ja maalissa loppuaika 5.19. Tavoiteajan mukaan olisi pitänyt olla 5.00. Viimeinen kierros vei aikaa 61sek eli lähes pääsi siihen vauhtiin, mikä oli kierrosaikatavoite. Siis loppuhan on kulkenut yllättävän hyvin, vaikka ei se sille tuntunut. Suuri notkahdus on tapahtunut tuossa kierroksilla 2-4. Niillä hävittiin tavoiteaikaan nähden 26 sekuntia.

Eli yhteenveto tästä ensimmäisestä 1500m startista on, että ensimmäisen 284m aikana vedettiin aivan liian kovaa. Hapot iski päälle. Vauhti tippui eikä yksin juostessa löytynyt enää vaihdetta pitämään hyvää vauhtia yllä. Se selittää nuo huonot välikierrokset 2-4. Viimeisellä kierroksella on löytynyt lisää vauhtia, kun tiedossa ollut, että kohta tämä kärsimys loppuu. Oli kyllä aika opettavainen juoksu myös. Siis sen suhteen, miten liian kovalla alulla pystyy pilaamaan koko juoksun. Se, että vaikka pystyikin pitämään omassa lähdössä kärkipaikan lähdöstä maaliin ei paljoa lohduttanut. Kyllä harmitus oli aika suuri, kun pitkin pituuttaan siinä radan vieressä juoksun jälkeen hetken makasin.

Mutta yön yli nukuttua tuokin harmitus mennyt jo ohi. Eka kerta on aina eka kerta. Ensi kerralla olen viisaampi, kun tälle matkalle starttaan. Ja varmasti starttaan. Semmonen jännä kipinä ja polte tullut näitä ratakisoja kohtaan. Näitä haluun juosta jatkossa paljonkin. Ja jatkoa näille on tiedossa tässä loppuvuoden aikana ainakin 3000m, 800m ja 400m matkoilla.

7 kommenttia:

  1. Kattelin noita aikoja ja ihmettelin, että hurjassa kunnossa on ukot M50 luokassa. Sitten vasta huomaisn että kyseessähän ei ollut 400m rata :) Tsemppiä jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusen tosiaan auttaa noissa kierrosajoissa, kun kyseessä ei ole 400m rata :)

      Poista
  2. Sulla näyttää olevan aina sama helmasynti olipa juoksumatka mikä tahansa. Eli alku liian lujaa omaan kuntoon nähden ja sitten tulee väsähdys ja lepoa ja lopussa taas kiri. Olipa kyse lyhyestä matkasta tai pitkästä. Tuotakin voi harjoitella. Testaat juosta ilman kelloon katsomista paikaltaan lähtien tiettyä vauhtia. Ikävä lukea ku jokainen raportti kertoo samasta virheestä. Niin paljon parempaan olisi mahdollisuudet kun tekisi erilaisen vauhdinjaon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymin kirjoitus pisti jotenkin ärsyttämään! Blogin kirjoittaja nimenomasn kertoo juoksun olleen opettavainen. Hän tiedostaa virheensä eli liian lujan lähdön. Varmasti hän myös tekee kaikkensa korjatakseen virheensä!
      Eiköhän anneta miehelle mahdollisuus, kukaan kun ei ole seppä syntyessään!

      Tsemppiä Karille juoksuihin! :)

      Terv. "Hölkkäilijä"

      Poista
    2. Anonyymille: Ois kiva jos tuollaista arviota heittää, niin kertois sen omalla nimellä. Vaikka kylläpä minulla on muutenkin tiedossa kenestä on kyse. Jos näitä on ikävä lukea, niin kannattaa jättää jatkossa lukematta.

      Poista
    3. Hölkkäilijä: Virheet on tiedossa ja niistä yritetään oppia. Erityisesti näillä ratamatkoilla olen ihan aloittelija, mutta ensi kesänä kulkee paremmin myös nämä matkat. Kiitos tsempieistä!:)

      Poista
  3. Joo en tarkoittanutkaan tässä tätä yhtä matkaa. Nämähän on vaikeita nämä lyhkäset matkat jos ei ole näitä juossut ja harjoitellut. Tarkoitin vaan yleensä että sinänsä helppoa korjata virhe jos tiedostaa sen. Eli tässä tapauksessa liian nopea alku. Senhän voi korjata silleen että käy seuraavaan kympin tai vitosen tai puolikkaan jne.... juoksemassa niin että juoksee toisen puolikkaan nopeammin kuin ensimmäisen. Tämä on perinteinen juoksijoiden harjoitusmetori, jolla juuri mitataan sitä oman kunnon hahmotamista ja vauhdinjaotuksen sovittamista eri matkoille. Tarkoitus siis on että testijuoksussa (vaikkapa Iin testijuoksu) harjoitellaan sitä että ensimmäinen vitonen juostaan vaikkapa 20.30 ja toinen vitonen 19.30. Ja juoksu ei ole onnistunut mikäli aika on alle 40min, vaan juoksu on onnistunut jos toinen vitonen on minuuttia nopeampi kuin ensimmäinen. Näin monet Suomen (ja Brittien) huiput ovat sanoneet päässensä eroon liian nopeasta alkuvauhdista.

    VastaaPoista