Niin se vaan aika menee nopsaan ja kohta onkin edessä kevään suuri kohokohta, johon on tehty töitä syksystä asti, läpi talven ja kevään, todella kylmän ja sateisen kevään. Monenlaistä keliä on sattunut matkalle treenikauden aikana, mutta kertaakaan ei ole jäänyt treenit väliin kelin takia. No ehkä sen verran annoin tuossa talven aikana itselle armoa ja siirsin jossakin välissä kovien treenien suorittamisen halliin. Ja niin joo, kävinhä mä yhden kerran juoksemassa myös matolla. Hallitreeneistä tykkäsin, mutta mun vasen lonkka ei tykännyt niistä. Hallitreenit loppui siihen. Mattotreenit jäi yhteen kertaan. Se yksi kertakin oli mulle liikaa. Olo oli illalla sen treenin jälkeen, niinku ois käyny tivolissa sellasessa pyörivässä laitteessa. Etova olo ja pää kipeenä. Ei mun juttu, mutta niille, joille se passaa, on varmasti hyvää treeniä.
Tänään tuo kylmä ja sateinen kevät vaan jatkuu edelleen. +5 astetta lämmintä ja vettä sataa. Oikein hyvä ilma tälläseen siistiin sisätyöhön, mutta silti olisin mielummin nytkin juoksemassa tuolla ulkona. Eilen samanlainen keli eikä haitannut yhtään menoa, kun makustelin reilun kympin lenkin verran tuota kahden viikon päästä juostavaa reittiä. Ja paljon on tullut muutenkin juostua nyt kevään aikana tuolla tulevalla TerwaMaraton reitillä. Reitti on hieno ja toivotaan isoa osanottoa tulevaan tapahtumaan. Ja ei se haittaa, vaikka aurinkokin paistaisi, niin saataisiin paljon porukkaa reitin varrelle kannustamaan kaikkia juoksijoita. Esimerkiksi tuo Värtön ranta on hyvin suosittu paikka, missä muistaakseni ainakin viime vuonna oli paljon porukkaa paikkalla kannustamassa juoksijoita. Varsinkin kun toisella kierroksella ollaan noilla paikkein menossa, kannustus ei haittaa yhtään. Ollaan suurinpiirein sen kuuluisan muurin kohdilla, johon välillä joku on kuulemma törmännyt.
Viimeiset 2 viikkoa siis edessä ennen Terwaa ja nyt on kokeilut kokeiltu. Ei mitään uutta enään. Uudet tossut on ajettu hyvin sisään ja niiden kyyti on ollut erittäin lupaavaa. Eilinen reilu kymppi kulki rennon letkeesti sellasella pintakaasun ja reippaamman juoksemisen välimaastossa olevalla rasituksella 4.20 keskivauhtia. Heräs ajastus, että jos kisa-aamuna fiilis yhtä hyvä, niin sitähän vois lähtä juoksemaan tuolla vauhdilla alusta asti. Tänään kevyttä hölkkää ja huomenna rykästään viimeinen pitkä lenkki ennen Terwaa. Sen jälkee määrät alas ja tarkoituksena vaan ylläpitää kuntoa, juoksuvirettä ja vauhtia. On tää vaan jännää ja hienoa aikaa :) Ens viikolla julkaistaan osanottajalistat Veteraanien SM-Maralle. Näkee sitte millasta kyytiä on tarjolla Kuivasjärven Auran edustajalle. Ja jo listoja näkemättä voi sanoo, että kovaa tulee olemaan kyyti. Perässä tullaan, mutta miten kaukana. Sen näkee sitte...
Hurjassa kunnossa oot kyllä! :) Tsemppiä viimeistelyyn!
VastaaPoistaMie näin viime yönä unta, että myöhästyin puolikkaan lähdöstä ja sitten mun piti keskeyttää koko touhu, kun eksyin reitillä, koska yksin piti sen myöhästyminen takia juosta ;) Kaikkea sitä... eksyä Terwamaratonilla :D
Kiitosta vaan Seija ja samoin sulle onnistunutta viimeistelyä :)
PoistaSamanlaisia unia oon joskus nähnyt itsekkin, kun oon myöhästynyt lähdöstä ja sitte piti hulluna juosta muu porukka kiinni ja kun sain porukan kiinni, niin siellä metsän keskellä oli RAVINTOLA ja pysähdyttiin syömään seisovasta pöydästä välillä. Silloin mietin, ettei taida tulla kovin hyvä aika sillä kertaa ;D Ja kerran eksyin myös itse, niin että mun piti juosta jonkun kauppakeskuksen käytäviä, että pääsin reitille takas....kaikkea tää juoksuhomma teettää :D
Kovasti mukana menossa! Tsemppiä viimeisiin valmisteluihin!
VastaaPoista