Kyllä tämä juoksuhomma on vaan semmosta, ettei aina illalla nukkumaan laittaessa tiedä, missä mennään, kun seuraavana aamuna herää. Alkuviikosta pientä kireyttä lihaksissa ja erityisesti tuolla lonkassa, mikä vaivasi alkuvuodesta ja lisäksi myös kankussa. Mutta näillä mennään, mitä on annettu ja näin ollen alkuviikko kokonaan taukoa juoksussa. Mutta ei se haittaa, koska työ on jo tehty eikä tämän vajaan kahden viikon aikana ehdi enää parantaa kuntoa. Tuhota sen kyllä pystyy, jos nyt hölmöilee. Puolivälissä viikkoa tunti tuskaa hierojan penkissä. Kyllä vaan nämä hierojat löytää aina ne makeimmat paikat. Välillä tuskanhiki pinnassa ja hengittäminenkin unohtuu. Ainoa ajatus mielessä, että selvitäänkö tästä käsittelystä hengissä. Mutta kuinkas ollakaan, pitkään kestäneen kaivelun jälkeen, kipu helpottaa, lihakset aukee ja pystyy taas rentoutumaan ja hengittämään. Hengissä selvittiin, kunnes taas löytyy uusi makea kohta, mitä hieroja alkaa työstämään. Pohkeet ja takareidet, siellä on ne kipeimmät ja pahimmat paikat. Tiesin sen itse käsittelyyn mennessä. Hieronnan aikana tämän tiedon selvitti myös tämä kaveri, jonka käsittelyyn olin mennyt.
Kuluu toista tuntia ja sitten ollaan valmiita. Upean rentoutunut ja kevyt olo jaloissa. Taas kerran tuli todettua, että kivun kautta voittoon. Niin sen pitää mennä. Eihä se tuntus missään, jos kaikki tulis helpolla. Töitä pitää tehdä, hien virrata, kipua kokea. Sen jälkeen voi nauttia suorituksista ja saavutuksista.
Ja se myös tuli todettua taas kerran, että lyhyt on ihmisen muisti. Ainakin näin vanhemmalla iällä. Hetkeä aiemmin ajatus, että selvitäänkö hengissä. Ja käsittelyn jälkeen varataan jo uutta aikaa :) Terwan jälkeen hieronta jaloille varmasti tarpeen. Otetaan parin viikon päästä Terwasta, kun tämä mun hieroja on kuulemma itse juoksemassa Terwaa seuraavana viikonloppuna Tukholmassa.
Tänään on perjantai ja viikonloppu edessä. Upea kesäpäivä tulossa. Aurinko paistaa ja lämpö hellii juoksijaa ja muutakin kansaa. Vaatteet vähenee, kisa-asua päälle ja nauttimaan juoksusta. Upeaa aurinkoista viikonloppua kaikille!
Paljon tsemppiä ja keveitä kilometrejä huomiselle! Minä seurailen tilannetta kateellisena täältä kaukaa :)
VastaaPoista