sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Rentoutta etsimässä matkalla Berliiiniin...

Läpi koko kesän kestänyt pitkä kisaputki päättyi reilut pari viikkoa sitten Ylivieskassa juostuun puolikkaan kisaan. Tullut laitettua 11 kertaa numerolappu juoksupaitaan kiinni toukokuussa juostun TerwaMaraton-kisan jälkeen. Ensimmäinen oikee "kisakausi" ollut kuluneen kesän aikana. Ja olen nauttinut suunnattomasti niistä elämyksistä, joita kukin koitos on antanut. Upeita ihmisiä, fiiliksiä, kokemuksia. Onnistumisen, kestävyyden, sitkeyden, ilon ja myös pettymyksen tunteita. Jos pitäsi, niin hankala olisi nimetä mitään kisaa kuluneen kesän ykköstapahtumaksi. Kaikissa on ollut oma viehätyksensä. Ja tuntuu, että jopa enempikin olisi voinut kiertää kuluneen kesän aikana ja nähdä uusia juoksutapahtumia, paikkoja ja ihmisiä. Mutta ehtiihän tässä vielä kiertää. "Uran" alussa vasta ollaan. Juoksuvuosia edessä vielä kymmeniä :)

Kisaputken päätyttyä Ylivieskan puolikaalle olo oli samalla aika tyhjä. Kroppa oli aika tyhjä. Tunne, että eväät on syöty ja voisi pakata kamat ja alkaa keskityä seuraavaan kisakauteen. Mutta. Munha pitäs juosta kokonainen maraton numerolappu rinnassa 29.9. Berliinissä. Se kisahan on ollut mulla isolla fontilla kisakalenterissa viime syksystä lähtien.



Kuluneen kesän 2013 aikana juostut kisat ovat tulleet matkan varrella juoksukalenteriin. Ylivieskan puolikkaan jälkeen olen yrittänyt keventää harjoittelua, pitänyt enempi lepopäiviä. Mutta väsymys kropassa on vaan jääny päälle. Reilut viikko sitten yritin löytää rentoutta maratonvauhtiseen juoksuun. Ei löytynyt. Lisää keventelyä ja lepopäiviä juoksusta. Pyöräilyä ja ajatuksia välillä muualle juoksusta.

Tänä viikonloppuna on ollut hienoa seurata muiden juoksijoiden onnistumisia ympäri Suomea. Jotkut olleet matkassa ensimmäistä kertaa. Jotkut tehneet hienoja uusia ennätyksiä. Mutta ennen kaikkea jokainen on omalla tavallaan voittaja, kun on päässyt kokemaan ja nauttimaan hienosta juoksutapahtumasta samanhenkisessä porukassa.

Eilen lauantaina juoksin reipasvauhtisen lenkin ja mielessä, miten muualla juostaan hienosti samaan aikaan oman lenkin kanssa. Rentous alkoi löytyä. Juoksu oli paljon parempaa kuin viikko sitten. Niissä mietteissä huomasin, miten omatkin juoksut lähti aikoinaan siitä, kun osallistuin ensimmäisen kerran juoksutapahtumaan, ja koukkuun jäin heti. Joka kerta jokainen juoksu on jäänyt hyvällä mieleen. Vaikka heti juoksun jälkeen ois muulle tuntunut. Eli mitä minä ressaan tuon Berliinin suhteen. Kesän kisakausi on mennyt niin nappiin kuin voi mennä. Enempi kuin nappiin. Ihan turha tässä on surkutella ja miettiä sitä, että tuleeko Berliinissä enkkaa vai ei. Lähtään nauttimaan hienosta juoksutapahtumasta tuonne Berliiniin. Otetaan vastaan mitä tulee hymy huulilla :)



Omat maratonjuoksut alkoi Kiimingistä syksyllä 2011. Takana vasta 4 koko matkan kisaa. Alla juostut koko maratonit järjestyksessä. 

- Kiiminki-Maraton 25.9.2011 aikaan 4.00,08
- Terwamaraton, Oulu, 26.5.2012 aikaan 3.42,53
- Finlandia-maraton, Jyväskylä, 8.9.2012 aikaan 3.29,23
- Veteraanien SM-maraton, Terwamaraton, Oulu, 25.5.2013 aikaan 3.14,37

Ja viikon päästä edessä...tai siis jo juostuna tähän kellon aikaan...

- Berliinin Maraton 29.9.2013 aikaan.....no sen näkee sitte siellä kisan jälkeen :)

Berliinin kisa-asu on jo testattu ja rennolla paineettomalla fiiliksellä mennään. Laitellaan sitte tuloksia ja rapsaa tulemaan, jahka sen aika koittaa. Ensin pitää käydä juoksemassa....





6 kommenttia:

  1. Tsemppiä Kari valmistautumiseen ja tulevaan koitokseen! Varmasti jo kokemuksena huikea päästä juoksemaan noin isoon tapahtumaan!

    Mulla haluttais keväällä lähteä Prahan puolikkaalle, mutta epäröin, koska siellä on reitillä kuulemma paljon mukulakiveä ja tuo mun mortonjalka ei sitä tule kestämään. Voisi olla sen jälkeen juoksut sitten pitkäksi aikaa juostuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija :) Varmasti tulee unohtumaton kokemus tuosta kisata ja tapahtumasta. Tsemppiä syksyn juoksuihin ja jos ei muuta sopivaa kisaa löydy, niin sitten lokakuun lopulta lähtien Iin testijuoksuihin mukaan 10km enkkaa tekemään.

      Poista
  2. Täältäkin tsempit Berliiniin! Mukaan vaan rentoa asennetta ja hyvää fiilistä, niin tapahtumasta tulee ikimuistoinen. :) Hienosti on kyllä ajat kehittyneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :) Rentous on löytynyt tekemiseen taas ja hyvillä fiiliksillä lähtään nauttimaan! Sulle tsempit, että pääset pikku hiljaa lisää juoksumääriä. Ens kesänä kisataan sitten kovasti :)

      Poista
  3. Tsemppiä! Joo, katoin kanssa, et huimaa on kehitys! Kertoilehan joskus miten sun harjoittelu on muuttunut sitten ekan maran.. Sitten kun oot Berliinin taittanut ja siitä meille raportoinut :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Laitetaan tulemaan harjoituspäiväkirjojen saloja blogikirjoituksen muodossa, kunhan on juostu tuo Berliinin kisa ja raportoitu siitä. Sulle kans tsemppiä tulevan viikon treeneihin. :)

      Poista