sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Rentoutta etsimässä matkalla Berliiiniin...

Läpi koko kesän kestänyt pitkä kisaputki päättyi reilut pari viikkoa sitten Ylivieskassa juostuun puolikkaan kisaan. Tullut laitettua 11 kertaa numerolappu juoksupaitaan kiinni toukokuussa juostun TerwaMaraton-kisan jälkeen. Ensimmäinen oikee "kisakausi" ollut kuluneen kesän aikana. Ja olen nauttinut suunnattomasti niistä elämyksistä, joita kukin koitos on antanut. Upeita ihmisiä, fiiliksiä, kokemuksia. Onnistumisen, kestävyyden, sitkeyden, ilon ja myös pettymyksen tunteita. Jos pitäsi, niin hankala olisi nimetä mitään kisaa kuluneen kesän ykköstapahtumaksi. Kaikissa on ollut oma viehätyksensä. Ja tuntuu, että jopa enempikin olisi voinut kiertää kuluneen kesän aikana ja nähdä uusia juoksutapahtumia, paikkoja ja ihmisiä. Mutta ehtiihän tässä vielä kiertää. "Uran" alussa vasta ollaan. Juoksuvuosia edessä vielä kymmeniä :)

Kisaputken päätyttyä Ylivieskan puolikaalle olo oli samalla aika tyhjä. Kroppa oli aika tyhjä. Tunne, että eväät on syöty ja voisi pakata kamat ja alkaa keskityä seuraavaan kisakauteen. Mutta. Munha pitäs juosta kokonainen maraton numerolappu rinnassa 29.9. Berliinissä. Se kisahan on ollut mulla isolla fontilla kisakalenterissa viime syksystä lähtien.



Kuluneen kesän 2013 aikana juostut kisat ovat tulleet matkan varrella juoksukalenteriin. Ylivieskan puolikkaan jälkeen olen yrittänyt keventää harjoittelua, pitänyt enempi lepopäiviä. Mutta väsymys kropassa on vaan jääny päälle. Reilut viikko sitten yritin löytää rentoutta maratonvauhtiseen juoksuun. Ei löytynyt. Lisää keventelyä ja lepopäiviä juoksusta. Pyöräilyä ja ajatuksia välillä muualle juoksusta.

Tänä viikonloppuna on ollut hienoa seurata muiden juoksijoiden onnistumisia ympäri Suomea. Jotkut olleet matkassa ensimmäistä kertaa. Jotkut tehneet hienoja uusia ennätyksiä. Mutta ennen kaikkea jokainen on omalla tavallaan voittaja, kun on päässyt kokemaan ja nauttimaan hienosta juoksutapahtumasta samanhenkisessä porukassa.

Eilen lauantaina juoksin reipasvauhtisen lenkin ja mielessä, miten muualla juostaan hienosti samaan aikaan oman lenkin kanssa. Rentous alkoi löytyä. Juoksu oli paljon parempaa kuin viikko sitten. Niissä mietteissä huomasin, miten omatkin juoksut lähti aikoinaan siitä, kun osallistuin ensimmäisen kerran juoksutapahtumaan, ja koukkuun jäin heti. Joka kerta jokainen juoksu on jäänyt hyvällä mieleen. Vaikka heti juoksun jälkeen ois muulle tuntunut. Eli mitä minä ressaan tuon Berliinin suhteen. Kesän kisakausi on mennyt niin nappiin kuin voi mennä. Enempi kuin nappiin. Ihan turha tässä on surkutella ja miettiä sitä, että tuleeko Berliinissä enkkaa vai ei. Lähtään nauttimaan hienosta juoksutapahtumasta tuonne Berliiniin. Otetaan vastaan mitä tulee hymy huulilla :)



Omat maratonjuoksut alkoi Kiimingistä syksyllä 2011. Takana vasta 4 koko matkan kisaa. Alla juostut koko maratonit järjestyksessä. 

- Kiiminki-Maraton 25.9.2011 aikaan 4.00,08
- Terwamaraton, Oulu, 26.5.2012 aikaan 3.42,53
- Finlandia-maraton, Jyväskylä, 8.9.2012 aikaan 3.29,23
- Veteraanien SM-maraton, Terwamaraton, Oulu, 25.5.2013 aikaan 3.14,37

Ja viikon päästä edessä...tai siis jo juostuna tähän kellon aikaan...

- Berliinin Maraton 29.9.2013 aikaan.....no sen näkee sitte siellä kisan jälkeen :)

Berliinin kisa-asu on jo testattu ja rennolla paineettomalla fiiliksellä mennään. Laitellaan sitte tuloksia ja rapsaa tulemaan, jahka sen aika koittaa. Ensin pitää käydä juoksemassa....





sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Peruskunto

Kuluneen viikon juoksuvalmistelut tähtäsi lauantaina juostavaan puolikkaan kisaan Ylivieskassa. Ajatuksissa oli lähtä tekemään oma viimeinen kova treeni ennen Berliinin kisaa ja samalla yrittää petrata hieman Kempeleen aikaa. Viikon aikana juoksin kaikki lenkit uusilla Adidas Adizero Adios Boost kengillä. Todella hienoa kyytiä antoivat joka kerta, mutta siltikin arvoin viimeiseen asti juoksenko niillä vai tutuilla Adizero Hagio kengillä tuon kisan. Ja valinta päätyi lopulta tuohon samaan tuttuun tossuun, jolla juoksin Kempeleessä oman ennätyksen. Joku taisi kysellä valintaperustetta  ja tuossa se tuli sanottua. Tuttu, nopea ja aiemmin hyväksi todettu kenkä jalkaan kisaan. Boostien kisakorkkaus tulee sitten Berliinissä.

Lauantaina aamupäivästä siirtyminen Oulusta Ylivieskaan. Heti paikan päälle päästyä ja autosta ylös noustua törmäsin Sannaan ja Saaraan. Siinä kisafiiliskuulumisia vaihdettiin. Numerolapunhaku ja siinä törmäsin Seijaan, joka oli hakemassa omaa numerolappua. Pukukopeille kamppeiden vaihtoon. Hieman piti tarkempaan katsoo, että kumpaan koppiin menee ja Sanna ja Saara tais tuumata jotain, että "meinasikko naisten koppiin mennä pukemaan":) Merkinnät oli huonot, en minä muuten.

Verkkalenkille ja muutama avaava veto siinä urheilukentän vieressä olleella nurmikentällä. Hyvät tuntemukset. Tänään vois kulkea. Siinä tuli samalla juteltua naisten puolikkaan kakkosen Riikan kanssa juoksukuulumisia. Ennen lähtöä näin vielä Lottaa ja morjestettiin. Lähtöviivalla naisten puolikkaan voittajan Veeran kanssa morjestukset ja sitte ootettiin lähtölaukausta.

Eli tuosta vois luulla, että Auran mies oli lähteny Ylivieskaan naisiin, mutta kyllä siellä sitte kuitenki oltiin vaan sen juoksun takia. Mutta eihä se haittaa, jos siinä samalla tapaa mukavaa juoksuseuraa:)

Lähtö oli urheilukentältä noin 150metrin kohdalta ennen maaliviivaa. Paukusta kärkeen. Niin se meni tällä kertaa, niinkuin joskus aikoinaan yhdessä juoksukisassa josta kerroin aiemmassa kirjoituksessa omista ratajuoksuista. Vauhti oli just sitä,  mitä piti ollakin ja ihmettelin kyllä, missä ne oikeet kovat juoksijat ovat. Ennakkoonilmoittautuneiden listalla oli ainakin yksi 1.13 menijä. Ei tainnu olla sitte juoksemassa. No mennään sitte käressä tuumasin ja annoin vauhdin viedä mennessään Auran juoksijaa, vaikka kuuluttaja kovasti yrittiki väittää, että Reisjärven Pilkkeen oma poika siellä käressä painaa. Kierrettiin kierros sitä juoksurataa, jonka jälkeen siirryttiin itse maratonreitille. Eka kilsa 3.50 vauhtia  eli just sopiva tahti eikä liian kova aloitus. Rinnalle juoksi toinen kaveri ja kyseli heti, että onko 1.25 aika mielessä. Totesin, että semmoset olis suunnitelmat. Kärjessä juoksin koko ajan ja kaveri vierellä vaihtui aina välillä. Matkavauhti oli tasasen tappavaa neljän minsan vauhtia. Mitään tietoa ei ollut paljonko oli juoksijoita mukana siinä samassa vauhdissa. Reitti oli mun makuun turhan mutkitteleva. Aivan liian paljon tiukkoja 90 asteen käännöksiä, joihin vauhtia piti aina pikkusen tiputtaa ja sitten taas käännöksen jälkeen hakea oikea matkavauhti päälle. Käännöksistä oli toki se höyty, että kääntyessä pysty aina kurkkaa, että minkä verran on porukkaa kyydissä mukana. Ja joka käännöksellä huomas, että pikku hiljaa se seuraajien määrä väheni.

Sitten oli erikoinen kohta reitillä. Siinä oli kyltit 10km ja Puolimaraton vierekkäin. Kympin juoksijoiden piti jatkaa kylttien mukaan suoraan ja puolikkaan juoksijoiden kurvata oikeelle. Pikkusen ennen kurvia toimitsija alko huutaa "kympin juoksijat menkää suoraan" ja kun käännyin sinne puolikkaan reitillle, huusi vielä perään "ei sinne...kympin juoksijat tänne suoraan". Melkeen pysäytettiin vauhti ja siinä vaiheessa huomasin, että meitä on vaan 4 puolikkaan juoksijaa mukana ryhmässä. Tämä toimitsijan sekaannus johtui varmaan siitä, että kympin juoksijat lähti samaan aikaan kuin me puolikkkaan juoksijat eikä eri matkojen juoksijoita ollut mitenkään erotettavissa numerolappujen värityksen perusteella.

Tuon pikku sählingin jälkeen kiihdytys takas matkavauhtiin. Juottopaikan kohdalla nopea hörppy vettä ja loput kaadoin päälle. Takas vauhtiin ja pikkusen nostin vauhtia. Hetken päästä yksi juoksija puuskutti vierelle. Ja seuraavassa kurvissa huomasin, että nyt on muut juoksjat tippunu vauhdista. Jatkettiin tämän toisen juoksijan kanssa matkaa ja alkoi tosi ikävä peltoaukea osuus. Vastatuuli puski kunnolla vastaan. Tuli Kempeleen kisa mieleen ja ajattelin, että nyt ei anneta periksi. Muutama sana vaihdettiin tämän toisen juoksijan kanssa. Enempi hiihtomiehiä kuulemma oli ja kestävyyslajeja harrastanut pitempäänkin. Siinä suoralla autotiellä tuli rinnalle musta Volovo ja vänkärin ikkunasta poika huuteli "hyvä iskä!". Kaveri tuumas, että vaimo ja poika lähteny kannustaa. Naapurikylän miehiä tais olla. Vastatuuliosuuden päätyttyä käännyttiin ja lähtiin juoksemaan Kalajoen toista puolta takasinpäin kohti maalia. Tuuli kääntyi myötäiseksi varmaan tässä  vaiheessa, mutta tällä kertaa siitä  ei ollut apua. Noin 14km kohdalla huomasin, että nyt tulee vaikeeta kisan lopusta. Ukko alkoi hyytyä ja tämä matkaseuralainen alkoi pikkuhiljaa jättää mua. Maalissa meidän ero oli 27 sekuntia. Kaikkeni yritin, mutta vauhti ei vaan enää säilynyt siinä, mitä oli ollut. Jossakin vaiheessa alkoi kuulua puuskutusta ja askeleita takaa. Hyvävoimainen juoksija tuli rinnalle, meni ohi ja jätti heti. Alkoi saavuttaa myös mun edellä juossutta kaveria ja meni hänenkin ohi. Tää takaa tullut kaveri voitti koko puolikkaan kisan ja oli myös mun sarjan ykkönen. Palkintopallilla onnittelin häntä ja hän tuumas mulle, että tällä kertaa näin. Oli nähnyt mut juoksemassa Kempeleessä ja hävis siellä mulle 3 minuuttia. Nyt voitti minut yli kahdella minuutilla. Semmonen jännä pilke oli kaverilla siinä ykköspalilla. Voitinpa sut:) Mut niihä se pitää ollakkin. Kuuluisa päivän kunto oli vaan tällä kertaa tällänen.

Sitten yks omasta mielestä negatiivinen asia. Siinä meidän ryhmässä juoksi yks juoksija, jolla oli koko reitin varrella oma huoltojoukko mukana. Tää huoltoauto ajoi koko ajan aina kilsan pari eteenpäin ja huoltaja tuli työntelemään juomapulloa muiden juoksijoiden sekaan. Varsinkin alkumatkasta joku mainitsi siitä. Otti hirveen spurtin yhden "huoltopisteen" kohdalla. Sanoinki hälle, että meinasikko tehä irtiottoa, niin tuumas, että kiristi sen takia, että saavat ojennettua juomapulloa tälle yhelle juoksjalle. Ei oikee mun makuun tuo touhu. Ja niinhä siinä kävi, että tää kaveri oli myös saavuttanut mua lopussa. Huolto pelas ja lähellä maalia jäähallin kulmilla saavutti mua kunnolla. Huoltaja rääky siinä "mee ohi...loppukiri". Kiristin itsekin tahtia ja kun käännyttiin juoksuradalle ja maalisuoralle, niin tää kaveri meni ohi. Ajattelin, että pitäkää tunkkinne ja hölkkäsin loppusuoran maaliin. Kävin onnittelee ohi mennyttä kaveria, joka voitti tuon yleisen sarjan.

Olikoha se enne, kun se kuuluttaja kuulutti alkuun, että Reisjärven Pilkkeen mies painaa käressä. Tää kaveri oli Reisjärven Pilkkeen juoksjoita:)

Maalissa ensimmäinen fiilis pettymys. Mite mä tällee hyydyin. Ukko pehmeni ihan kokonaan. Kuhan ei nyt ois kuntokäyrä kääntyny alaspäin. Vielä ois yks tärkee, kauden tärkein koitos edessä. Juoksun tietoja katsoessa huomasin, että ei ole saanut sykkeitä  ylös. Keskisyke 173 ja maksimi vain 180. Enempi pitäs saada itsestä irti.

Ja näin päästään tuohon otsikkoon. Peruskunto petti eilen. Se ei riitä vielä tällä hetkellä. Tuntemukset samat kuin aiemmin kesällä tiheän kisatahdin jälkeen. Nyt tuli juostua 3 viikon aikana kaksi puolikkaan kisaa ja yksi kympin kisa. Ei mun peruskunto riitä vielä tälläseen kisatahtiin. Se on pakko hyväksyä. Onneksi tähän "tautiin" on olemassa lääke. Eli kunhan Berliinin kisa on takana, niin sitte aletaan panostaa kunnolla peruskunnon kehittämiseen. Ensi kesänä en hyydy enää tuolla tavoin kuin eilen. Ensi kesänä jaksetaan maaliin asti...

Nyt aikaa 3 viikkoa Berliinin starttiin. Levon ja kevyen hölkkäilyn kautta lähtään hakemaan kisakuntoa kohdilleen. Revittelyt on nyt tehty....